Olen alkanut ihailemaan entistäkin enemmän Zaran, H&M:n ja Ikean kaltaisia jättiläisiä, jotka pystyvät uudistumaan useita kertoja vuodessa. Ideoita, mallistoja ja menekkiä riittää vuoden ympäri. Ne innovoivat, tuovat uutta sesonkiin, kommunikoivat, ehostavat liikkeensä ja saavat tavaraa kaupaksi matalilla hinnoilla pallon ympäri. Kestävyydessä riittää varmasti ajateltavaa ja parannettavaa.
Menestyminen perustuu tietenkin prosesseihin. Ja siihen että suurin osa tekemisestä on omassa hallussa sopivilla kumppaneilla avustettuna.
Luulisi suomalaisen insinöörin rakastavan prosessiajattelua.
Ainoa ongelma suomalaisessa ajattelussa on rakkaus ideaan, sen kehittämiseen ja tuotteen tai palvelun valmistamiseen. Markkinoiden avaamiseen, asiakkaiden löytämiseen tai houkutteluun ei tunnu olevan ymmärrystä. On käsittämätöntä huomata, millä raivolla vielä omankin sukupolveni ja nuoremmat suomalaiset keksivät sovelluksia sovelluskauppoihin ajattelematta hetkeäkään mistä niille löytyy yleisöä, ostajia, asiakkaita ja puolestapuhujia.
Hyvä tuote myy itse itsensä -ajattelu elää ja voi hyvin maailmassa, jossa huonoa kahvia myydään Starbucksilla kolme kertaa kalliimmalla kuin tavallista kahvia kahviossa.
Suomalainen ei usko markkinoinnin prosessiin. Tämä on fakta eikä väite. Omistajat haluavat enemmän rahaa ja kasvua ilman investointeja eli säästämällä ja kuvittelemalla. Johto haluaa samat luvut vähemmällä tulevaisuutta rakentamatta ja yrityksiä ajatetaan pää pensaassa toivoen vielä ainakin yhtä samanlaista vuotta tai ainakin parempia aikoja.
Olen kirjoittanut aiemminkin, että asenteet suurien ikäluokkien ahneuteen ja intoon elää velaksi tulevaisuutta rakentamatta ovat kovenemassa. En osaa sanoa, mitä nyt jo kenkää saaneet vallanpitäjät tekemistään ajattelevat, mutta tuskin löytävät omasta peilistään parannettavaa. Vastuu kuuluu siis lopulta niille, jotka pysähtyneisyyttä vaalivat ja valitsevat. Vastuu on omistajilla eli meillä kansalaisilla.
Mitä sitten yksittäinen kansalainen voi tehdä? Ainakin yhden uuden asian, kuten Ylen sarjassa kerroin ja aiemmin kirjoitin. Pitää huolta siitä, että on mukana tulevaisuuden ja talouden pyörittämisessä. Työllistää ja yrittää luoda itseään suurempia ilmiöitä. Ei pidä aina ajatella vain suuria ja muiden tekemisiä vaan pieniä ja jokaisen saavutettavissa olevia. Suuri on lopulta kuitenkin sarja pieniä tekoja. Niin se on suuria ihmeitä tekevissä yrityksissäkin.
Menestyvät tekevät pieniä asioita arjessa paljon tavallista paremmin.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti