Olen hurahtamassa Suomeen. Meillä menee varmasti paremmin kuin koskaan ennen. Milloinkaan aiemmin ei hyvinvointi, tasa-arvo, kansainvälisyys, osaaminen, rahat, koulutus ja palvelut ole ollut paremmin kuin juuri tänään. Suomalaisuus on hienoa, Helsingiksi taipuva kaupunkikulttuurimme kadehdittua ympäri maailmaa. Kansainväliset trendilehdet kuten Wallpaper, Monocle tai Wired käsittelevät tekemisiämme aivan toisin kuin ennen.
Elämme Suomessa, jossa mikä tahansa on mahdollista. Hyvä ideat löytävät rahoituksensa, voimme pää pystyssä pohtia olympialaisten hakua, voitimme jo Euroviisut ja jääkiekon maailmanmestaruudet. Suomessa kohtaavat Slushisssa ja Nordic Business Forumissa aikamme näkijät ja tekijät. Selviämme metsän ja telekommunikaation rakennemuutoksista. Kouluissamme kasvaa sukupolvi, joka on osaavampaa, terveempää ja kansainvälisempää kuin yksikään aikaisempi.
Suomalaisella passilla on hyvä liikkua ympäri maailmaa. Suomalaisen passin kansi kuvastaa maailman innovaatiokeskusta, jääkaappia josta uudet designit, muotituotteet, superfoodit ja pelit tulevat. Milloin saamme ensimmäiset suomalaiset verkkopalvelut kiinalaisten ja amerikkalaisten käytettäväksi? Ehkäpä Rovio onnistuukin nousemaan Disneyn hahmojen kaltaiseksi brändiosaajaksi. Taitaa sitä jollain mittarilla jo ollakin.
Jotain parannettavaa on sinivalkoisestakin kirjoituksesta löydettävä. Olkoon se rohkeutemme luoda, kohdata, uudistaa ja rakentaa uutta Suomea. Elämme liian paljon saavutettujen etujen, viime vuosituhannen ja teollisen Suomen menestysmuistojen varjoissa. Joka päivä on yhden Uuden Suomen aika, mahdollisuus luoda ja rakentaa uutta ja parempaa kotimaata. Tehdään siitä yhdessä entistäkin parempi paikka elää yhä useammalle. Aito jakaminen on toisesta välittämistä. Näytä että välität, alat saamaan enemmän itsellesi ja luot uutta halutessasi jotain ihan uutta. Olkoon matka meidän kaikkien määränpää.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti