Omistajuus, kehitys ja johtaminen

12.08.2019 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Omistajuus, kehitys ja johtaminen

Tänä kesänä minua puhutteli ehkä eniten seuraava hypoteesi: “Miten yrityksen arvoa kasvatetaan parhaiten, kun omistajuus on omistautumista, hallitus prosessi ja johtaminen ammatti.

Johtajuudesta meidän kaikkien on varmasti helpointa olla yhtä mieltä. Johtaminen on ammatti, prosessi ja osaamisalue. Johtaminen on jopa niin suosittua, että lähes jokaisella meistä on taitona Linkedin -profiilissa ”management.” Johtamista on jos jonkinlaista, mutta ammattilaisina huippujohtajat ovat harvinaisempia.

Ajatus hallituksen roolista ja työstä on vanhentunutta. Vanhat fraasit, kuten ”hallitus on omistajan asialla” tai ”johtajan valitseminen on hallituksen tärkein tehtävä” voi heittää saman tien kierrätykseen ja ryhtyä pohtimaan hallituksen roolia yrityksen arvon kasvattamisessa. Hyvä hallitus varmistaa osaltaan yhtiön onnistumisen. Fiksu omistaja etsii omistukselleen hallituksen puheenjohtajaksi parhaan mahdollisen paimenen. Sopiva kattaus liiketoiminnan, strategian ja johtamisen osaamista yhdistettynä hyvään omistajastrategiaan tarjoavat omistaville parhaat lähtökohdat omistusarvon kasvattamiseen. Hallituksessa ei tulisi olla yhtään ylimääräistä paikkaa ihmisille, jotka eivät sinne oikeasti omistajastrategian lähtökohdista kuulu.

Osaava ja tuloksellinen omistajuus on paljon haastavampi asia, kuin ehkä osaamme ajatella. Omistaja on ainoa asia, jota on aina helpompi kehittää kuin vaihtaa. Hyvä omistajuus on omistautumista yrittäjyydelle, sijoittamiselle ja johtajuudelle. Kukaan ei taida tietää, miten kasvetaan hyväksi omistajaksi, mutta useamman sukupolven yli onnistuneilla perheyrityksillä taitaa olla jonkinlainen ajatus. Toivotaan perheyritysten avautumista laajempaan keskusteluun muiden omistajien, yrittäjien ja yritysten kanssa. Uskon, että meillä kaikilla on opittavaa ja opetettavaa perhetaustaisille omistajille.

Paperilla kaikki osaavat omistaa, johtaa ja tehdä hallitustyöstä. Erot syntyvät laadusta ja tuloksista. Ehkä lopputulos on maine osaavana omistajana ja menestyvien yritysten luotsina. Omaisuuden johtamisessa kietoutuu kiehtovalla tavalla päivittäinen, viikottainen ja vuosittainen tekeminen ja niiden tulokset. Omistajuus on ehdottamasti nähtävä ja tullaan näkemään yhä useammin jatkossa ammattimaisena prosessina.

Miten omistajuudesta luodaan arvoa tuottava prosessi osaksi yrityksen kehittämistä  muutenkin kuin häilyvänä omistajan osallistumisena osana työyhteisön arkea?

V

Ps. Kesän kirjoitukseni myrkyllisestä omistajuudesta herätti paljon ajatuksia, tunteita ja keskustelua. Kiitos niistä – paras tapa oppia ja kehittää on tehdä sitä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.