Kirjoitin kerran millainen on hyvä nimi brändille. Yhdistetään yleisnimi ja vähän erikoisempi pääte. Saadaan vielä verkko-osoitekin. Tuomas Raamatusta ja Enbuske jostakin. Erinomainen yhdistelmä. Nimi jää mieleen.
Tapasin idolini sattumalta. Olen pitkään pohtinut miehen tekemisiä. Osallistunut, kannustanut ja kuittaillut välillä ajatuksiani. ”Että voisiko aamutaksissa jakaa mitä päivän radiossa on luvassa?” Miksi Tolvasen pitää nyt toimittajan persettä nuolla, pohtii useampikin? Ei tarvitse, mutta muutaman bannerin voisi ehkä sytyttää sulkeutuneiden toimittajien muistorahastolle.
Enbuske uudistaa journalismia. Ymmärtää mitä on digiaika, ja miten viestiä levitetään. Paperilla, äänessä, kanavalla ja verkostoissa. Hurraa! Digiajan journalisti, toimittaja, ajattelija ja viihdyttäjä. Verkkopatsaan arvoinen vaikuttaja. Ainakin Tolvanen pystyttää miehelle patsaan verkkoon päiväksi.
Miehen työ ajassa on vertaansa vailla. Tuomaksen ruumis ja aivot ovat käytettävissämme. Tuomas suoltaa sisältöä. Hyvää, erittäin hyvää, keskinkertaista, kohtuullista ja kohtuuttoman luokatonta. Suurin piirtein verkon henkeen ja tahdissa pysyen. Kuolemattomia kuittauksia harva se päivä, ajassa kiinni ja äänessä kanavasta riippumatta.
Mies on Donnerin ladulla. Toivottavasti tämä ärsyttää riittävän monia. Nouskaa tekin barrikaadeille, tehkää jotain. Jos Donner teki 60-luvulla ristiriitaisia elokuvia, on Enbusken huomioarvo aikaan nähden vähintäänkin samalla tasolla. Kaikkien käytössä, hengellään mukana, ja ennen kaikkea, jatkuvassa vuorovaikutuksessa kaikkien kanssa. Mitä helvettiä miettivät yhteen suuntaan verkossa hönkivät ja omia juttujaan promoavat journalistit verkossa kuten Mikael Pentikäinen? Onko vallantunnetta imaistu niin paljon sieraimiin, ettei korvat enää vastauksia kuuntele? Mitä miettii mies, joka vuorovaikutteisessa verkostossa viestiin yhteen suuntaan? Varmaan ihan kivoja, mutta mitäs jos tulisit vaikka mukaan tällekin vuosikymmenelle?
Tuomas on loistava. ”Vittu en varmasti tuu Sanomien seminaarin puhumaan ilmaiseksi.” Ja myöhemmin: ”Puhumassa Sanomien seminaarissa.” Oikein. Sekä asenne että viestiminen. Haluttava, kiinnostava, taatusti jokaisen sentin arvoinen. Kertoisipa vielä oman ajatuksensa viestimisestä julkisesti. Pinnan alla asuu viisas mies.
Tuomas on toivottavasti aivan alussa. On taatusti raskasta olla Enbuske. Mutta jokainen sukupolvi tarvitsee äänensä, ja meillä 70-lukulaisilla on ainakin hänet. Olisi mukava seurata matkaa Mammuttiin asti. Olisi mukava jos mies ottaisi asiakseen murtaa suomalaisten käsityksiä mediasta, journalismista ja julkisen viestinnän ammatista. Hyvällä matkalla hän on.
Tuomas on ärsyttävä. Oli jo haisevana kasiluokkalaisena Pohjankartanon yläasteella. Terävä, sivistynyt ja nopea. Ääni ja vaikutukset kantavat kuulemattakin. Ihan sama milla kanavalla miestä esitetään, yhteisvaikutuksesta ei voi jäädä paitsi. 30 000 seuraajaa verkossa ei voi olla väärässä.
Kiitos siitä että olet antanut itsesi suomalaisen journalismin ja median murrokselle. Älä lannistu, äläkä missään tapauksessa lopeta. Jonkunhan se suomalainenkin media on uudistettava.
KIRJOITA KOMMENTTI
piirimyyja
2013-03-22 07:51:43
Hyvä Ville, uusia vanhat ajatukset repiviä Enbuskeja tarvittaisiin muuallakin, just muutama päivä sitten suomin näitä perustoimittajia blogissani
lainaus: Monella toimittajalla on etuoikeus tavata henkilöitä politiikan, urheilun ja yritysten johdosta ja saattaa olla että kun on siinä porukassa ollut aikansa että portsari luulee olevansa ravintoloitsija vaikka onkin työkseen seissyt 10 vuotta tuulikaapissa.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2013-03-22 08:31:00
Loistava vertaus! Kiitos. Lisää!!! V
Lisää kommentti
Arttu Laakkonen
2013-03-22 21:11:26
Olen koukussa näihin teksteihin. Minä, kyyninen ja negatiivisuudesta ponnistava itäsuomalainen. Älkää vain lopettako.
Lisää kommentti
Lisää kommentti