, , , , ,

Liiketoiminta 2020: Unelmien Elisa

Liittymäkauppa tuli lopulta tiensä päähän. Vaihtuvuus, asiakashankintakulut ja monimutkaiset liittymäpaketit johtivat ylivoimaisen kalliiseen toimintatapaan, josta ei näyttänyt olevan nopeaa tietä ulos. Käytännössä operaattorien välinen kilpailu oli jo johtanut kiinteään hinnoitteluun niin puhe- kuin datapaketeissakin. Trendi oli kyllä ollut nähtävissä jo vuosikymmen aiemmin mm. kaapelitelevisiossa ja aikakausilehdistössä. Insinöörit olivat keksineet mikromaksamisen ja kuvitelleet irtokarkkien myynnin yksitellen palvelevan kuluttajan tarpeita karkkipussia paremmin.

Keväällä 2012 Elisa aloitti yhden historiansa suurimmista muutosprosesseista. Asiakkaita ryhdyttiin segmentoimaan käyttöympäristöjen ja kulutusprofiilin mukaan. Lähtökohdiksi valittiin päätelaitteiden ja käyttötarpeiden määrittely ruokakunnittain, asuntojen, kiinteistöjen ja taloyhtiöiden mukaan. Tavoitteena oli tarjota riittävä määrä uusiutuvia päätelaitteita, kaistaa ja sisältöjä kulutuskäyttäytymisen mukaan. Riittävän laajakaistan leviäminen oli jo muuttamassa kovaa vauhtia television, pelaamisen ja muun median kulutusta. Tärkeintä oli varmistaa että olipa perheen pää tai lapset missä tahansa, tarjosi Elisa heille kattavan vapauden kuluttaa digitaalisesti.

Yritys synnytti vanhojen järjestelmien päälle ripeästi perhepaketit jotka sisälsivät videopuheluihin taipuvat älypuhelimet, tabletit & kannettavat yhdistettynä keskusyksikköön joka toimi talouden digisydämenä. Samalla kuluttajat saivat helposti valita laskutustason kuukausittain ja perheen varallisuuteen sopivan päätelaitteiden vaihtovälin. Suosituimmaksi nousivat 18 kuukauden välein vaihtuvat päätelaitepaketit, mikä yllätti kaikki positiivisesti. Kuluttajat olivat todella valmiita investoimaan merkittäviä summia digitaaliseen elämäntapaan.

Elisan oivallus digitalouksista johti erilaiseen kilpailustrategiaan. Nyt jokainen kiinteistö olisi varustettava Elisan keskusyksiköllä. Kaistaa, päätelaitteita ja sisältöjä räätälöitiin ruokakuntien mukaan ja nopeasti yhtiö onnistui valloittamaan yksiöiden hevijuuserit ja uusien omakotitalojen lapsiperheet. Lapsiperheet erityisesti kiittivät talossa olevaa digisydäntä. Pian myös lämmitystä, ilmanvaihtoa ja lukitusta ohjattiin mistä haluttiin.

Kiinteistöjen ja ruokakuntien palvelu muutti Elisan asennetta. Nyt oli tärkeää myös opastaa ja tukea palveluiden ja päätelaitteiden käyttöön liittyvissä haasteissa, tarjota riittävästi maksullisia sisältöjä ja nähdä asiakkuudet kokonaisuuksina. Kiinteistöjen ohjaaminen ja yritysinfran rakentaminen tarjosivat aivan uusia mahdollisuuksia palveluliiketoimintaan. Pian Elisa oli merkittävä tekijä yritysten IT -koulutuksissa, päätelaitteiden asennuksissa ja talotekniikassa.

Keväällä 2016 naureskeltiin vuoden 2011 Laamamainoksille. Mietittiin miten kauan meni herätä lyhytjänteisestä liittymäkaupasta asiakaslähtöiseen digi-infran rakentamiseen käyttöpalveluineen. Yritys oli erittäin tuottava, vakavarainen toimija, joka aika-ajoin joutui hankaluuksiin merkittävään markkina-asemaansa liittyvissä kysymyksissä. Valtavista muutoshaasteista huolimatta Elisan asiakkaat olivat maan tyytyväisimpiä. Olihan yritys vapauttanut heidät kuluttamaan digitaloutta omien tarpeidensa mukaisesti.

 

ps. http://techcrunch.com/2011/11/04/the-past-present-and-future-of-connectivity-a-must-see-mini-film/

 

Kirjoitus on osa juttusarjaa ”liiketoiminta 2020” joka pyrkii herättelemään suomalaisten yritysten halua kasvaa ja kehittää omaa osaamistaan kansainvälisesti. Jutuissa käsitellään eri yritysten mahdollisia tulevaisuuksia jotka ovat mielikuvituksellisia mutta mahdollisuuksien rajoissa. Jutut on kirjoitettu ruokkimaan strategista ajattelua ja mahdollisuuksia. Niitä ei tule ottaa liian vakavasti eikä niitä ole tarkoitettu ”neuvomaan” yritysten johtoa.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää