Konsultteja taitaa olla kolmenlaisia. Viisastelijoita, asiantuntijoita ja puolestasi työtä tekeviä muurahaisia. Ja sitten on Celectus. Muuttuva maailma vaatii uudenlaisia otteita yritysten petraamiseen ja pelastamiseen. Celectuksen idea on hyvä. Yritys pystyy parantamaan liiketoimintasi tulosta ottamalla vastuuta kaikkein tärkeimmästä. Celectus ottaa vastuun kauppojesi kannattavuudesta.
Mistä tämä yritysmuotoilijan hurmos? Lähtökohtaisesti siitä poikkitieteellisestä osaamisesta mitä mainittu yritys edustaa. Miltä sinusta tuntuisi hyvä arkkitehtuuri, unelmatalosi rakentaminen ja kiinteistön elinkaaren hallinta avaimet käteen toimitettuna? Entä jos toimittava taho ottaisi myös täyden vastuun hankkeen onnistumisesta? Uskomatonta mutta totta? Näin toimii Celectus parhaimmillaan yrityksesi puolesta.
Celectus on yritys, jota on ollut ilo muotoilla. Väittäisin yhtiön osaamisen olevan huomattavasti sen mainettaankin parempaa. Oli ilo huomata, että myyntipalveluihin erikoistunut yritys todella osaa mitata, kouluttaa ja konsultoida asiakasyritystään kannattavampien asiakaskohtaamisen rakentamiseksi. Harvoin olen nähnyt hyvän talentin näin hyvin piilotetun suomalaisessa yrityskulttuurissa.
Kiinnostavaksi toiminta menee kun määrittelyn ohella voidaan toteuttaa myös arki asiakkaan puolesta ja ottaa vastuu kaupan onnistumisesta. Kertokaapa mistä muualta löydätte vastaavia palveluita? Asiakas on tässä liiketoiminnassa todellakin ykkönen, alihankkijakaan ei aterioi ilman asiakkaan onnistumisia.
Celectuksen taustalla hyrrää joukko Suomen ehkä parasta myyntiosaamista. Kovissa liemissä keitetty ja kovia tuloksia tehtailevaa porukkaa, jolla on asenne kohdallaan. Tämä joukkue todella osaa asiansa. Näitä herroja kannattaa kuunnella. Pelkän viisastelun sijaan mukana tulee myös konkreettista älyä ja vastuuta toiminnan tehostamiseen. Äly ja mitattavuus tekevät tästä työskentelystä kiinnostavaa.
”Ei tarvitse väittää, kun voi näyttää.”
Ei ihme, että ainakin Fortum, Sonera ja moni muukin ovat jo palvelun löytäneet Parhaat asiakkaat löytävät osaavimmat tekijät.
Pahoittelen näitä ylisanoja niiden puolesta, joille toisen menestyminen tuntuu epäreilulta. Empatiani niille, joita vituttaa tieto siitä, että konsultitkin voivat menestyä. Rohkeutta heille, jotka uskaltavat keskustella ylärivinsä tuottamisen ulkoistamisesta. Voimia Celectuksen heimolle ahertaa parempien myyntien puolessa tässä äkkiväärässä palvelua ymmärtämättömässä saarivaltiossa. Olkoon kaikki käytettävissä olevat voimavarat uudistajien hyppysissä, sillä uudella tavalla tekemisen rohkeus on sitä mitä Suomessa kaivataan.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti