Kevättodistus

26.06.2019 | Kasvu | Ville Tolvanen

Kevättodistus

Kevättodistus 2019

Kesä Suomessa on kauneimmillaan. Loma odottaa tuntien takana ja siksi onkin hyvä aika kirjoittaa taas itselle todistus tehdystä työstä.

Vuosi alkoi laajalla kiertueella Pohjois-Amerikassa ja IBM:n Think –tapahtuman ainoana vaikuttajana Skandinaviasta. Hieno kokemus ja viikko oppia tekoälyn, palvelumuotoilun ja asiakaskokemusten yhdistämisestä. Ainutkertainen kokemus todellisten ajattelijoiden joukossa.

Helmikuussa pohdin rooliani Digitalistissa ja lähdin rakentamaan ratkaisua, jossa voisin keskittyä yhä enemmän liiketoiminnan kehittämiseen ja asiakastyöhön. Päätin luopua toimitusjohtajuudesta, ja keskittyä hallitustyöskentelyyn sekä merkittäviin asiakasprojekteihin.

Maaliskuussa ryhdyin kehittämään Omistajat – yhteisöä ja pohtimaan omistajuuden kehittämistä Suomessa. Keskiössä on omistajien, hallituksen ja johdon roolit ja yhteistyö. Tutkimusmatkasta tulikin nopeasti inspiroiva, opettavainen ja mahdollinen polku aikuisiän ammattiin. Yllättävä löydös, jonka edistäminen jatkuu! Tervetuloa mukaan.

Huhtikuussa opiskelin, keskustelin ja kirjoitin Omistajuuden edistämisestä. Voitimme kiinnostavia hankkeita Digitalistissa ja pohdin tulevaisuuden tasapainoa eri roolien välillä. Päivitin oman työni johtamisen työkaluja, organisoin eri hankeet ”alustoille” sekä kirkastin omaa ammatillista visiotani.

Toukokuussa liityin rakennusliike Rakennustehon hallitukseen ja tulin valituksi varapuheenjohtajaksi. Tulin myös hyväksytyksi Harvardiin tuloksellisen hallitustyön kurssin opiskelijaksi tulevana syksynä. Kurssin ensimmäiset jaksot alkavat marraskuussa.

Kesäkuu meni lähes kokonaan työpajoissa, hallitusten kokouksissa ja Omistajien agendaa edistäessä. Valtava määrä uutta oppia ja ajateltavaa tulevaan syksyyn. Oma oppimiskäyrä on pysynyt korkeana ja toimitusjohtajuudesta vapautunut aika ja energia valjastettu uuden aiheen rakentamiseen ja kehittämiseen.

Kevät on ollut väkevää oppimisen, uudistumisen ja murroksen aikaa. Ensimmäisen kerran vuosiin minulla on ollut aikaa reflektoida omaa tekemistäni, osaamista ja tulevaisuutta. Samalla näkemys tulevaisuudesta ja toiveista on kirkastanut huomattavasti.

Aikaa leimaa myös itselleni tyypillinen levottomuus ja suunnan hakeminen. Tunnen kutinan, joka yleensä kanavoituu seuraavaan retkeen ja hankkeeseen. Osaan myös vähän nauttia tyytymättömyyden ja etsimisen ajasta. Itse asiassa tällä kertaa toivon, että pohdinta ja etsintä voisi kestää vähän tavallista pidempään!

Valtavan kiitollisena suuntaan kohti toivottavasti lomakautta, jolloin salansanat katoavat ajatuksistani ja mieli kirkastuu kohti uusia seikkailuja. Aika paljon ajatuksia ja virtaa on vielä purkamatta ennen hiljaista heinäkuuta. Päivä ja kohtaaminen kerrallaan kohti uutta aikaa.

Hieno kausi, joka muistetaan murroksellisena ja todennäköisesti siltana uuteen vaiheeseen. Pitkästä aikaa valtavasti uutta ja paljon opittavaa. Enemmän aikaa pohtia kuin vuosikausiin. Silti täyttä elämää ja mahtavia hetkiä ajassa. Tästä tulee vielä vaikka mitä!

Mahtavaa kesää,

V

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.