Kuinka pihalla on ICT? Tulevaisuus 2030

27.09.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Kuinka pihalla on ICT? Tulevaisuus 2030

Kaverini pyysi anteeksi. Hänellä oli mielessään ajatuksia ICT-tulevaisuudesta ja pyysi anteeksi, että sotki ”ATK-asioita” digitalisoitumiseen. Hymyilin, sillä olemme usein ja syvällisesti keskustelleet miten digitalisoituminen on ennenkaikkea rakenteiden, käyttäytymisen ja prosessien muutosta, eikä pelkästään päätelaitteita, kanavia ja ohjelmistoja. Itse asiassa olimme lausuneet useampaan otteeseen, että keskustelu on aidompaa ja tuoreempaa, kun asiaan ei sotketa työkaluja. Harvoin kylpyhuoneen remontoinnin yhteydessäkään puhutaan Makitasta, työkaluista tai sementtilaaduista. Keskustelua hallitsevat haaveet kylpemisestä, saunomisesta ja haaveiden toteuttamisesta.

Hymyilen. Tajusin että digitalisaatio muuttaa jo niin nopeasti toimialoja, käyttäytymistä ja rakenteita, että samaan aikaan perinteisten ICT-aiheiden käsittely alkaa olla epärelevanttia. Se mitä Nokia edustaa, mihin operaattori pystyy tai millaisia ohjelmistoa myydään, on häviävän pieni osa muutosta, jota todistamme päivittäin.

Ostamme, asioimme, haemme tietoa, verkotumme, reagoimme ja panikoimme eri tavalla. Minnan sanoin: ”Apu on yhtä lähellä kuin lähin yhdistetty päätelaite.” Päätelaite on arvokas, mutta ainoastaan siksi, että se mahdollistaa digitalisen maailman kuluttamisen.

Muutos ei ole tämän päivän juttu. Sanomalehdellä ja faksilla pärjää mainiosti. Kysymys on muutoksen vauhdista, mahdollisuuksista ja uuden kasvun luomisesta. Diginatiivit eivät erottele online ja offline maailmoja, vaan olettavat hoitavansa asioita digitaalisesti, ja oppivat, osaksi pelimaailmojen takia, ajattelemaan mahdollisuuksia rajattomasti. Miksi kaikkea mitä tehdään ei voisi tehdä kuten Angry Birds? Miksi emme olisi globaali menestystarina? Miksi ei myytäisi globaalisti? Verkossa ei ole rajoja, eikä ole mahdollisuuksillakaan. Täytyy vain uskaltaa kokeilla uutta. Antaa uudistusten tulla, luopua vanhoista. Kuusikymmentäluvun jäärät hikoilevat. ”Näin on aina tehty, se toimii, miksi fiksata?”

Suomen yrityksissä on vallassa porukka joka on tehnyt ihmeitä istumalla lentokoneissa. Analogisen sukupolven supertarinat on rakennettu lentomaileilla, fakseilla ja neuvotteluilla. Digisukupolvi tekee kaiken kotisohvalta, tuo Bransonin Jyväskylään, tekee globaalin Dreamdo –palvelualustan Mikkelissä jne. Matka maailmalle on lyhyt, yhden napin takana. Myyntiennätyksiä rikotaan apstoreissa, eikä maailmannäyttelyissä. Pientä, sanovat teollisuusmiehet. Suurta, sanon kun puhutaan tulevaisuudesta, kasvusta.

Onneksi julkinen sektori näyttää latua. Ympäristöministeriö sähköistää rakentamisen lupaprosesseja, maanmittauslaitos uskoo avoimeen dataan, Kela ja verottaja tekevät järkeviä asioita. Hyvä niin, sillä mehän ne maksamme. Avoin keskustelu tekee hyvää potilastietojärjestelmille. Nyt on vain tärkeintä huomata, että emme puhu kanavista, päätelaitteista ja palveluista, vaan kasvusta, kehittämisestä ja tulevaisuudesta.

Terveiset tulevaisuus 2030 seminaarista.

KIRJOITA KOMMENTTI

Mika Hyötyläinen / Sonera
2012-09-27 14:09:08

Hei Ville,

todella mielenkiintoisia näkemyksiä ja kirjoituksia ICT-alalta. Työskentelen itse Soneralla, joten oma näkemykseni on varmasti siihen suuntaan värittynyttä. Olen täysin samaa mieltä näkemyksistäsi ICT-alan tulevaisuutta ajatellen. Itse olisin tosin taipuvainen uskomaan, että noista asioita voisi puhua viimeistään jo 2020. Olen myös enimmäkseen samaa mieltä osoittamistasi alan epäkohdista. Kuvaamasi omakohtainen asiakaskokemus on jälki, jota tuskin kukaan toimija haluaa asiakkailleen jättää. Tässä uskon, että alalla ylipäätänsä on vielä paljon parannettavaa asiakkaidemme luottamuksen lunastamisessa, kuten moni kommentoijakin toi ilmi.

Alan tulevaisuuteen liittyen, olemme itse lähteneet viemään eteenpäin saman tyyppistä ajattelua New Spirit of Finland sateenvarjon alla. Olemme järjestäneet aiheesta kaksi isoa huippukokousta 2012 huippukokouksen jälkitallenteet, joissa käsittelimme alan tulevaisuutta ja nimenomaisesti käänsimme keskustelua juuri noihin teemoihin, joita nostit tässä viimeisimmässä kirjoituksessasi. Eli mitä me teemme näillä kaikilla ihanilla leluilla, palveluilla ja sovelluksilla? Miten ne helpottavat arkeamme ja elämäämme? Kuinka osaisimme soveltaa niitä mielekkäämmillä tavoilla?

Tässä me näemme tärkeimpinä asioina luopumisen ja poisoppimisen. Toit näitä hieman esille, mutta itse näen ne isoimpana esteenä uuden luomiselle. Siksi koen, että niihin pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Viime huippukokouksessa julkaisimme kirjan Uuskasvun anatomia – opas parempaan tuottavuuteen , jossa toimme mm. esiin erilaisia arkipäivän tilanteita, joissa visioitiin juuri sitä, miltä tulevaisuus voisi näyttää. Näissä kaikissa esimerkeissä korostui juuri se, että meidän tulisi ensin kyetä poisoppimaan ja luopumaan olemassa olevista ajatusmalleistamme, ennen kuin kykenemme hyppäämään uusiin aaltoihin. Ongelma ei ole niinkään kyvyssä nähdä vaihtoehtoisia tulevaisuuden näkymiä, vaan juuri siitä, miten saamme valtavirran luopumaan tavoista, joista aika on kiistattomasti ajanut jo ohi.

Vaikka älyllisellä tasolla moni on usein samaa mieltä luovuttavista asioista, on niiden käytäntöön vieminen monin verroin hankalampaa. Totuttuihin malleihin nojautuminen on niin syvällä DNA:ssamme ja niin pitkään ollut merkittävässä asemassa selviytymistaistelussamme (esimerkiksi metsästyksessä tai muiden metsänantimien keräilyssä), että välillä tuntuu, että jokainen solu kehossa vastustaa pienimpiäkin muutoksia päivittäisiin rutiineihin. Jos sinulla tulee mieleen jotain tapoja, miten ICT-alalla voitaisiin jouduttaa tätä poisoppimista ja luopumista tavoista, joiden parasta ennen päivämäärä on kauan aikaa sitten mennyt umpeen, niin olisin erittäin halukas kuulemaan myös näistä ajatuksistasi.

Mika Hyötyläinen / Sonera

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-19 11:44:37

Hei, Kuulin että minulta kaivattiin tähän kommenttiin vastausta... Yritinkin linkittää itseni Mikan kanssa Linkedinissä mutten vielä onnistunut.

Ensimmäisenä haluaisin todeta että arvostan toki kaikkien yritysten työtä ja halua kehittää palveluita. Enkä halua olla "tuomitsemassa" ketään tai osoittaa sormella.

Julkiseen kirjoittamiseen on tietysti syynä se, että haluan todentaa verkon avoimuutta, avoimuuden aikakautta ja avointa keskutelua. Sitä mielestäni Suomessa tarvitaan.

Kehittäminen on myöskin äärettömän vaikeaa... isot konsernit kääntyvät hitaast ja "taistelut" liiketoiminnan, viestinnän, markkinoinnin ja it:n välillä ovat vaikeita. rooleja on vaikea tunnistaa eri tilanteissa ja verkko muuttuu nopeasti.

Mielestäni vastasin osittain Mikan ajatuksiin tässä kirjoituksessani https://villetolvanen.com/2012/10/19/tarjoile-annoksia-teliasonera/ Mieleläni tulen käymään ja jatkan keskutelua livenä jos mielipiteeni kiinnostavat.

Tervehtien,

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tiina Kirves
2012-09-27 12:45:35

ohoh mää sain tästä jutusta jotenkin hyvän fiiliksen

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-27 12:46:38

onko se hyvä? harvinaista? mitä se tarkoittaa ;) ?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tiina Kirves
2012-09-27 12:50:40

hyvä seitinohut myönteinen noste kohti tulevaisuutta ;o) kiva texti ja ajatukset siis

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tommi Lodman
2012-09-27 12:56:52

Niin!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Kimmo K Piispanen
2012-09-27 16:26:11

Ville, kysyisinkin mielipidettäsi seuraavaan. Kuka kasvattaa digitalisoitumista, kuka kehittää sitä ja kuka luo sitä tulevaisuudessa? sanan kuka tilalle voi sijoittaa monta muutakin sanaa, vaikka ketkä? Kuka tunnistaa digitalisoituneen käyttäjän tarpeet kustannustehokkaasti? Kuka ensimmäisenä isona toimijana maailmassa julkaisee oman vision joka pohjautuu täysin digitalisoitumiseen? Olen kanssasi monessa samaa mieltä toisaalta joissain täysin eri mieltä. "kylpyhuoneen vesieristysmateriaali on aika tärkeä keskustelun aihe, varsinkin silloin kun sitä asennetaan paikalle" ;-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

jussi
2012-09-27 20:36:48

Vesieristysmateriaali onkin hyvää sisältöä, mutta tuubi josta sitä tungetaan on toissijainen asia...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-28 05:59:59

olen kyllä remontoinut lähes 10 kylpyhuonetta mutta en tunne yhtää eristemerkkiä nimeltä... ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Moikka Ville. otsikossasi kysyt ideakriisistä, kuinka mainoststot ovat "uusavuttomia"? perinteisiä mainoststoja mielestäni tarvitaan ostamaan mainontaa yrityksille joilla ei ole itsellään toteuttajia tai ammattilaisia. Kuten itse tiedät, "vain" main
2012-09-28 09:13:26

Oletko Ville ihan itse asentanut vesieristeet? WOW ;-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-29 06:49:28

no en tod...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-28 05:59:24

Digitalisoitumista ohjaa mielestäni erityisesti kuluttajien käyttäytyminen, päätelaitteiden suosio joululahjojen top10;ssä, käyttäjämäärät somessa, verkkokaupan kasvu jne. kaikki osoittavat maailman digitalisoitumista. Eiköhän apple storeineen ja ituneineen ole täysin digitaalisen vision yhtiö? hehän muuttavat toimialoja kerrallaan "pilveen?"

terkut,
V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Kimmo
2012-09-28 09:18:45

Itse siis käytän applea työssäni kaikilla mahdollisilla laitteilla. Yhä kuitenkin kummaksun tätä iTunesia? yhtiö yrittää kaikin mahdollisin keinoin "rajoittaa" käyttäjien digitaalisuuden liikuteltavuutta. Allekirjoittaneella on 5 vuotta vanha iPOD ja "laillisin" keinoin en sisältöä voi siirtää uusiin laitteisiini. Koska, iTunes muodostaa ns. laiteparin. En hyvällä omallatunnolla sekä positiivisella asenteellakaan voi ajatella että tämä edesauttaa digitalisoitumista. Ja uskon että moni on kanssani samaa mieltä, ainakin Bruce Willis ;-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-29 06:48:52

Terve! Olet oikeassa. Apple on suljettujen järjestelmien asialla, ollut aina...ja ne ei koskaan kestä ;) aikansa kutakin. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lasse Leponiemi
2012-09-28 11:06:12

Kiitos Ville hyvästä kirjoituksesta ja terveiset Dreamdosta. Voitaisiin vaikka vaihtaa kahvikupposen ääressä ajatuksia kasvusta ja yrittäjyydestä... Milloin sinulle sopisi?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-29 06:47:16

Moi, olen juuri lähdossä reissun päälle mutta lokakuun puolessä välissä? oletko Helsingissä? Ville

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.