Yritysarvon aivojumppa

15.10.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Yritysarvon aivojumppa

Hyvää huomenta. Ja tervetuloa nollapalaveriin. Toivo elää maanantaista huolimatta ja nyt saa toivoa. Mitä sinä haluaisit yrityksellesi tehdä? Mitä jos tehtäisiin parhaamme ihan jokaisella toiminnan osa-alueella? Eikö olisi helpointa todeta työn vievän niin ison osan elämästä, että parasta olisi suunnitella ja tehdä toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla? Aloitetaan. Laita paperille viisi asiaa, mitkä olisi hienointa saada aikaiseksi.

1. Tehdään yrityksestämme toimialan arvokkain. Samalla markkinaosuutemme noussee suurimmaksi ja onnistumme laajentumaan toimintaamme uusille liiketoiminta-alueille. Ollaanko aivan alussa? No valitaan teemaksi ainakin kannattavin tai kiinnostavin? Varotaan olemasta ”alan johtava.” Mitähän sekin sitten tarkoittaisi?

2. Markkinalaskelma ja arviot ensi vuoden numeroista eivät ole strategia. Strategia on sotasuunnitelma, jonka avulla kasvamme suurimmaksi. Meidän on kirkastettava kilpailuetumme, pohdittava kilpailukykyämme, ja valittava mitkä asiakkaat tulemme voittamaan puolellemme. Tehdään strategiasta osa arkeamme ja arjesta strategista. Voimme vaikka luopua sanasta strategia. Turha tässä on hienostella. Tuli ja liike, oikea suunta ratkaisee.

3. Tarvitsemme tarinan. Strategiastamme on johdettava Koneen, Jollan tai Rovion kaltainen kiinnostava tarina. Miksi olemme olemassa? Mikä on tehtävämme ja mihin toimintamme tähtää? Millainen on visio valmiista yrityksestämme? Kiinnostava tarina leviää henkilöstön, asiakkaiden ja sijoittajien joukossa. Ansaitsemme julkisuutta rohkealla ja kiinnostavalla strategiallamme. Kaikki ei onnistu, mutta toivomme riittävän monen asian mahdollistavan menestymisemme. Emme pelkää epäonnistumisia. Ne ovat osa onnistumistamme.

4. Yrityksemme tarina on kiinnitettävä jokapäiväiseen tekemiseemme. Tarvitsemme menestymiseen tähtäävän yrityskulttuurin. Menestyminen vaatii jatkuvaa muutosta, parempaan suuntaan kaikilla eri tasoilla. Henkilöstömme on arvostettava muutosta, jatkuvaa kehittämistä. Se on keskeinen haaste, sillä muutos on ihmisluonnon vastaista. Tarraudumme menneeseen, vaikka paremmat ajat ovat varmasti edessä. Parhaat kappaleet ovat vielä kirjoittamatta.

5. Viedään suunnitelmat käytäntöön. Sovitaan painonvartijoiden tavoin kannustimia, ohjeita, prosesseja ja seuraamuksia kaidalta polulta lipsumisesta. Johdetaan yritystä tasapainoisesti. Suunnitellaan mittareita kehittämiseen, innovaatoihin, toteuttamiseen sekä tehostamiseen. Ollaan ylpeitä osaamisestamme ja nöyriä asiakkaillemme. Tehdään yhdessä taloushistoriaa.

Utopiaa? Väittäisin jokaisen yrityksen hyötyvän sisäisestä tai fasilitoidusta nollapalaverista. Siitä että otetaan porukkaa mukaan ja kirkastetaan suunta. Kysytään miksi teemme sitä mitä teimme eilen? Pohditaan pitäisikö jatkaa samalla polulla? Mitä voisimme tehdä entistäkin paremmin? Ihmeet syntyvät nollasta, nollapalaverista ponnistaa uusi suunta. Uusi suunta voi olla sama kuin eilenkin. Nollapalaverin jälkeen olemme vain entistäkin varmempia oikeasta suunnasta. Hyvä että tuli tarkistettua. Väitän jokaisen yrityksen pystyvän parempaan aivan yksinkertaisella strategian haltuunotolla. Tarvitaan vain ihmisiä jotka haluavat ottaa vastuuta tulevasta entistäkin enemmän. Tarvitaan ihmisiä, joita tulevaisuus ei pelota. Uskon isojen muutosten syntyvän pienestä kipinästä. Liekistä joka uskaltaa kasvaa ja tehdä enemmän.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.