Stockmann kirjoittaa ainutkertaista tarinaa suomalaiseen taloushistoriaan. Edelläkävijänä se myös ensimmäisenä hukkaa tai hyödyntää muuttuvan maailman mullistukset.
Havahduin yrityksen tilanteeseen sen viettäessä kunnioitettavia 150v –juhlia. Huomasin, ettei yrityksen hallitus tai sen strategia maininnut sanallakaan tulevaa digitalisaatiota ja kaupan myllerrystä. Kirjoitin muutaman kärkevän arvion yhtiön tilasta, kun en ajatellut heidän muutenkaan olevan kuulolla maailman menosta. Tarjosin toki näkemystä myös paremmista vaihtoehdoista.
Kauppa oli ja tuntuu olevan yhä edelleen historiansa vanki.
Yhtiön tulevaisuudesta käydään erittäin poikkeuksellisesti debattia julkisesti eri omistajien ja heidän näkemystensä kesken. Keskustelu kiteytyy yrityksen liikeideaan. Onko se tavaratalo vai kiinteistöbusiness. Mikä on brändin arvo ja sen tulevaisuus.
Keskustelua käydään ilmeisesti konservatiivien ja uudistajien ajatusten ja vallan välillä. Minusta keskustelussa silti unohdetaan keskeisin.
Kuka kertoo millainen on tavaratalon tulevaisuus ja miten brändi huolehtii asiakassuhteesta ja sen vetovoimaisuudesta digiaikana?
Voidaan valita mikä tahansa idea kunhan se on aidosti asioita ja tulevaisuutta uudelleen muotoileva.
Parhaan idean Stockmannin tulevaksi lausui minulle Kalle Ruuskanen
”Rakennetaan espan puolelle hotelli, josta 24/7 käynti tavarataloon ja ravintoloihin.”
Tehdään kiinteistöistä vapaa-ajan keskuksia. Fantastinen idea. Vähemmän tilaa tavaroille ja niiden varastoinnille ja enemmän mahdollisuuksia ja uusia liiketoimintamalleja ihmisille kuluttaa ja nauttia elämästä. Elinkelpoinen konsepti Helsingissä viihtymiseen ja yöpymiseen. Miksi ei sitten samalla ideoilla muihinkin kaupunkeihin.
Kaikki mitä yrityksessä viilataan tuntuu pintaremontilta. Suurin osa nähtävistä uudistuksista on tehty kymmenen vuotta sitten Tukholmassa.
Yritys kuroo kiinni aikaa itsekeskeisen ja arrogantin historiansa ja tulevaisuuden liiketoimintamallien välissä.
Muistan johdon pöyhkeilyn ja innokkuuden kertoessaan, ettei heitä tule koskaan atk:lla tavoittamaan millään tavalla. Tätä haastattelua kuuntelemalla ymmärtää, että puhuva pää olisi pitänyt vapauttaa tehtävistään huomattavasti aikaisemmin.
Mies rakensi valmiiksi omaa tarinaansa maailman kirjoittaessa samaan aikaan aivan jotain muuta.
Yksi ja suurin oppi Stockmannin tarinasta löytyy suomalaiseen johtamiseen. Muutosta on ruokittava ennen kuin navetta palaa ja ymmärrettävä, että kun liiketoiminnalta katoaa pohja muutosliikkeiden on oltava rajuja. Pelkkä tasekikkailu ja yrityskaupat eivät tervehdytä pääliiketoimintaa. Yrityksen toiminnalle on löydettävä paikka tulevaisuudesta. Sen saavuttamiseksi on muutoksen alle pistettävä tarvittaessa kaikki muu paitsi yrityksen arvopohja.
Muutos ja sen muotoilu on syytä aloittaa yrityksen arvopohjasta ja sen tuomisesta nykyaikaan. Sitä seuraavat liikeideat, toimintamallit, asiakaskokemukset ja lopulta viestintä, jonka me laskun maksajat lopulta allekirjoitamme tai tuomitsemme taloushistoriaan.
ps. aiempia vappupuheita mm. Kauppalehdelle löytyy tästä.
KIRJOITA KOMMENTTI
Jari Saarenpää
2016-05-01 09:20:52
Kiitos Ville osuvasta vappupuheestasi! Valitettavasti navetoista nousee käryä liian monesta paikasta, enkä tarkoita lehmänlannan käryä... Arvopohja säilyttäen kohti muutoksia, siinä on minunkin motto!
Lisää kommentti
Sanna Suomela
2016-05-01 10:07:47
Muutos kannattaa aloittaa asiakkaista, kenelle tarjotaan ja mitä. Asiakas, kun nostetaan muotoilun ytimeen, kaikki muu seuraa perässä.
Stockmann ei ole ainoa yritys, joka tätä vielä harjoittelee. Yhden asiakaspolun voit lukea täältä http://www.tivi.fi/Kumppanit/Sofigate/miten-monikanavaisuus-voi-olla-oston-este-6545118
Lisää kommentti
Kalle Jalkanen
2016-05-01 19:21:32
Kalle Ruuskasen esittämä ajatus kiinteistöjen jalostuksesta hotelliksi, tuossa Helsingin ja maailman kolkassa on hyvä. Mutta mihin siinä Stockmannia tarvitaan. Se on pelkkä riippa. Arvottomaksi yliarvostettu brändi. Missään ei tapahdu, ei varsinkaan muutu, mitään merkittävää kun se katoaa.
Lisää kommentti
Rasmus Almqvist
2016-05-02 12:03:10
Hauskaa Wappua Villelle - ja miksei kaikille muillekin.
On täysin totta, että digitaalisuus muuttaa ostokäyttäytymistämme. Itse asun briteissä, jossa verkkokaupa edustaa n. 10% kaikesta kaupasta. Mielenkiintoista (verrattuna Suomeen) on se miten Amazon ja eBay ovat onnistuneet valtaamaan paikan myös uusien tavaroiden myymisessä. Väittäisin, että suurin syy tähän on todella hyvin toimiva lähetys- ja toimitusprosessi joka usein sisältää ilmaisen "same day delivery" -lupauksen.
Varsinkin suur-Lontoon alueella tämän toimintamallin hyödyntäminen houkuttelee enemmän kuin ruuhkassa kekkulointi. Myös ruokatoimitusten "click and deliver" toiminta jatkaa kasvuaan.
Suomi on siinä mielessä erilainen (britteihin verrattuna), että kehäteiden marketteihin pääsee ilman sen suurempaa hämminkiä.
En oikein jaksa uskoa Stockmannin tulevaisuuteen tavaratalona. Väittäisin, että Stockmannin tuotenimi on pitkällä aikavälillä arvokkaampi kuin itse kiinteistöt.
"Stockmann" on lupaus erinomaisuudesta.. nyt uhkaa kuitenkin käydä niin, että tuotemerkin arvolupaus vesittyy jos uudet sukupolvet eivät pääse kokemaan tätä konkreettisella tavalla. Näin ollen olen sitä mieltä, että toiminta pitäisi jakaa kolmeen itsenäiseen liiketoimintaan:
1. Kiinteistöjen hallinta ja kehitys (ilman mitään viitettä tuotemerkkiin vrt. Tallberg)
- käytännössä m2 -kohtaisen tuoton maksimointi
2. Nykyisen tavaratalotoiminnan alasajo ja uusien liiketoimintakonseptien löytäminen myös nykyisten toimitilojen ulkopuolella
3. Stockmann brändin lisensointi esim. kahvila- ja ravintolatoiminnalle
Stockmann brändin tulevaisuuden kannalta on muistettava, että nimi ei juurikan edusta mitään muille kuin meille suomalaisille. Brändin tulevaisuuden kannalta onkin tärkeätä, että sille annetaan mahdollisuus jalostaa uusia merkityksiä mahdollisimman monelle.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2016-05-02 20:08:24
Kiitos hyvästä kommentista! itse ajattelin jo 2011 Stockan "Itämeren Amazonina..." https://villetolvanen.com/2011/09/27/onko-stockmann-suomen-huonoin-verkkokauppa/
Lisää kommentti
Linda Praulina
2016-05-06 09:03:26
Samalla kun AirBnB on mullistanut majoituspalvelut, hotellin perustaminen ei tulisi mieleen ihan ykkösenä toimivien ratkaisujen listalla. Suuri osa Stockan asiakkaista on senioreita, mitäpä jos Stocka lähtisi häpeilemättä tarjoamaan tätä asiakkailleen. Infrahan olisi jo valmiina, mahtaako vain uimahalli puuttua (ei haittaa, Yrjönkatu on lähellä). Erimittaisia sanatoriajaksoja, ooppera -ja teatteripaketteineen myös kauempaa saapuville silver-asiakkaile.
Lisää kommentti
Lisää kommentti