Vanhan ajan kapitalistit elivät symbioottisessa suhteessa työntekijöiden kanssa. Rakensivat paperitehtaita, työpaikkoja, lastentarhoja ja hyvinvointia yli rajojen. Mesenaattien ja patrioottien henki näkyy vielä muutamien sukujen toiminnassa Suomessakin.
Viimeisten vuosikymmenten aikana omistajien ja tekijöiden suhde on kieroutunut. Tuntuu ettei suomessa työn tekijä tunne vastuuta työn arvosta tai tuloksellisuudesta. Harva ammattilainen taitaa pohtia arjessa työnantajan onnistumista. Vastuu työn tuloksista on ulkoistettu sen antajalle. Kun omistaja on maksavinaan niin ollaan sitten tekevinään työtä.
Lisää vettä myllyyn kaataa Netflixistä löytyvä kiinnostava dokumentti Inequality For All (suosittelen). Elokuva kertoo Robert Reichin näkemyksiä talouden, hyvinvoinnin ja ennenkaikkea keskiluokan kehittämisestä. Mieheltä löytyy ja on tulossa muuten erinomaisen kiinnostavia kirjojakin. Olisipa hienoa saada mies pistäytymään Suomessa.
Reichin ajattelussa keskiluokan hyvinvointi nostaa yritykset investoimaan ja talouden pyörät pyörimään. Ajattelun keskiössä on yhteistyö työnantajien, -tekijöiden ja yhteiskunnan välillä. Kiinnostavaa ajattelua Suomeen jossa kolmikantaa taidetaan pitää kaiken pahan alkuna. Reich kuvaa myös kiinnostavasti miten johtajien jättipalkat juontuvat ainakin osittain tehtävästä pitää työ edullisena ja palkat kurissa. Reichin mukaan yritysten jättitulokset on suurelta osin revitty työntekijöiden nahasta.
Paljon työtä onkin nitistetty edulliseksi tehdastyöksi. Prosessit, tiukat toimenkuvat, tuloskortit ja jatkuva mittaaminen ovat kaikki työkaluja poistamaan inhimillinen riski ja faktori tuottavuudesta. Työstä tehdään robottimaista suorittamista, jolloin sitä tekemään saadaan myös halvempia ja nuorempia tekijöitä. Moni antaja myöntyy muutaman tonnin tuloksiin kalliiden henkilöinvestointien sijaan. Aivan ymmärrettävistä syistä. Siksi myös moni huippuammattilainen törmää seinään uransa edetessä. Kehittävää ja vastuullista haastetta kovalla palkalla ei olekaan tarjolla.
Kun omistajat ja työnantajat pelaavat surutta omaan pussiinsa miten reagoivat osaavimmat tekijät? Rakentavat itsestään riippumattomia brändejä murskautuville työmarkkinoille. Onko toimittajien, konsulttien tai asiantuntijoiden halu rakentaa omaa markkina-arvoaan vain luonteva vastaisku työmarkkinoiden kehitykselle? Huippu-urheilussakin vallitsee tähtien ja omistajien välillä rakentava kauhun tasapaino. Seurat tarvitsevat tähtiään vähintäänkin yhtä paljon kuin pelaajat seuroja. Aika ajoin suhde kriisiytyy ja etsii itselleen uuden muotonsa.
Otetaan eläväksi esimerkiksi arvostamani Taneli Tikka. Minun kirjoissani hän on selkeästi näkyvin ja tunnetuin Tietolainen. En tiedä onko evankelioiminen osa miehen toimenkuvaa, mutta hyvää työtä mies tekee ja on saanut lisävastuita ainakin MTV:n ja Kempin hallituksissa. Mielestäni Tanelin kaltaisen osaamisen palkkaaminen on parasta mitä Tieto voi yrityskuvalleen tehdä. Varmasti yhden miehen näkyminen ja erottuminen herättää närääkin. Silti juuri Taneli tuo lisäarvoa itselleen, yritykselleen ja sen omistajille. Arvot ja arvostus kohtaavat.
Näkyvät työntekijät ovat tulossa jäädäkseen. Näkyvät ja vaikuttavat tekijät ovat valtava mahdollisuus työnantajille. Oman profiilin kasvattaminen on myös erittäin hyvä työmarkkinavakuutus osaaville tekijöille. Arvaan omasta työstä viestimisen ja julkaisemisen kasvavan luontevaksi osaksi asiantuntijan työtä. Kykyä kommunikoida ja vaikuttaa omien verkostojen kautta tulevat arvostamaan myös työnantajat. ”Walk The Talk – ajattelu” toimii myös tieteen, viihteen, kulttuurin ja urheilun saralla. Merkittävä osa menestymistä on kyky kommunikoida ja markkinoida omaa osaamistaan.
Olisiko työntekijöiden omistama sosiaalinen pääoma uusi tasapainottava voimavara työntekijöitä hiertävään kasvottomaan kapitalismiin?
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti