Menestystarinat syntyvät kahdesta energialähteestä. Kasvusta ja yrittämisestä. Kasvu on jatkuvaa muutosta. Henkistä, toiminnallista, taloudellista ja aineellista. Kasvusta tärkeintä on henkinen kasvu. Elämän kokemus, ihmisenä kasvaminen ja kypsyminen. Asioiden oivaltaminen. Turhista esteistä luopuminen. Ihmisenä kasvamalla päästään hallinnosta johtamiseen. Liidershippiin Aurinkokuninkaan sanoin. Otetaan niskalenkki elämästä.
Toinen menestyksen keskeinen elementti on yrittäminen. Täytyy jaksaa painaa läpi harmaan kiven. Suomessa sanalla yrittäjä on ollut pitkään huono kaiku. ”Mitä enemmän tiedät, sitä vähemmän yrität.” ”Voihan sitä yrittää.” ”Yritetään.” Yrittäminen on liitetty asioiden kokeilemiseen, uhkarohkeiluun ja asioilla leikkimiseen. Menestyjät ovat muka saaneet jotakin ilmaiseksi, sattumalta, yrittämättä. Heitä kadehditaan hyvän tuurin miehinä ja naisina.
Tutkitaan muutamia sankareita. Teemu Selänteestä olen kirjoittanut https://villetolvanen.com/2011/10/09/seuraava-iso-juttu/ Clint Eastwood tuottaa ja ohjaa elokuvia joihin kukaan muu ei saisi rahoitusta. Mestariohjaajan viimeisimmät elokuvat ovat menestystarinoita jotka rikkovat kaikkia Hollywoodin sääntöjä. Mutta Clint on ymmärtänyt yrittämisen voiman. Hän on kasvanut sarjakuvasankarista herkkien tarinoiden kuten Million Dollar Baby ja Gran Torino kertojaksi. Kumpaakaan tuskin olisi toteutettu jos hankkeiden takana ei olisi ollut itse Clint. Ällistyttävää miten hän on jalostanut brändivoimansa laadukkaiden elokuvien tuottajaksi ja ohjaajaksi. Ja turha marista että helppoahan se on kun … lukekaa Clintin CV, mies on 80 ja painaa menemään. Aloitti hommat 50-luvulla. Yrittäjä? Kyllä ja enemmänkin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Clint_Eastwood
Entäpä toinen aikamme legenda joka myös tunnetaan ikuisena herkkupeppuna? Tom Cruise http://www.tomcruise.com/#/whatsnew on ennen kaikkea tuottaja ja http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Cruise filmistudion pyörittäjä näyttelemisen ohella. Yrittäjä? Kyllä vaan ja yhdellä maailman vaativimmista toimialoista, jossa 50-kymppinen on perinteisesti ollut kierrätystavaraa.
Mikä oli ensin? Yrittäminen, kasvu vai menestys? Luonnollisesti yrittäminen. Yrittäminen ilman selkeitä tavoitteita ja tavoitepositiota on kuin suunnistaminen ilman maalia, purjehtiminen ilman päätepistettä tai urheilu-ura ilman olympialaisia. On tiedettävä mitä yrittää. Yrittäjän on kasvettava yrityksen mukana. Luotava uutta, hyvää ja ymmärrettävä Teemunkin tavoin ympäristön muutoksia.
Aikamme sankarit ovat ikuisia yrittäjiä jotka menestyvät kasvamalla. Henkisesti. He luovat uutta. Rakentavat taatusti joka päivä jotakin. Suomalainen ajatus menestyjästä joka makaa sohvalla ja syö rypäleitä on väärä. Menestyjät menestyvät koska he yrittävät. Ja tekevät sitä hyvinä ja huonoina päivinä, ilman varmuutta onnistumisesta. Sanoisin yrittämisen olevan heille henkistä kasvua. Tapa ottaa kaikki irti elämästä. Yrittää jotakin mitä osaa ja eniten haluaa. Menestyipä sillä sitten tai ei.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti