Maatuska

Ihminen on risteilevien tunteiden maatuska

Kuluneen viikon kuluessa koin useita vahvoja tunnemyrskyjä. Ajatuksia tuli ja meni enemmän kuin mieli ehti käsittelemään. Vitutti, suututti, itketti ja ahdisti. Ja vähän kaikkea muutakin. Paljon toki positiivisiakin tunteita vuoristoradan keskellä.

Ammattilainen sisälläni käski pysymään aikuisena ja tasavertaisena riipovien ajatusten pyörteissä. Aikuinen Ville olisi halunnut ohittaa jokaisen hetken osallistumatta ja ottamatta kantaa oikeastaan mihinkään. Lapsi sisälläni huusi vääryyttä, kostoa ja kaikkea muuta tarpeetonta ja epäolennaista. Selvisin kai jotenkin kuivin jaloin. Olisi kohtuutonta toistaa kaikkea itsestäni lukemaani. Sekä itselleni, että satunnaiselle lukijalle.

Tärkeää ei ole mitä sanottiin tai tapahtui, vaan mitä siitä otettiin opiksi.

Olen sitoutunut avoimuuteen ja pyrkinyt häpeästä luopumiseen. Yritän kantaa viittani itselleni annettujen eväiden voimalla. Voin suoraan sanoa, että ei kukaan viihdy viestien, väitteiden ja vittuilun ristitulessa. Olen aivan liian heikko ja pieni ihminen kohtaamaan asiat asioina ja ohittamaan ajatuksiini reilusti tai epäreilusti osuneet nuolet. Opiskelen aikuisuutta tehdessäni ja yritän pysyä nahoissani alati vaihtuvilla lopputuloksilla.

Jokaisen sana, teko ja tekemättä jätetty asia johtavat johonkin reaktioon.  Joskus se on vaikeneminen, toisinaan neuvo, harvemmin uusi avautuminen. Jokaiseen hetkeen syntyy tunteita, jotka lävistävät ajatukset ja hetket. Tunne tulee läpi tilasit sitä tai et. Elät juuri kuten tunnet ja asioiden ohittaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Ihminen on risteilevien tunteiden maatuska.

Pärjään persoonani kanssa keskimäärin välttävästi vastoinkäymisissä. Tuska ja turhautuminen sisälläni hakee tietä ulos usein kohtuuttomasti ja kohtuuttoman vahvoilla väreillä tai sanoilla sävytettyinä. Satutettu lapsi huutaa korjausta koettuun epäkohtaan.

Matka jatkuu ja se mikä ei tapa vahvistaa. Aion yhä edelleen yrittää olla ihmisten odotusten arvoinen ja pyrkiä kasvamaan matkan varrella. Kiitän jälleen kaikkia ajatuksia ja tekoja tukeneita tai vastustaneita. Yhdessä te muodostatte maailmaani arjen, josta saan enemmän kuin kykenen antamaan. Vajavaisuuteni kanssa pystyn etenemään vain päivä ja hetki kerrallaan.

Lupaan laittaa lisää voimavaroja maatuskani vahvistamiseen. Ehkä juuri ne lehtevät kerrokset vahvoine tunteineen tekevät meistä ihmisinä arvokkaita.