Ruoholahden valoissa

Hyvä teksti Ville. Iso ongelma on se, että ihmiset eivät uskalla unelmoida. Kärsin tästä ongelmasta 35 vuotta, tosin en tiennyt että kärsin siitä aiemmin. Suomalaisessa yhteiskunnassa unelmointi ja haaveiden huutaminen julki on jotenkin häpeällistä ja lapsellista, naivia. Minulla on sellainen tunne, että häpeä on tässäkin taustalla. Joku psykologi osaisi varmasti analysoida yhteyksiä.

Olen samaa mieltä siitä, että ihmisten pitäisi paremmin miettiä mitä haluavat. Ja pidän täydellisen älyttömänä sitä, että varsin monet meistä "on pakotettuja" siirtymään tuntikaupalla paikasta toiseen joka viikko aivan älyttömästi.
Uskallan väittää, ettei asuinpaikan valinta Kruunuhaan, Nurmijärven, Espoon tai kasvavan pendelöintikeskus Lahden välillä vaikuta tähän poskettoman tehottomaan ajankäyttöön läheskään yhtä paljon kuin mainitsemasi työelämän joustamattomuus. Palkansaajan näkökulmasta katsottuna asia on problemaattisempi kuin yrittäjän. Paperille juridisesti kirjoitettu velvoite pääasiallisesta työtehtävän suorituspaikasta ja epäselvät työtehtävien vastuurajaukset yhdistettynä normaalitasoiseen johtamiseen ajaa ison osan palkansaajista keskittämään merkittävän osan tarmostaan näyttäytymisiin työpaikkansa päivittäisissä "tilaisuuksissa".
Kulutustottumukset, asuinpaikan valinta ja perhekoko ovat usein jonkinlainen summa arvovalinnoista sekä annetuista "resurseista". Työelämän joustamattomuus on taas varmemmin indikaatio vanhentuneista johtamismalleista ja heikosta liiketoiminnan johtamisesta.
Uskon Ville, että monet muutkin (kuten MS:n kaltaiset globaalit korporaatiot) ovat lähteneet miettimään miten työelämän joustoja voidaan lisätä. Tämä ei toki vielä näy kovin laajasti. Hyvä aihe nostaa keskusteluun ja ainakin itse olisin kiinnostunut asiaa kehittämään. Oma lähtökohtani asialle on, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan. Yrityksissä johtamismallin loppuun miettiminen (kuka VASTAA mistäkin ja miten sitä MITATAAN) ratkaisee jo valtaosan ongelmista. Johtamismalliin liittyvät yhteiset foorumit, joissa tieto kulkee, pitää varmasti monessa yrityksessä miettiä myös uudelleen.
Tämä sallii työntekijöille myös moninaisemmat arvovalinnat tulevaisuudessa sekä asuinpaikan, että perhekoon välillä. Autovalintaa unohtamatta.

t. Lauri
(rakennusprojekti Espoossa, kolme lasta, 2001 Saabi ja vähän uudempi työsuhdejapsi).

fantastista lauri! Olet ihan ytimessä... Itse olen ollut niin kauan yrittäjänä että unohdin tämän korporaatio-orjuus näkökulman kokonaan! Tähän todella pitäis rakentaa jotain... Tulevaisuus voisi olla: tee x, tota y, tee mitä haluat.... Tuottavuuskeskustelu? V

Korporaatiopuolella ongelmaksi muodostuu nopeasti keskimääräisen työntekijän itsetuhoisuus kun lähdetään antamaan tekijälle vapauksia. Etätyöpäivä nähdään kovin nopeasti mahdollisuutena siivota, tiskata, leikata ruoho, käydä kaupassa, tai vaikka kävelyllä rannassa jätskiä syöden. Ai miten niin tarkoitus oli tehdä töitä vaikka annettiin lupa olla kotona koko päivä?!

Yrittäjä on vastuussa vastaavassa tilanteessa itselleen. Aina voi pitää vapaata, mutta silloin tietää että rahaa ei tule. Ison yrityksen työntekijä ei näe asiaa samalla tavalla. Kyllä pyörät pyörivät vaikka yksi vähän pitääkin omaa lomaa.

Etätyöratkaisut ovat toimineet aiemmilla työpaikoillani käytännössä vain hyvin tarkkaan valvottuna. Etätöitä saa tehdä, mutta käytännössä joka kertaa varten tehdään aina oma projekti ja määritellään mitä täytyy etätyöskentelyn aikana saada aikaiseksi. Monesti kuitenkin (mahdollisesti) saavutettu työrauha antaa mahdollisuuden saavuttaa jopa enemmän kuin työpaikalla kaikkien työkavereiden keskeyttäessä keskittymisen jatkuvasti. Hyöty tosin voi kadota kokonaan jos lapset ovat kotona ja etäisi/-äiti kuvittelee vahtivansa lapsia samalla kun tekee töitä.

Ei tämä mitenkään pelkästään etätyön ongelma ole. Mitä enemmän etuja ja vapauksia ihmisille annetaan, sitä herkemmin niitä tunnutaan nykyään käyttävän väärin. Ei tietysti sinällään ihme, kun isoissa yrityksissä pidetään huoli ettei työntekijällä ole mitään tunnetta oman työnsä arvosta. Siinä voi mennä itseensä jos pomolle maksetaan enemmän kuin kymmenelle työntekijälle.

Siinä omia kokemuksia sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Viimeisen vuosikymmenen yrittäjänä ja ohessa tullut näitä etätyöongelmia seurattua myös toiselta puolelta. Aina ongelmia ei ole onneksi ollut, mutta toisaalta olen pyrkinyt jakamaan yrityksen tuotonkin työpanoksen mukaisessa suhteessa. Helppo olla tasapuolinen kun ei ole varaa maksaa itselleen satoja tuhansia. :P

Mahtavaa tekstiä ja mahtavia kommentteja! On upeaa nähdä, että täältä löytyy taas yksi joukko joka pohtii näitä asioita. Tästä elämässä on mielestäni kysymys: että on PALJON asioita, jotka ovat omien seurausten valintoja. Ja että ihmisen pitää varata aikaa ja henkistä kapasiteettia unelmoida ja miettiä, mikä on itselle (ja omalle perheelle!) tärkeää. Irroittautuminen yleisestä kohinasta on välttämätöntä, muuten päätyy valitsemaan ja haaveilemaan jonkun toisen haaveita. Ja sitten, kun alkaa kirkastua mikä se oma suunta on, ei se ihan kivutta tapahdu...monesti lähiympäristö (työssä, ystäväpiirissä, ...) vetää ihan toiseen suuntaan. Täytyy olla aika sinnikäs, määrätietoinen ja rohkea, jos haluaa vaihtaa suuntaa tai valita toisin kuin muut.

Moikka,

puhut Ville läheisyyden ekonomiasta. Vaasan yliopistossa paljonkin tutkittu aihe, ja itsekin olen asiaan opiskeluaikoinani vihkiytynyt. Merkittävää ja tärkeää yhteyskunnallista pohdin.

Yhdyskuntarakennetta on saatava paljon tiiviimmäksi. Se on ainoa järkevä kehityssuunta. Nyt tosin suunta on pk-seudulla väärään suuntaan, ja yhdyskuntarakenne hajoaa entisestään. Ihmiset käyttävät aikaansa entistä enemmän liikkumiseen työn, kodin ja harrastuksien välillä. Tähän on paljon syitä kuten asumisen hinta, työpaikkojen sijainti jne, mutta tarjoilen tässä yhteydessä näkökulman menestymisen tunnusmerkeistä. Suomalaisessa kulttuurisssa menestymisen ulkoiset tunnusmerkithän ovat iso talo ja auto (autot). Jos ei nämä merkit täyty, muut saattavat epäillä oletko menestynyt. Eihän se sellainen sovi. Vielä muutama vuosi sitten pääministerikin puhui ympäryskuntiin syntyvien puutarhakaupunkien puolesta, viihdelehdet esittelevät muusikkojen, poliitikkojen, yritysjohtajien ja urheilijoiden luksusasuntoja ja kesähuviloita ja TV suoltaa realitya tuutin täydeltä, missä ihannoidaan juurikin edellä mainittuja tunnusmerkkejä.
Voiko aidosti asiat muuttua, jos ei löydy esikuvia näyttämään uutta suuntaa, sitä kuuluisaa esimerkkiä. On helppo puhua, että yhdyskuntarakennetta pitää saada tiiviimmäksi, ja sitten päivän päätteeksi ajellaan kuuseiskalla Kirkkonummelle kotiaskereisiin. Kuinka moni tässä asiassa elää kuten opettaa? Muutos vaatii oikeita tekoja, ja siihen tarvitsemme tiennäyttäjiä. Kuka rohkea vaikuttaja aloittaa uusien menestymisen tunnusmerkkien määrittelyn? Millaiset ovat tulevaisuuden menestyjän ja sankarin ulkoiset tunnusmerkit?

Kaupunkien kansainvälisessä vertailussa Helsinki pärjää hyvin. Tsekkaa Monocle julkaisut : Most Liveable Cities. Tämä vuonna Helsinki sijalla 2. ja edellisellä kerralla sijalla 1.
http://www.monocle.com/sections/affairs/Web-Articles/Most-liveable-city-Helsinki/