Kirjoitan liikaa. Tai liian vähän. Ehkä ihan sopivasti. Kuka tietää mikä on oikea määrä sisältöjä ja ajatuksia verkossa? En voi ajatella jokaisen kirjoituksen olevan täydellinen. En voi olettaa ihmisten lukevan juttujani. En voi luottaa ihmisten haluun muistaa ajatuksiani. Eihän kukaan muista eilistä Hesariakaan. Mitä sillä on väliä kuinka paljon tuutista tulee?
Tutkimalla vaikuttamista verkossa syvällisesti törmää täysin poikkeaviin käyttäytymismalleihin. Passiivinen oleilu verkossa, esimerkiksi kotisivujen ylläpitäminen, ei nykypäivänä ole verkossa toimimista ollenkaan. Liikenne, kävijät ja käyttäjät hyödyntävät verkkoa hakukoneiden, yhteisöjen ja verkon suurimpien solmukohtien kautta. Seuraan läheisesti verkon edistymistä, digitalisoitumista Yhdysvalloissa. Pitkä historia etäkaupassa, markkinan koko, kilpailu ja suunnaton halu rakentaa lisää menestystarinoita kehittävät liiketoimintaa verkossa nopeasti. Toimijoiden kyky oppia, halu testata, draivi ja menestymisen nälkä näyttävät päinvastaiselta kuin toiminta täällä Suomessa. Nyt joku ajattelee, että kyllähän täälläkin osataan. Niin osataan, ei vain tule ihan heti mieleen missä ihan parhaiten.
Suomessa vaikeneminen on yhä kultaa. Jokin oli hopeaakin, mutten juuri nyt muista mikä. Moni on ehdottanut minulle kirjoittamista vähemmän, mutta syvällisemmin. Moni on sanonut että tämä on liikaa, moni on naureskellut Villen blogille. Harva on tullut sanomaan, että tuo tekeminen on kummallista, mutta kiinnostavaa. Harva on nostanut esille julkisen vuoropuhelun muutoksen, digitalisoitumisen, mahdollisuuksien ja paremman maailman puolesta. Eräs yritysjohtaja sanoi että on kummallista että olet ajatuksiesi kanssa läsnä, ihan tossa lähellä, verkon toisella puolella. Se oli maagista. Miten niin en voi julkaista päivän Tolvasta? Miksi Kauppalehti voi tulla päivittäin, mutta Ville ei. Miksi osaamista ei saisi jakaa eri yhteisöissä ja kanavissa, vaikka se ei ole ollut tapana. Miksi lukijan pitäisi itse löytää blogiini, että se olisi jotenkin arvokkaampaa? Miksi ajatukseni pitäisi painaa kirjaksi ja viedä jonnekkin pölyttymään? Eikö median idea ole juuri jakaa valmiita paketteja kuluttajien puolesta? Eihän kukaan meistä soita itse levyjä radiossa? Miksi emme voisi tutkia muuttuvaa maailmaa, katsoa mihin tutkimusmatka johtaa ja oppia joka päivä? Kukaan ei ole vastannut. On vain todettu että tämä on liikaa. Lupaan toimia toisin, heti kun joku antaa siihen hyvän syyn. Toivottavasti se ei tule osoittavan sormen varresta, joka katsoo taaksepäin, hyssyttelee, vaikenee tai pyytää olemaan hiljempaa. Menneen maailman muistoille ei täältä löydy ymmärrystä. Tai ymmärretään tietenkin, mutta ollaan enemmän huolissaan huomisesta kuin eilisestä.
Joku sanoi, että kyllähän ne sun sisällöt sieltä löytyvät. Tunnustan, olen välillä innoissani ja vahingossa tukkinut verkkoa. Vahinkoja sattuu, ainakin tekevälle. Mutta mikään kokemani ei tue ajattelua, että verkossa vähemmän olisi enemmän, vaikeneminen kultaa, harvinainen kommunikaatio hyväksi tai rajoitettu läsnäolo yhteisöissä suotavaa. Koko ajatushan on tutkia ja oppia uudesta asiasta. Tutkia ja oppia miten uusi maailma toimii. Oppia on kertynyt ihan mukavasti, kuuntelijoitakin löytyy. Kiitokset heille. Suurin ihmetyksen aihe on yhä se, miten jonkun mielestä yksi mies voi tukkia verkon? Jotenkin kuvittelisi tuhansien ihmisten yritysten tai massamedioiden tukkivan yhden suun omalla propagandallaan. Vai olisiko sittenkin kysymyksessä aito muutos maailmassa? Massatuotannoista yksilölliseen erottautumiseen, osaamiseen ja verkostoitumiseen? Saisimmekohan jälleen sukupolvena rakentaa yhden uuden maailmanjärjestyksen?
Kirjoita kommentti