Vuoden ensimmäinen ajatukseni sisältää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ehkä kirjoitusteni idea onkin tarjota yhden mielen maisema ja antaa lukijan löytää itse omat vastauksensa. Osa välittää samoista asioista ja jakaa niitä eteenpäin, toiset ohittavat ilman vaurioita. Maailma paranee asia ja ajatus kerrallaan.

Aloin pohtimaan vuodenvaihteessa jälleen työtä, sen sisältöä ja itse käsitettä. Mikä minulle on työtä, mitä se merkitsee ja miten työtä voisi jatkossa kehittää. Aloin pohtimaan muiden tuntemieni ihmisten suhdetta työhönsä. Tiedän kyllä kuulumiset, mutta en taida täysin ymmärtää mitä työ heidän maailmassaan oikeasti merkitsee.

Onko työ sen antajan kokonaispaketti, joka vie kolmanneksen vuorokaudesta ja yli puolet vapaista päivistämme vuoden aikana? Onko työ ne asiat, kohtaamiset ja konkreettiset toimenpiteet, jotka saamme päivässä suoritettua? Vai onko työ sen hedelmät ja lopputulokset, jotka vievät maailmaamme eteenpäin? Luvatusti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Ihminen on erinomaisen hyvä selittämään tekonsa tarpeellisiksi. Ajattelemmeko kaikkien palaverien, sähköpostien, kohtaamisten ja odottelun olevan osa työtämme? Pitäisikö työ nähdä sittenkin metsänä, josta käyttökelpoisten puiden jalostaminen vie koko arvoketjua eteenpäin? Pitäisikö työpäivää metsän tavoin harventaa, hoitaa ja kehittää jatkuvasti sen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Arvaan käsityksen työstä, sen tekemisestä ja arvosta olevan murroksessa. Työn teettäminen on niin kallista, että sen sisältöön ja tuottavuuteen on pakko löytää nykyistä parempia ajatuksia.

Oma käsitykseni työstä liittyy selvästi ponnisteluihin. Perinteisesti olen ajattelut työn sisältävän haasteita, yrittämistä ja mitattavia saavutuksia ja tavoitteita. Nuorempana mittasin tunteja, tapaamisia, myyntejä ja yrityksen tuloksia. Sittemmin olen siirtynyt hakemaan työlle enemmän henkistä tyydytystä tuottavia sisältöjä.

En ole koskaan ajatellut, että työn tulisi olla helppoa. En pidä helppoutta minkäänlaisena tavoitteena elämässä. Väitän pitäväni uusista ja vaikeista asioista sekä muutoksesta, vaikka toisaalta taidankin aina pysyä itsekin usein uuden tekemisen mukavuusalueella. Harvoin taidan ryhtyä tai suostua itselleni aidosti epämukavaan tai täysin uuteen ja erilaiseen tekemiseen. Uudesta kieltäytymistä perustellaan ja perustelen kokemukseen ja osaamiseen perustuvaan syyhyn tehdä tai olla tekemättä.

Mihin tämä kirjoitus on matkalla? Ajatus arkailee ja hamuaa ideaa työstä, joka voisikin olla aidosti intohimo ja elämän suola. Vuodenvaihteessa joku kirjoitti mielessäni täyttä puppua ettei intohimoja muka kannata elämässä seurata, koska ne voivat epäonnistua. Olen asiasta täysin eri mieltä. Jokaiselle tulisi olla rohkeutta ja intohimoa löytää oma polkunsa. Suomi pelastuu kun yhä useampi jättää varman eilisen ja synnyttää jotain uutta. Tarvitsemme sielunpaloa, joka tekee arvoa yli 80 tuntia viikossa itselle, jotta ei tarvitsisi tehdä 37,5 tuntia jollekin toiselle.

Työ ei saisi olla selityksiä kiireestä, paljoudesta, viikkopalavereista ja mahdottomuuksista. Työn soisi olla enemmän. Annetaan työlle mahdollisuus olla merkittävä osa elämämme tarinaa. Tehdään työtä jolla on muutakin merkitystä kuin asuntolaina ja jokapäiväinen leipämme. Ei mitata työtä rahassa vaan rakkaudessa. Nostetaan työ kissan tavoin pöydälle ja avataan sielumme pohtimaan parempia ratkaisuja. Otetaan koko ihminen mukaan työn rakentamiseen ja kehittämiseen.

Tehdään työtä paremman ihmisen eikä yhteisön takia.

Päivän Tolvasenakin kerran tunnettu blogini on matka mieleni maisemiin. Se on musta laatikko keski-ikäisen miehen tunteista, ajatuksista, elämästä, kasvusta ja kehittämisestä. Päiväkirjani tarjoaa näkemyksiä ja ajatuksia pyytämättä useistakin eri aiheista ja niiden ympäriltä. Avokeittiöni tavoitteena on jakaa kokemuksia arjesta sekä juhlasta ja välittää niitä muille itsensä kehittämisestä kiinnostuneille.