Verkko on täynnä ajatuksia ja ideoita hyville johtajille
Meillä jokaisella on varmasti kokemuksia myös huonosta johtamisesta ja johtajista. Johtajan onnistuminen saattaa hyvin olla synteesi ympäristön, tilanteen ja tekemisen muuttujista. Millainen on huono johtaja?
Huonoimmat johtajat taitavat olla osaajia, jotka rakastuvat itseensä tehtävässä. He alkavat nähdä maailman omien tekojen ja johtajuuden kautta. Huonot johtajat ajattelevat lähes kaikkien asioiden ajassa tarvitsevan juuri heidän panostaan ja osallistumistaan. Huonot johtajat näkevät tuloksensa oman työnsä lopputuloksina eivätkä eri ihmisten ja asioiden yhdistelminä.
Huonojen johtajien markkinat, henkilöstö ja asiakkaat ovat syypäitä yhtiön vaikeuksiin. Hyvät johtajat yrittävät uupumatta saada palapelin eri osaset oikeaan järjestykseen ja tukemaan toisiaan arjessa. Iso ja onnistunut kuva syntyy vain oikeista palasista vision vaatimassa järjestyksessä. Isossa kuvassa johtaja on vain visioon tähtäävän toiminnan, tekemisen ja kehittämisen renki. Yhteisen mission, arvojen, strategian ja tarinan tulisi muodostaa kaikelle tekemiselle yhteinen ja ymmärrettävä maali.
Pohdin johtamista ja panostani päivittäin. Vaikeinta on valita oman ajankäytön ja asioiden paras järjestys. Lyhytjänteisyys piinaa intohimoista ja innokasta kehittäjää. Olen ajatellut oman johtajuuteni sattuvan hetkeen, jossa tarvitaan näkemystä tulevasta ja poikkeuksellisen paljon kykyä johtaa muutosta. Tehtävääni suhtaudun pätkätyönä, jossa avaimet pidetään aina pöydällä. Mikäli parempi tekijä tehtävään ilmaantuu, on parasta vaihtaa paikkaa palapelissä ja antaa seuraavan yrittää. Arjessa sitoudun täyteen avoimuuteen tekemisen kaikilla mahdollisilla tasoilla. Haasteet, onnistumiset ja virheet arjessa ovat kaikki yhteisiä.
Työkavereiltani olen kysynyt, voisimmeko viettää (työ)elämämme parhaat viisi vuotta yhdessä.
KIRJOITA KOMMENTTI
Esa Hakkarainen
2018-05-30 19:56:06
Ei paremmin voisi kiteyttää todellisuutta.
Lisää kommentti
Lisää kommentti