Ihminen tekee, kuten parhaaksi näkee. Elämäämme leimaa selviytyminen, usko, toivo, rakkaus, rohkeus, päätöksenteko, pelko ja heikko itsetunto. Olemme lähes aina uskomustemme vankeja. Miten rakentaa uutta, parempaa maailmaa vanhojen uskomusten pohjalta?

Kasvuyrityksissä usko omaan tekemiseen on vahvinta. Mennään läpi vaikka harmaan kiven. Yrittäjiksi ajautuu ihmisiä, joiden rohkeus voittaa pelot, ihmisiä, jotka ottavat mitä haluavat. Heille tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa selittää, että heidän kokemuspiirinsä ulkopuolella voisi olla jotain parempaa osaamista. Ulkopuoliset eivät yksinkertaisesti voi tietää heitä paremmin. Kokemus ei opeta, se vain vanhentaa. Ei vaikka ikää on hieman päälle kaksikymmentä ja kokemusta yrittämisestä muutamia kuukausia. Yritän selittää kasvuyrittäjille, että he kaikki kilpailevat parhaista omistajista, rahoittajista, hallituksen jäsenistä ja työntekijöistä. Pyörivät silmät päässä on aina hauska näky. Miten opettaa lapselle mikä on nälänhätä, kun ainoa kokemusperä on jatkuva syöminen? Miten selittää kasvun abstraktiota kun nykyinenkin tuntuu niin hyvältä? Voiko taivaspaikkaa markkinoida?

Pörssiyhtiöt ovat valtioita valtiossa. Siellä asiat ovat mainiosti, kunnes yt:t alkavat, johto vaihtuu tai markkinat menettävät uskonsa yrityksen kykyyn tuottaa arvoa. ”Jokaisella yrityksellä on päivämäärä.” Päivä jolloin se listataan, myydään, pilkotaan tai yhdistetään. Kysymys on vain ajasta. Yrityksiä saneerataan jatkuvasti. Silti samaiset yhtiöt tuntuvat osaavan asiansa. Ympäristön antamista eriävistä signaaleista huolimatta yritysten osaajat ovat ajan tasalla. Toiminnot ovat kunnossa, strategia oikea ja valitut toimintamallit hanskassa. Säästämällä mestaruuteen? Nostettaisiin kissa pöydälle. Miten on mahdollista että  johtaminen, strategia, osaaminen ja toiminta on kunnossa vaikka yrityksen suhteellinen tuotto laskee koko ajan? Miten voidaan ajatella, että menee hyvin riittää, eikä varauduta tulevaan tekemällä kaikessa parhaansa.  Tulos on kunnossa, mutta missä se on huomenna? Mitkä ovat tämän päivän eväät huomisen taistoihin?

Tajusin eilen että kehittämiselle ja parempien yritysten rakentamiselle täytyy olla olemassa selitys. Uskottava motiivi. Selitykseksi ei riitä, eikä kelpaa innostus kirjoittaa tai rakentaa parempia yhtiöitä. Joitakin yhtiöitä ei saa arvioida, vaikka ne ovat julkisia yhtiöitä ja keräilevät laatikkoihinsa asiakaspalautetta. Jokainen niistä sanoo tutkivansa asiakkaiden tarpeita, mutta se kelpaa vain heidän määrittelemässään muodossa. Ulkopuolinen asiaa kommentoiva on ”kalastelija” tai oman uransa edistäjä, vähän huonomoraalinen onnenonkija. Siltä se varmaan tuntuukin, kun omassa organisaatiossa kukaan ei uskalla sanoa asioiden olevan päin persettä. Harva haukkuu ruokkivaa kättä. Ei kannattakaan. Mutta ilman erilaisia mielipiteitä ei ole tulevaisuutta. Ilman eriäviä kantoja emme voi kehittää. Emme voi lähteä siitä, että aina ollaan eri mieltä, mutta päätöksenteko, hyvä johtaminen vaatii erilaisia näkemyksiä. Ilman näkemyksiä emme voi johtaa, tehdä päätöksiä ja pelata joukuueena samaan maaliin. Skenarioiden tehtävä on tunnistaa mahdollisuudet ja antaa tietoa päätöksenteolle. Päätösten jälkeen luistellaan samaan suuntaan.

Ilman eriäviä näkemyksiä emme pysty luomaan konsensusta. Konsensuksella haemme turvaa eriäville näkemyksille. Konsensus on suomalaisten turvasatama. Olemme samaa mieltä lähes kaikesta. Moraalista, yhteiskunnsta, eurosta, armeijasta, Venäjästä ja Amerikasta. Pelottaa tämä samanmielisyys. Varsinkin hyvinvoinnista, jonka ihanteet on rakennettu velaksi. Annetaan siis eriävien mielipiteiden elää ja taputetaan niille. Vain yksimielisyys on vaarallista.

Eilen minua haastettiin ansiokkaasti tunnustamaan kaupallisen viestinnän läsnäolo. ”Tunnustan, etsin samankaltaisia, intohimoisia pörssi- ja kasvuyritysiä yhteistyöhön.” Tunnustan saavani kirjoittamisenkin avulla työtä ja välillä aivan superhienoja toimeksiantoja. Tunnustan työtä olevan liikaa. Kiellän vääristeleväni totuutta tai pyrkiväni manipuloimaan harvoja lukijoita. Vastustan ajatusta epärehellisestä vaikuttamisesta. Tunnistan olevani oman totuuteni armoilla. Epäilen olevani useimmiten väärässä, mutta en anna sen estää yrittämistä. Kun epäonnistun, yritän taas uudelleen. Yritän jokainen päivä. Jotakin.