Digitalist Network

13.05.2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Digitalist Network

Tänään oli taas #Digitalist –päivä.

Kriteerejä on paljon, mutta meni minusta hyvin ja tavallista paremmin. Onnistuttiin yhdessä useassa eri asiassa. Tänään oli myös ensimmäinen hieno tapahtuma, jossa sain itse rakentamisen sijaan vain osallistua ja nauttia. Oli hienoa istua ja vaikuttua muiden mukana. Yli neljän tunnin tykitys meni yllättävän nopeasti. Tallenne tarjoillaan täältä.

Haluan kertoa mitä Digitalist minulle merkitsee.

Ennen kaikkea se on henkinen kotini. Paikka jossa rakennetaan pilvessä asioita ilman fyysisen maailman taakkaa, historiaa tai hidasteita. Minulle Digitalistin tapa toimia heijastaa sellaista maailmaa, jota tulevaisuudessa näemme paljon enemmän yrityksissä, järjestöissä ja julkisella sektorilla. Kulttuuri ja avoin dialogi ajavat jaettuja tavoitteita eteenpäin.

Kaipaan usein ihmisiä alusta lähtien mukana olleita ihmisiä ja arvostan jokaista, joka on antanut äänensä, tekstinsä tai viestinsä yhteisen mission rakentumiseen. Voi kuulostaa hurskastelulta, mutta jokainen viesti, osallistuminen ja keskustelu on omalta osaltaan vienyt yhteistä missiota digitalisoida Suomi pikseli kerrallaan eteenpäin. Olemme enemmän pieni kuin suuri, mutta ainakin minun mielessäni jaamme yhteisen huolen maamme pärjäämisestä digitaloudessa ja viemme muurahaisina sanoilla ja teoilla Suomea pikkuriikkisen eteenpäin.

Ymmärrän, että Digitalistiin on vaikea oivaltaa omaa käyttöliittymää. Jostain syystä silti itsepäisesti pidän yllä markkinapaikkaa ilman käyttöohjeita. Omissa ajatuksissani asiantuntijat, yrittäjät ja yritykset hyödyntävät kylmäverisesti verkostoa halutessaan huomiota omalle tekemiselleen, osaamiselle tai tarpeille.

Digitalist on se paikka josta kysyä työtä, tekijää, vastausta tai ratkaisua ajankohtaiseen kysymykseen. Verkosto on paikka etsiä, kun haluaa jotain uutta.

Mietin opimmeko sosiaaliseen mediaan vai ottaako avoimuus, rohkeus ja ymmärrys vielä sukupolven. Saatamme tehdä asioita edellä aikaamme. Ei olisi ensimmäinen kerta. Minusta some pitäisi ymmärtää osaamista ja tarpeita yhteen liimaavana markkinapaikkana eikä yksittäisenä mediana. Sosiaalisista medioista sosiaalisiin kauppapaikkoihin ja liiketoimintamalleihin.

Digitalist on myös työnayte. Ymmärrän ihmisten näkevän kotisivun, blogeja, tapahtumia ja sometusta. Mietitkö koskaan miten tyhjästä syntyy ilmiö, joka täyttää ainakin hetkessä saleja, saitteja ja välillä Suomalaista sometustakin? Ajattelet sen johtuvan kysynnästä ja sopivasta ajasta ja sattumasta. Mieti sitten vielä miten sadat tuhannet viestit, sadat kirjoittajat, päivittäiset keskustelut ja periksiantamattomuus yhdessä vaikuttavat.

 Suomi on pieni maa. Isolla raivolla raivataan kivisempiäkin peltoja.

En ole koskaan saanut kuvattua miten arkeni verkossa ja työssä on mullistunut Digitalistin kautta. Asiantuntijan tarttuessa ohjelmistoonsa jotain tuottaakseen, minä avaan tilannehuoneen, jossa jokaisena arkisena päivänä on juttu julkaistavaksi, keskustelua, kuratoituja viestejä somessa ja jotain jaettavaa aiheen tiimoilta. Ei kulu päivää ilman hyvää kysymystä tai vastausta Digitalistin ryhmissä. Tämä ei ole minun omaisuuttani tai ansiotani vaan voimannäyte siitä mihin maailma on matkalla.

Olisi hienoa saada jokin yritys tai yhteisö ajoissa ymmärtämään mikä on jo tänään mahdollista. Digiajassa asiakkaat, kumppanit ja yritykset muodostavat verkostomaisesti yhteisen suuren mission.

On vain yksi suuri me matkalla jaettuun visioon.

Maailma ei valmistu eikä valmistu Digitalistikaan. Silti kaikella ajattelulla ja toiminnalla on aikansa ja paikkansa. Elämme reilusti edellä suomalaisia yrityksiä kulttuurissa, johtamismalleissa, avoimuudessa ja verkostoissa.

Pohdin kiivaasti onko työnäyte tulossa valmiiksi ja vieläkö Digitalist löytää paikkansa kiireisessä maailmassa. Varmaa on vain se, että näitä aikoja, ihmisiä, kasvoja ja tapahtumia ainakaan minä en tule unohtamaan koskaan.

On ilo ja kunnia ollut saada olla pääsihteerinne matkalla parempaan maailmaan. Yhdistämällä voimamme ja rohkaistumalla vaikuttamaan teemme siitä entistäkin enemmän, parempaa ja vähemmällä pikseli kerrallaan.

Viserrys, sana, puhe, kirjoitus, esitys, kohtaaminen, ratkaisu ja päivä kerrallaan tehdään yhdessä pienistä asioista suuria.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.