Muutos

16.06.2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Muutos

Kun tunnet jotain, yritä heti miettiä mistä  ja miksi tunne tulee. Varsinkin silloin kun tunne on jotain muuta kuin positiivista. Ajattele onnenkin hetkellä miksi ja missä tilanteessa tuntuu juuri siltä. Onni on olosuhteista ja itsestä lähtevä tunne. Ajattele ja ala onnelliseksi. Tunnelmat heijastelevat muutoksia. Siihen miltä tuntuu voit vaikuttaa eniten itse.

Maailman muutoksiin ei voi vaikuttaa aina vaikka kuinka haluaisi. Maailma kesyttää terhakkaimmatkin leijonat kovimmistakin karjahteluista piittaamatta.

Elämä kesyttää kesyttäjät, eivätkä kesyttäjät koskaan elämää.

Miten hallita muuttuvaa maailmaa ja selvitä siitä voittajana?

Valitsemalla voittajan asenteen. Ryhtymällä menestyjäksi. Otetaan hyvä ja paras irti kaikesta mitä kohdataan. Se mikä ei tapa vahvistaa, se mikä ei onnistu opettaa. Sitä mitä ei osata ei yritetä. Ryhdytään niihin muutoksiin mitä maailmassa halutaan nähdä.

Ole ja olet oman elämäsi Forest Gump. Selitä maailma sellaisena kun sen itse näet. Anna muiden valita omansa ja halukkaiden yhtyä. Älä pakota vaan innosta. Anna maailman ja elämän yllättää positiivisella tasolla. Älä epäroi innostua elämästä.

Ajattelin pitkään itse komentavani omaa elämääni ja siinä tapahtuvia muutoksia. Paskapuhetta. Nuorempana kuuluukin ottaa vastuu omista teoista ja ryhtyä oman elämänsä sankariksi. Silti sitä mitä maailmalla ja elämällä on meille varattuna voi suunnitella ja johtaa, mutta ei koskaan täysin hallita. Siksi elämästä stressaaminen on turhaa hommaa. Ennakkoon murehtiminen ei ole koskaan vaikuttanut asioiden lopputuloksiin.

On vain opittava elämään yhtä elämän ja sen muutosten kanssa.

Mikä on voittajan määritelmä? Voittaja on se, joka selviää elämästä itseään ja muita vahingoittamatta. Voittaja on se, joka saa itse päättää elämästään ja kokea itselleen elämänarvoista elämää. Voittaja on se, joka tulee hyväksytyksi muiden tahoilta ja saa toteuttaa itseään yhdessä muiden kanssa. Rikasta elämää elävät elämänsä muiden kanssa avoimesti jakavat.

Muutos on sitä varten, että voimme rakentaa paremman maailman. Muutoksen avulla olemme terveempiä, pitkäikäisempiä, vauraampia ja vapaampia. Muutos valmentaa meitä selviämään ja rakentamaan parempaa maailmaa.

Rakasta muutosta. Se rakentaa sinusta paremman ihmisen.

Suomalaisilla on outo suhde muutokseen. Jokainen meistä on sitä mieltä, että sitä kyllä Suomi tarvitsee. Aika harva haluaa olla muutoksissa ensimmäinen. Yrityksissä puhutaan tulevista muutoksista kuin taudista, joka on tarttunut yrityksen rauhaan.

Mieti urheilua ja urheilijoita. Muutokset ja jatkuva muuttuminen ovat osa arkea. Muutoksilla tavoitellaan parempia tuloksia hetkessä ja pitkässäkin matkassa.

Muutos on ystäväsi. Tutki sen muotoa ja merkitystä niin kuin kiinnostavaa uutta ihmistä. Anna sille hetki aikaa ja antaudu uudelle kun aika on oikea. Pysyt paremmissa väleissä itsesi kanssa ja paremmin maailmassa jatkuvan muutoksen tahdissa.

Ps. En malta olla lisäämättä tähän sanoja omassa nuoruudessani pysäyttäneestä kappaleesta. Se pohtii kuka meitä täällä ehkä oikeasti komentaa.

End of passion play, crumbling away
I’m your source of self-destruction
Veins that pump with fear, sucking darkest clear
Leading on your deaths’ construction

Taste me you will see
More is all you need
Dedicated to
How I’m killing you

Come crawling faster
Obey your master
Your life burns faster
Obey your master
Master

Master of puppets I’m pulling your strings
Twisting your mind and smashing your dreams
Blinded by me, you can’t see a thing
Just call my name, ’cause I’ll hear you scream
Master
Master
Just call my name, ’cause I’ll hear you scream
Master
Master

KIRJOITA KOMMENTTI

KirsiS
2016-06-17 21:33:21

Ville. Viisastut entisestään käymällä Kuopiossa. ? Heitän vastarunon:

Fernando Pessoa: "pane kaikki se mikä olet, pienimpäänkin mitä teet. Älä itsessäsi mitään liioittele, älä mitään sulje pois. Niin kuu mahtuu lampeen, koska se paistaa korkealta."

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.