Tänään on aika kiitollinen olo. Päivän Tolvasessa on käyty todella hyvää keskustelua niin Twitterissä, Facebookissa kuin itse palvelussakin. Muutama tunnustus annettiin Roomallekin. Opin jotain jokaisesta kommentista, jokaisen päivän tulokset, hiljaisuus ja palaute antavat jotakin. Olen innoissani.

Eräs konsultti ihmettelee ”valtavaa” uhraustani ajattelun levittämiseen. ”Pitäisi olla aivan valtava laskutus että tuollainen panostus kannattaisi.” Mitä helvettiä? Ei tämä mikään uhraus ole. Todennäköisesti urani parhaita päätöksiä. Olen huomattavasti tyytyväisempi mies kuin vuosi, pari sitten. Työn tekeminen ”avokeittiössä” ottaa vähän, mutta antaa enemmän kuin paljon. Ainakin minulle. Samalla kirjoittaminen on äärimmäisen terapeuttista.

On helpompi elää edustamalla jotakin. Tai en minä itse tiedä mitä edustan, mutta joku muu voisi kertoa mitä Ville edustaa. Eikä sillä edustamisella ole väliä vaan elämällä joka tuntuu. Ainoa uhraus on menetetty nuoruus, mutta se taitaa olla takanapäin muutenkin. Aina kun saan näitä ”sun kaikki aika menee kirjoittamiseen…” Kysyn mielessäni, että mihinkähän se sun aika menee. Vaikenen luonnollisesti.

Digitalisaatio, strategiat, johtaminen, markkinointi.  Siinä Tolvasen fokus? Olen yrittänyt pysyä irti lasten kasvattamisesta, parisuhteista, henkilöstöpolitiikasta ja matriisiorganisaatioista. Mielestäni pysyn niukin naukin ladulla. Aiheiden kombinaatio on vain Suomessa ehkä harvoin kohdattu. Tai samassa lauseessa käsitelty. Mielestäni strategialla ei ole mitään väliä jos tehtävät ja tavoitteet eivät avaudu asiakkaiden kommenteista eikä markkinointia tarvita jos se ei ole strategiaa vahvasti tukevaa. Luovutta strategiaan ja strategiaa luovuuteen. Siinäpä se Tolvasen resepti?

Palasimme tovi sitten puhumaan suomalaisesta kehittämisestä, hallitustyöskentelystä jne. Tuli mieleeni, aina kun kohtaa sen ”hallitukseen ei ulkopuolisia tarvita,” ja aito liiketoiminta on ”numeroita ja numeroita.” että kun nämä putkinäköisten ameebojen kommentit tuntuvat olevan maan tapa johtaa ajattelua, niin miksi kaikki sitten pitää jättää kaikki ihan vaan sattuman varaan?

Ilman aitoa kilpailuetua, -kykyä, siitä johdettua suunnitelmallista toimintaa ja brändäystä koko hanke on sattuman raiteilla. Kuskina istuu itse noppa. Kenellä on varaa jättää hyvin tekemättä? Olen riittävän hullu ymmärtämään määrätietoisen toiminnan merkityksen.

Ymmärrän kyllä arjen ankeuden. Meni Roomallakin liian pitkään saada uusi verkkopalvelu tehtyä. Sain aiheestä kysymyksiä, että mitä sää niinku oikeesti teet? No teen vaikka mitä ja kaikkea mikä tuntuu kiinnostavalta. Hymiö tähän.

Tunnistan ainakin tusinan Tolvasen aktiiveja. Kiitän teitä, on ollut kiva myös tavata livenä. Elämääni olen saanut uusia kasvoja. Kiinnostavia ihmisiä kiinnostavine ajatuksineen. Taisi olla Markku Tuomola jo aikaa sitten joka pohti äänen että ehkäpä se matka on se Tolvasenkin määränpää. Näin voi olla. Muistakaa kertoa mitä mun pitäisi tehdä. Ei jää oma tekeminen ihan sattuman kaupaksi. Voidaan sitten ”lopussa” yhdessä nauraen todeta että tuliko vai eikö tullut kuunneltua. 

Ps.. rönsyilevät ajatusvirrat ovat lauantaiaamuna paras tapa ”puhdistautua” viikosta ja tehdä jotain ihan muuta. Kuten vaihtaa talvirenkaita ja muuttaa maisemaa.