Tänä vuonna sain työelämältäni paljon. Pääsin tekemään ja toteuttamaan hienoja juttuja upeiden asiakasyritysten kanssa. Vaikka työ on raskasta, olen ehkä jopa vähemmän väsynyt kuin aiempina vuosina. Poikkeuksellisesti en ole tehnyt juurikaan sitoumuksia tulevaan vuoteen. Haluan ensin levätä ja katsoa sitten mikä olisi paras tapa luoda arvoa.
Harjoitan yritysmuotoilua. Se tarkoittaa yrityksen vision tai tavoiteposition kytkemistä yrityksen johtamiseen ja viestintään. Muotoiluprojekteissa luodaan yleensä visio tai tahtotila ja kytketään se yrityksen johtamiseen sekä brändäämiseen. Jokainen yritys on erilainen yksilönsä. En koskaan myy mitään löysää tai ylimääräistä, mutta rakkaista lapsista luopuminen synnyttää usein luopumisen tuskaa. Innostavan porukan ja asian kanssa olisi mukava jatkaa.
Omalle erikoisosaamiselleni tuntuu olevan vaikea löytää käyttöä yrityksissä pitkällä aikavälillä. Ymmärrän isoja kokonaisuuksia ja vaikeita konseptuaalisia asioita. Osaan suunnitella ja rakentaa kiinnostavia kokonaisuuksia. Yrityksiä ei kuitenkaan voi jatkuvasti muuttaa, ja suunniteltujenkin muutosten läpivienti vaatii oman aikansa. Joka vuosi ei voi muuttua kuin täysin uudella tavalla rakennetut toimintamallit kuten Digitalist Network. Toiminta on suunniteltu siten, että sen rakenteet, kulttuuri ja toimintamallit joustavat.
Konsultin arki on sirpaleinen. Vuoden aikana toimin vuokrajohtajana kolmessa eri yrityksessä, koulutin ja puhuin kymmenissä sekä konsultoin muutamia. Rinnalla kulki oma kehittyminen ja Digitalistin kehittäminen. Sirpaleista mutta äärimmäisen palkitsevaa. Takki on täysin tyhjä viikosta toiseen, mutta tekeminen tuottaa tyydytystä.
Asioiden jakaminen on asioista ja ihmisistä välittämistä. Kirjoitin syksyn aikana noin 50 hajatusta elämästä, työstä ja ympäristöstä. Aiheet vaihtelevat tuskasta tulevaisuuteen ja omista kokemuksistani maailman tai Suomen parantamiseen. Jaan ajatukseni, koska ajattelen että niistä saattaa olla jollekulle hyötyä. Menetin isäni aika nuorena ja olen kaivannut johdatusta. Ehkäpä itse saan olla jollekulle uraansa aloittelevalle rakentava esimerkki.
Blogini on musta laatikkoni matkoiltani sielun ja maailman maisemiiin. Se tallentaa tuntemuksiani tekemisistäni. Arkistosta voi aika tarkkaan lukea miten matka ja vuosi on kulkenut. Välissä vilahtelevat asiakkaiden kohtalot. Tuntuu hyvältä puhua, kirjoittaa, jakaa ja tallentaa tekemisiäni. Digitaalisessa maailmassa asioiden yhdistäminen on helppoa. Ei ole puhujia ja tekijöitä erikseen. Ei tarvita pelkkää tekemistä tai erillistä viestintää vaan asiat sulautuvat ihastuttavalla tavalla toisiinsa. Tarvitaan vain kulttuurimuutosta. Jokainen joka uskaltaa itsestään antaa, ryhtyy myös asioita saamaan.
Digitalistin ensimmäinen vuosi ylitti kaikki odotuksemme. Kirjoittajia ilmaantui yli 80, artikkeleita julkaistiin yli 250, tapahtumiin osallistui yli 2000 ihmistä ja sivulatauksia kertyi n. 250 000. Ensi vuonna teemme entistäkin parempaa ja kunnianhimoisemmin. Olen itselleni määritellyt tavoitteeksi, ettei Digitalisteja saa vuonna 2015 kiinni mistään puuhastelusta. Kaikki mikä tehdään pyrkii raskaaseen substanssiin, hyvään laatuun ja tyylikkyyteen. Asiat muotoillaan mahdollisimman hyvin. Haastamme, haastattelemme, jaamme ja julkaisemme enemmän näkijöiden ja tekijöiden näkemyksiä murroksellisesta maailmasta. Uudistumme uudistaaksemme koko Suomea.
Voi olla että yritän löytää itselleni yhtenäisemmän paikan maailmasta. Minua ohjaa halu synnyttää asioita, joista voi olla jälkeenpäin ylpeä. Haluaisin muistaa vuoteni hetkinä jolloin rakennettiin jotain arvokasta. Voi olla, että sirpaleinen arki jää historiaan, mutta sen näyttää ainoastaan aika. Ainoa asia, josta emme taatusti tiedä mitään on tulevaisuus. Ei siis mietitä pelkästään sitä vaan eletään hetkistä. Kiitos kaikille elämääni osallistuneille. Olen kiitollinen saadessani jakaa matkan kanssanne. Olkoon laulun sanoin matka meillekin määränpää.
KIRJOITA KOMMENTTI
Timo Nisula
2014-12-14 08:44:32
Ei muuta kuin kohti tuntematonta ja sen yli! Kiitos matkan jakamisesta!
Lisää kommentti
Ritva Niesniemi
2014-12-15 11:00:09
Noissa merkeissä Menestystä ja Hyvää Uutta Vuotta!
Lisää kommentti
Lisää kommentti