Jani Muhonen: Esikoiskirjailijan vuodatus

Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut vielä joskus kirjoittavani kirjan. Romaanin. Nyt se on tehty. Kirjalla on puutteensa, mutta hyvä se on. Vaikkei itse niin saisikaan sanoa.

Yksi innoittavimista motiiveista oli ottaa selvää, olisiko minusta siihen. Olenhan aina kirjoittanut, kaikenlaista, blogeja, milloin mitäkin. Mutta kokopitkä kirja – kantaisiko tarina, olisiko se uskottava, kiinnostaisivatko roolihahmot lukijaa? Näitä pohdin. Kuten sitäkin, kehtaisinko sen sitten julkaista, tekisinkö itseni naurettavaksi? Kiitos joka-aamuisille tolvasille uskon vahvistamisesta. Joka tapauksessa nyt on myöhäistä surra. Ja muutenkin moisten murehtiminen on ihan turhaa. Ainoa tapa ottaa asiasta selvää, oli aloittaa kirjoittaminen. Jatkaa sitä, saada se valmiiksi. Muokata, poistaa, korjata. Kunnes lopulta koitti päivä, jolloin sen antoi omista käsistään eteenpäin.

Tuomaan kone oli myöhässä. Jo tunnin he olivat istuneet koneessa, joka oli palannut kiitoradalta takaisin portille ilmastointiongelmien vuoksi. Tuomas vilkuili kärsimättömänä kelloaan ja yritti keskittyä papereihinsa. Ahtaat penkit ja painostava ilma saivat ajatukset harhailemaan eikä luettu teksti aiheuttanut päässä mitään merkityksiä.

Aloittaessani työstöä en pahemmin käyttänyt aikaa miettimiseen, miten ja koska ja kenen kautta julkaiseminen tapahtuisi. Normaali tapa kai olisi ollut lähetellä käsikirjoitusta kustantamoille ja jäädä aggressiivisesti odottamaan.

Koska en ole normaali, päädyin lopulta – aika monenkin mutkan ja paikoittaisen unohtamisen kautta – toiseen, kenties itselleni ominaisimpaan ratkaisuun. Julkaisin sen itse.Sillä onhan minulla mahdollisuuksia vaikka minkälaisia! Ei ole pakko käyttää paperia, ei ole pakko antaa välikäsien viedä oikeuksia. Google-haulla ”publish ebook ibookstore” löytyy melkoinen määrä tietoutta, ei mikään minua estänyt ottamasta tietoutta käyttöön, evaluoida järkevimmät kanavat ja panna toimeksi. Musiikintuottaminen, -jakelu ja -kuluttaminen ovat viime vuosina kokeneet suuren murroksen, aivan kuten niin moni muukin toimiala. Kirjojen parissa tuntuu silti Suomessa vielä olevan kovin kunniallista todeta, kuinka ”sähkökirja ei lyö läpi”, ”ihmiset haluavat lukea oikeita kirjoja” ja muuta vastaavaa tuubaa.

Keitä suomalaiset sitten oikein ovat? Ovatko suomalaisia kaikki ne hiljaiset, raskasta työtä tekevät puurtajat, jotka kymmenien ja satojen vuosien ajan olivat varmistaneet maan kasvun ja sille kertyvän sadon? Vai ovatko suomalaisia kaupungeissa asustavat toimistoissa uraansa tekevät kaupantekijät? Ovatko suomalaisia kainuulaiset? Vai lappalaiset, karjalaiset, hämäläiset, savolaiset? Kenties sittenkin tällaiset perheelliset kuten Tuomas itse? Ehkä kuitenkin perheettömät? Nuoret vai eläkeläiset? Pitkät vai lyhyet? Naiset vai miehet?

Niinhän ne levy-yhtiötkin parkuivat ihmeissään iTunesin ja Spotifyn myötä. Ei murros hetkessä tapahdu, mutta se tapahtuu. Kuskaan iPadissani yhtä vaivattomasti lukemista reisulle niin yhden kuin satayksituhatta kirjaa. Mielenkiinnolla odotan mitä päätelaite- ja lukuohjelmapuolella vielä tulee tapahtumaan.

“Mutta miksi sitten just mun tai meidän pitäis olla niitä, jotka muuttaa tapojaan ja on niitä jotka uhrautuu?”

Sähkökirjaa on miellyttävä lukea. Ihan niin kuin perinteistäkin kirjaa. Rakastan vinyylien kuuntelua, ja silti Spotify on jatkuvasti auki. Kaikille kulutusmuodoille on paikkansa. Kaikille on paikkansa.Kirjani paikka on tästä viikosta lukien iBookstoressa, minun paikkani on selvästikin olla sähköisessä moodissa. Vaikka julkaisuprosessit vielä paikoin tökkivätkin, kaikki kuitenkin menee eteenpäin, ja olenhan tämän myötä paljon oppinut. Eikä tämä esikoisteokseni viimeisekseni jää.Vaikka sitä sitten saisikin hävetä, vaikka jälleen aloittaessani uutta urakkaa herää päässäni sama kysymys: onko minusta tähän? Toisaalta, tuo sama kysymys herää aina kun edessä on jotain uutta. Eikä kai ilman tuota kysymystä ja siihen onnistuneesti vastaamista mistään koskaan tulisikaan mitään. Oli sitten kyseessä kirja, levy, firma, projekti, parisuhde tai mikä tahansa muu.

“Nyt on aika murtaa muurit, nyt on aika nostaa kapina ja vallata takaisin se mikä itselle kuuluu. Minä itse”, hän vielä jatkoi ja lopulta lähti liikkeelle. Niin. Kirja ei ole enää omissa käsissä. Se on nyt lukijan kädessä. Se tuntuu hyvältä. Oikein hyvältä. Sitaatit: Jani Muhonen – Palkohedelmät

ibookstore-linkki: https://itunes.apple.com/fi/book/palkohedelmat/id649575706?l=en&mt=11

palkohedelmät-linkki: http://www.palkohedelmat.fi/

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja

2013-06-18 07:43:37

Jani, jani luovu häpeästä...heti! Vaikka esikoisen synnyttäminen onkin vaivalloista, kun se sitten tupsahtaa ulos ei ole riemulla rajaa. Onnea uuden perheenjäsenen johdosta, tulkoot sille vielä monta sisarusta. Olet todellakin voittaja jolla ei ole syytä hävetä mitään, olet toteuttanut jotain sellaista mitä useimmat eivät häpeissään tai saamattomuuttaan saa koskaan aikaiseksi.
Kustantajat on levy-yhtiöiden jälkeen seuraava taho jotka saavat turpaansa...ansaitusti. Tornitalossa tammipaneelein koristellussa konttorissa on johdettu kansalaisten sivistystä itsevaltiaan kapea ja kopea hymy naamalla. Olen iloinen kun tämä hymy pyyhitään e-kirjalla

Lisää kommentti

Jani Muhonen

2013-06-18 10:04:12

Kiitän!

Lisää kommentti

Ville Tolvanen

2013-06-18 10:49:46

Kiinnostava avaus Jani! hieno huomata miten kirjan teksti on aivan mieletöntä Flow:ta....aivan eri fiilisu kuin blogissa. Pakko lukea! Ehkäpä joku kirjoittaa arvion kirjasta Tolvaseen? terkut, V