Apulanta(a)

Törmäsin menneellä viikolla Apulanta -orkesterin uuteen verkkopalveluun. Sponttaani reaktioni muuttui tyrmistykseksi. Yhtye oli korvannut edellisen, sinänsä itsensä näköisen suttuisen kotivisun aika rauhallisella ja pelkistetyllä ”wordpress-sivustolla.” Pettymys löi vas-ten mun kasvoo-ja-nii.

Olin kuullut bändin aloittaneen syksyn kiertueen edellisenä päivänä. Olen nähnyt Tuukka Temosen ohjaaman Poltettu Karma –kappaleen videon parikin kertaa. Bändi näyttäisi olevan hyvässä vedossa ja biisi toimii. Videokin on hieno. Alitajuisesti olin kai pohtinyt, että mihinkähän bändi sitten ryhtyy seuraavaksi. Oma apikseni on aina tehnyt hienoa työtä erilaisten teemojen rakentamisessa. Spontaani tunne pelkistetystä saitista oli, että nyt ei kyllä tule rahalle vastinetta. Tällä kertaa ei olekaan rakennettu teemapohjaista kokemusta verkkoon uuden kiertueen, levyn ja idean hengessä. Omassa päässäni heräsi ajatus kusettamisesta. Fania ei palvella vaan mennään sieltä mistä aita on matalin. Tehdään sellaista millä päästään vähimmällä. Spontaanisti ajattelin bändin olevan luisussa ja jättäväni liput ostamatta.

Musiikki ratkaisee. Hyvä biisit ja onnistunut kokonaisuus tekevät artistin. Ulkomusiikillisista asioista puhuminen Suomessa on rintamakarkuruutta. Musiikkia ei saa arvioida liiketoimintana eikä bändejä brändeinä, vaikka niitähän ne tässä monikanavaisessa vaikutusmaailmassa nimenomaan ovat. Aion nyt hetken kiukutella asiasta.

Minulle bändit ovat aina olleet paitsi tärkeitä, myös selkeästi kokemuksia. Olen digannut bändeistä, enkä pelkästään musiikista. Inspiroidun, innostun ja fanitan bändejä. Pohdin heidän tyylivalintojaan, ulkonäköä, kiertueita, tallenteita ja tietenkin musiikkia. Luen usein suomalaisten musiikintekijöiden tekstejä. Pidän niitä kulttuurityönä parhaimmillaan.

Rakastan sitä kun artisti tulee kammiostaan uusimman saavutuksensa kanssa. Levynkannet, stailaus, promootiot, musiikki ja kiertueet. Mahtavia elämyksiä parhaimmillaan. Kilpailu on kovaa ja isotkin bändit onnistuvat julkaisemaan uusia tallenteita ilman merkittävämpää huomiota. Siitäkin näkee, että ulkomusiikillisilla asioilla on väliä. Ne kiinnittävät uusien ja vanhojen fanien huomion. Ilman hyvää kokonaisuutta musiikkikaan ei tahdo erottua. Olen kuunnellut Jenni Vartiaisen uuden levyn useampiakin kertoja juuri hienon Terra-kokonaisuuden takia. Silti en tahdo löytää levyltä uusi helmiä.

Verkkopalvelusta on tullut tärkeä portti yhtyeen vallitsevaan ideaan ja ajatteluun. Itse katson kärjistetysti yhtyeen kotisivuilta, kannattaako yhtyen tuotteita ostaa ja tukea. Ymmärrän kirkkaan selkeästi hyvän kotisivun ja kokonaisuuden maksavan yritykselle. Eli vievän rahaa suorien tulojen sijaan. Ymmärrän useimpien ajattelevan, että vain musiikki ratkaisee. Annan mielelläni heidän elää sellaisessa ajattelussa. Itse näen artistit ja musiikin bräneinä muiden joukossa. Huomiostani kilpailevat niin kirjailijat, taiteilijat, fyysikot kuin Talouselämäkin.  Siinä kilpailussa pärjäävät parhaat kokonaisuudet ja onnistuneet toteutukset.

Internet on taatusti hallitsevin kanava yhtyeen maineen, tuotannon, myynnin ja tapahtumien järjestämiseen. Ihan samoin kuin omissa harjoituksissani. Verkkopalvelussa luistaminen aiheuttaa bändille riskin ansioiden ja fanien menettämisestä. Minulle jäi hyvin ristiriitainen olo tulevasta kiertueessa ja levystä. Jos bändi ei jaksa tai välitä satsata kuten aikaisemmin, mikä on bändin ja musiikin tila ja tulevaisuus? Onkohan apis matkalla muistojen maille? Piittaamattomuudesta syntyy hyvä syy seurata jotain ihan muuta. Kuinka monta mahdollisuutta bändille on annettava hurmaamiseen kun nälkäni tyydyttäminen ei tunnu kiinnostavan edes kanavista tärkeimmässä?