Kolhut

Olisiko kolhujen tehtävä kasvattaa meitä ihmisinä? 

Elämästä ei selviä ilman osumia. Kolhiminen sattuu, harmittaa ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Usein eniten sattuu ihmisen pieneen mieleen. Kiukuttaa kun asiat ei mene tavalla, jota olemme itse suunnitelleet.

Mitä kolhut ovat?

Henkisiä mustelmia, tunnekuohuja ja pettymyksiä. Varmaankin asioita, jotka menevät mielemme kanssa ristiin ja ihon alle aiheuttaen tunnereaktion. Tuntuu että ainakin itselläni tunnekuohu on usein itse kolhua kovempi. Herkkään hipiään sattuu.

Ehkä meidän pitäisi aina suhtautua itseemme pieninä ihmisinä. Varautua ja valmistautua siihen, että asiat eivät suju halutulla tavalla.

Mutta mitä elämästä tulisi pelkällä pelkäämisellä ja käpertymisellä tulevien kolhujen varalle? Ei yhtään mitään. Kyllä mustelmien tehtävä on kasvattaa mieltäkin ja antaa meille kokemuksia, jotka vahvistavat mieltä. Se mikä ei tapa vahvistaa? No ei kai silti elämän tarvitse pelkkää ylämäkeä olla.

Niin se on. Ei laaksoa ilman kukkulaa. Ei onnea ilman epäonnea. Ei kokemuksia ilman kolhuja. Ei voittoja ilman tappiota. Ei tuottoa ilman riskiä.

Lihaskin kasvaa vain kolhimalla se rikki. Mieli paranee, kun kolhuista selvitään ja myrskyn jälkeen on poutasää. Krapulan jälkeen ruoka maistuu taivaalliselta.

Ääritunteet ja kokemukset tekevät meistä ihmisiä. Ne kuuluvat jokaisen elämään. Ei kolhuja tule välttää, vaan ottaa ne ilolla ja raivolla vastaan. Jos ei onnistu niin joka kerta oppii aina jotakin. Mahtavaa.