Ihon alle

13.10.2014 | Kasvu | Ville Tolvanen

Ihon alle

Olisi linjatonta, epäjohdonmukaista ja edustamani kulttuurin vastaista olla käsittelemättä näiden niemisten, trollien ja muiden kiusaajien toimintaa mustassa laatikossani. Valehtelisin jos väittäisin, ettei hyökkäyksillä ja raivokohtauksilla ole minuun minkäänlaista vaikutusta.

Kaikki minut aidosti tuntevat tietävät, että olen aivan liian herkkä luonteeltani sulkemaan asiattoman palautteen täysin ulkopuolelleni. En usko kenenkään olevan täysin immuuni ympäristönsä reaktioille. Silti aina voi valita ottaako tilanteista oppia vai antautuuko niiden vietäväksi. Periaatteessa kaikissa tilanteissa voi yrittää itse päättää vetääkö ranteet vai skumpan auki. Suosittelen jälkimmäistä kaikkiin elämän T-risteyksiin.

Kiusaajien tavoite on tietysti päästä ihon alle. Raivo, syytökset, väärät faktat ja sanat asetellaan siten, että ne vaikuttaisivat mahdollisimman ikeiltä ja leimaavilta. Alex Niemiselläkin on faktat hukassa, huuto suussa ja hän VAATII, PYYTÄÄ, KYSYY ja ANTAA MAHDOLLISUUKSIA korjata asioita aivan kuin olisin hänen harhoilleen jotenkin raportointivelvollinen.

En tiedä onko Alex Nieminen ja Tolle Vilvanen sama henkilö. Asiaa on kysytty minulta useasti. En usko, koska en ajattele Alexin kaltaisen narsistiselta vaikuttavan egon lyövän nimimerkin takaa tollen tavoin. Hän lyö ilman syytä suoraan valossa ja nimellään. Joku muu voi miettiä mitä toiminta kertoo hänen arvo- ja tunnemaailmansa tilasta. En ymmärrä miksi herrat toimintaani seuraavat jos se ei miellytä. Asia ei itse asiassa kiinnosta minua kauheasti. En halua laittaa energiaa asioihin, jotka hajottavat rakentamisen sijaan. En jaksa seurata kaikkia ympärilläni käytäviä kakkaleikkejä.

En ole kussut Alexin muroihin, vienyt vaimoa tai asiakasta enkä mitään muutakaan. Olemme tehneet samoja asiakkuuksia, mutta eri asioita ja eri aikaan. Minulla ei ole mitään Alexia eikä muitakaan mainostoimistoja vastaan. Päinvastoin teen heidän kanssaan paljonkin yhteistyötä. Haastan ja pohdin tulevaa omalla tavallani ja ymmärrän sen välillä ärsyttävänkin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tuhota, vaan sparrata parempiin tuloksiin meitä jokaista.

En ole riittävän aikuinen sulkeutumaan täysin kritiikin ylä- tai alapuolelle. En ole aivan viilipytty antautumaan Alex Niemisen koulukiusaamisen tunnusmerkit täyttävälle toiminnalle. Provosoiduin välillä itsekin asioista koska olen intohimoinen ja värikäs itsekin. Haluaisin tilanteissa olla tunteeton, mutta päinvastoin tunnen vahvasti.

Sanailun puhjetessa tilanteisiin tulee aina kehätuomareita, joiden yleisin viesti on se, että olette molemmat tästä vastuussa. En tiedä vastuusta, mutta ihmettelen ihmisten intoa tulla puuttumaan toisten ongelmiin. Auttaminen on asia erikseen, mutta kannustajat ja kommentaattorit voisivat jäädä tilanteissa kotiinsa tekemään omaa tarinaansa.

Jokainen julkisesti ja näkyvästi vaikuttava joutuu kritiikin kohteeksi. Jokaisella hyvällä brändillä on myös inhoajansa. Se on pelin henki ja maailman laki. On syytä pelata vahvuuksilla ja rakentaa omaa polkuansa. Se mikä ei herätä tunteita, ei myöskään vaikuta.

Kaikkea kaikille ei ole mitään kenellekään, eikä synnytä uutta. Varaudu uutta peltoa raivatessasi ympäristön raivoamiseen. Tee siitä itsellesi vahvistava voima veltostumisen sijaan. Huomaat seisovasi entistäkin vahvemmin omilla jaloissasi ja keskittyväsi omaan kehittymiseesi. Se mikä ei tapa vahvistaa varmasti.

KIRJOITA KOMMENTTI

Marko Kallio
2014-10-13 11:16:51

"Koirat haukkuu, karavaani kulkee."

En tunne tapausta tarkemmin, mutta lähestyisin asiaa pilke silmäkulmassa... Kenen tahansa kotikulmilla voi huomata, että mitä pienempi ja epävarmempi koira, sitä herkemmin se räksyttää omien turvarajojen sisäpuolelta. Haukun kohteena on vieras ja pelottava ohikulkija (paino sanalla "ohi"). Jos koiran päästää vapaaksi, se lopettaa haukkumisen ja jouksee innoissaan uusiin maisemiin muiden mukana.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.