Neuvot

Olen neuvonut muita yli vuosikymmenen. Olen aina ajatellut luvaksi ajatella muiden puolesta sitä, että yritänhän toki itsekin. Teen paljon samoja asioita ja analyysiä matkan varrella. Omat virheet ovat oppia, jota muiden ei tarvitse kokea.

Muille viisastelu on silti balettia verrattuna omien vuorien ylittämiseen. Onhan oikeasti helpompi nähdä toinen ihminen, tilanne ja mahdollisuudet eheänä kokonaisuutena ilman subjektiivistä tunteiden, taustojen ja ristiriitojen sotkua. Viisastelu on liiketoimintaa, josta maksetaan, mutta itsensä kehittämisen lasku lankeaa usein vain itselle.

Mistä löytyy eettinen oikeutus muiden asioihin puuttumiselle? Tuleeko se kysynnästä, hyvästä halusta jakaa ja oppia yhdessä vai yksilön tarpeesta päteä tuntea itsensä arvokkaaksi? Erinomaisen hyvä kysymys erityisesti meille, jotka neuvomme kaikkia ja kaikkea mahdollista pyytämättä.

Voi olla, että halu jakaa ja tulla kuulluksi on luonteen piirre. Voi myös olla, että halu olla äänessä on huomiohuorausta tai kyvyttömyyttä nauttia pelkästään muiden kuuntelemisesta. Sitten voi olla jotain hyvääkin, joka liittyy auttamiseen, tietoon ja sen jakamiseen. Siitä olen tainnut kirjoittaa kerran tai kaksi aiemminkin.´

Eräs ystävä kysyi miksi on helpompi auttaa muita kuin itseään? Minusta aivan oivallinen kysymys, johon vastauskin taitaa olla olemassa. Muu näkevät sen mitä tapahtuu ja viestitään, ei sitä miten asiat koetaan ja tunnetaan. Olemme omissa mielissämme sotkuisia sekoituksia tunteita, aistimuksia, kokemuksia ja uskomusjärjestelmiä. Mihin väliin siinä järki mahtuu mihinkään?

Muiden neuvot voi jättää omaan arvoonsa tai kuulla toisen ääntä samasta aiheesta.  Molempi parempi. Parasta olisi kai tunnistaa, että oma kokemusmaailma on aina sotkuinen kokemusbordelli erilaisia aistimuksia. Joku viisas on käskenyt noudattamaan omia viisauksiaan. Siinä taitaa olla ideaa ja matkaa meille jokaiselle elämässä taivaltaa.