Tunnustan. Kuuntelin aamulla vanhempaa Sarasvuota. Olin sen tarpeessa. Olen pohtinut kovasti niin Jarin kuin Trainers Housenkin tulevaisuutta, kaivannut itselleni valmennusta tai tukea polulleni. Pidin Jarin esitystä syksyn Nordic Business Forumissa rimanalituksena. Siinä ympäristössä puheet evoluutiosta, armosta ja elämästä eivät pysäyttäneet. Jari radiossa toimii kuin junan vessa. Jari livenä on maaginen kokemus.

Olen pohtinut sekä Päivän Tolvasen että lihallisen Tolvasen tulevaa. Pohdin sitä jatkuvasti. Myös blogin syntymä ja väistämätön kuolema ovat osa etsintääni. Eniten kärsin siitä että koen, etten saa sanomaani esille. En vain ole löytänyt tapaa kiteyttää kaikkia päässäni riehuvia ajatuksia. Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan julkaista tai edistää, mutta osaamistani haluaisin jakaa.

Tapasin keskiviikkona 6 ihmistä, jotka kaikki liittyivät jollain tavalla Digitalisoitumiseen. Aki Snellman, Ossi Lindroos, Susanna Paloheimo, Mikael Hästbacka, Samuli Norhomaa ja Matti Lintulahti. Jokaisen kanssa puhuimme siitä, mitä pitäisi tehdä.

Etsin entistäkin vahvempaa ja ymmärrettävämpää tapaa tulkata, sparrata, kannustaa ja rakentaa parempaa maailmaa. Parempia yrityksiä, menestyviä yrittäjiä ja kilpailukykyisempää Suomea. Tehdään työtä päivä, yritys ja projekti kerrallaan. Pohditaan samalla miten voisimme edistää kehitystä tehokkaammin. Päässäni jylläävät ajatukset arvoverkostoista, mediasta ja yhteisöistä asioiden edistämiseen. ”Ei ne onnistu. Niitä on yritetty niin usein, sanovat monet.” Mikä silti estää yrittämästä? Mistä varma tieto ettei taaskaan onnistuta?

Onneksi kesä on lähellä. Kalenterissani lukee 7 viikkoa kesälomaan. Päivä ja viikko kerrallaan. Tänä kesänä vietän enemmän aikaa maalla, rakennan savusaunan valmiiksi ja valmistaudun tulevaan. Nautin suunnittelusta, nykyisen ja tulevan. En usko että aidosti voi sanoa Tolvasen vain viisastelevan. Sen verran pitkiä ovat sekä päivät että viikot lapion varressa.

Ps. Moni on kysynyt miksi kirjoitan yrityksistä ”julkisesti” yrityksille, joiden toiminnassa näen kehittämisen varaa. En minä halua ketään leimata. On vain helpompi lähestyä heitä vaikkapa Twiterissä tai kirjoittamalla kuin anella palavereita. Helpompi vastata videolla siellä missä sattuu olemaan tai kirjoittaa asiansa muidenkin nähtäviksi. En tarvitse yrityksiltä rahaa – mutta autan kyllä mikäli sitä tarvitaan. Sellaista on minun digiaika. Avointa keskustelua, kommunikaatiota ja rikkaita mediakokemuksia. Missä, milloin, miten ja kenelle tahansa.