Heinäkuussa tuli kaksi vuotta täyteen osittain asumista Italiassa. Aika on mennyt hitaasti ja nopeasti. Isossa kuvassa aika juoksee aina nopeasti, mutta välillä pandemian pauloissa se on laahustanut uskomattoman hitaasti. On ollut aikaa ajatella, remontoida taloa, tehdä etätöitä ja integroitua pikku hiljaa saapasmaahan.
Muutto Italiaan ja pienen hotellin omistaminen on ollut unelma ja sen täyttymys. Vihdoin saimme tänä kesänä ensimmäisiä vieraita taloon Irlannista, Tanskasta, Ranskasta ja Suomesta. Myös vuoden 2022 varauskirja näyttää hyvältä. Sekä Airbnb:ssä vuokratta vierastalo, että päätalo näyttää kiinnostavan. Isohko talo herää eloon ihmisten kanssa.
Olen jo vuosia verrannut yrittäjien elämää maajussien vastaavaan. Leipä syntyy pienistä puroista eri vuoden aikoina. Haasteena on löytää tasapaino tehtävien, tekemisen, yhteisöjen ja oman ajan välillä. Kaksi ensimmäistä vuotta on mennyt harjoitellessa. Tuntuu, että sijainnin merkitys on ainakin omassa ympäristössäni häviämässä lopullisesti. Tavataan, kun on tarvetta ja suuri osa asioista saadaan hoidettua materiaalien, virtuaalikohtaamisten ja keskusteluiden avulla. Jonkinlaista työyhteisöä on jopa ikävä, mutta ehkä sellaisenkin voisi rakentaa Virtual Activistin verkostoon.
Rakkaus Italiaan vain syvenee. Stereotypioiden ja ennakkoluulojen tilalle on kasvanut aito kunnioitus ja pieni ymmärrys vanhan valtakunnan kulttuuriin ja ajatteluun. Italiassa perhe, suku, kyläyhteisö ja jatkuvuus arvostetaan korkeammalle kuin Suomessa. Toisaalta kiirettä, halua kasvaa ja uusiutua sekä huomisen ajattelua muuten kuin huolehtimisena huomaa vähemmän. Isolla maalla on hyvässä ja pahassa erilaiset huolet kuin saarivaltio Suomessa.
En tiedä mitä ”paluu” Suomeen tarkottaisi. Tuntuisi siltä, että luopuu hyvistä asioista, mutta ei saa mitään tilalle. Täällä oleminen tarkoittaa uuden tutkimista ja itsensä haastamista oppimaan kieltä, paikallista tekemistä ja verkostoja. Ulkosuomalaiset pitävät luonnollisesti yhtä ja kyllähän täällä asuu verrattain paljon meikäläisiä. Tasapainoilu kahden kulttuurin ja maan välillä tuntuu hyvältä.
Nyt tuntuu siltä, että koti on nyt ja vastakin täällä Italiassa. Ajatuksena on viimeinkin syventyä myös kielen opiskeluun, luoda vähän uutta tekemistä ja löytää rytmiä kahden maan välille. Talvet ovat pitkiä ja hiljaisia täälläkin. Arki on arkea paratiisissakin ja ainakin tämä ihminen kaipaa vaihtelua ja monipuolista tekemistä.
Euroopassa asuminen on aivan samanlaista kuin Suomessakin. Palvelut toimivat hyvin ja oppimisen jälkeen sukkulointi kummassakin systeemissä toimii hyvin. Kahdessa maassa asuminen on varsin tavallista. Ihmiset haluavat poimia parhaita paloja useammasta kulttuurista. Työtä, hyvinvointi ja teknologia mahdollistavat saumattoman tekemisen sijainnista riippumatta. Vihdoinkin teknologia tarjoaa meille elämänlaatua parantavia kokemuksia.
Tervetuloa Italiaan ja Agnes & Albiniin. Varaustilanne löytyy verkkopalvelusta ja sähköpostilla voi kysellä lisää. Tänne voi myös tulla ryhmänä tai talvella etätöihin. Siten toimimme itsekin. Nyt unelmana on pitää taloa kiintopisteenä ja kokea maailmaa sen ympärillä lähellä ja kauempanakin. Toinen haave on laajentaa talobrändiä rantakohteeseen. Agnes & Albin Al Mare elää unelmissa ja katsotaan onko siihen mahdollisuuksia. Kahden tai kolmen talon kokonaisuus toisi Alpit, Välimeren ja viinialueet yhteen ainutlaatuisella tavalla A&A:n tapaan. Unelmana on ajan pysäyttäminen hetkeksi ja hetkistä nauttiminen yksinkertaisella ja maanläheisellä tavalla. Benvenuto!
V
KIRJOITA KOMMENTTI
Kaisu Heiskanen
2022-11-25 16:39:42
Hei, miten teille pääsee kuukaudeksi fiilistelemään
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2022-11-27 11:35:32
Hei - vapaat ajat ja yhteystiedot löytyy https://agnesandalbin.com/ ville
Lisää kommentti
Lisää kommentti