Aika ajoin jokaisen on syytä päivittää oma uskomusjärjestelmänsä, tavoitteensa ja visionsa. Olen yrittänyt uudistua ja uusiutua vuosittain. Tänä vuonna tehtävä on ollut vaikeampi kuin koskaan aikaisemmin, sillä olen yrittänyt tunnistaa olennaisen ja tiivistää yhteen koko 22 vuoden urani keskeisimmät asiat. Olen strategi, digitalisti ja kapitalisti.
Olen strategi. Eniten tyydytystä työelämässä saan vaikeiden asioiden ratkaisemisesta ja uuden luomisesta. Innostun haasteista luoda uutta, synnyttää parempaa ja tehdä asioita tehokkaammin sekä vastuullisemmin. Rakastan luomista ja monimutkaisten konseptien kiteyttämistä suunnitelmiksi, toiminnaksi ja viestinnäksi. Olen konsultoinut Suomen parhaita yrityksiä 15 vuotta.
Olen digitalisti. Digitalisaatio on älyn integroitumista arkeen. Perustin Digitalistin edistämään arvon luomista enemmän, paremmin ja vähemmällä. Kehittämisen painopiste siirtyy nyt teknologian implementoinnista vaativiin muutoshankkeisiin. Verkko haastaa yritysten ja yhteisöjen idean, olemassaolon ja kulttuurin. Siksi on erityisen tärkeää, että huominen luodaan yhdessä. Digitalist on ekosysteemiajattelun edelläkävijä.
Olen kapitalisti. Uskon kapitalismiin ja sen tehtävään tuottaa lisää hyvinvointia. Yritysten tehtävä on kasvattaa niiden arvoa, jotta ne voivat kehittyä, työllistää ja synnyttää uutta liiketoimintaa. Toimiva yritysverkosto on hyvinvointiyhteiskunnan selkäranka. Olen käynnistänyt, johtanut, kehittänyt ja konsultoinut yrityksiä kasvuun ja vaativiin muutoksiin yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
Suunnan, murroksen ja arvon keskiössä on näkemys. Uusien ajatusten, ideoiden, suuntien ja muutosten johtaminen on minun ydinsosaamistani. Sitä voidaan suunnata ja hyödyntää strategian luomisessa, johtamisessa, kasvun rakentamisessa, digitalisaatiossa ja markkinoinnissa.
Olisiko tässä suunta, ajatus ja visio seuraaville vuosille?
KIRJOITA KOMMENTTI
Erkki Laitila
2018-02-01 13:01:54
Tuo mitä mietit, on metakognitiota, ihan tyypillistä.
Meta-ajattelua voi soveltaa ihan mihin tahansa, mutta onko vastenmielistä opetella ihan teoriaa?
Katse pois itsestä. Se on hyvä sääntö.
http://metayliopisto.fi/meta-ajattelun-vaikutuksen-rajat-viisautta-vai-tyhmyytta/
Lisää kommentti
Lisää kommentti