Haluatko hallitukseen?

22.09.2019 | Omistajuus | Ville Tolvanen

Haluatko hallitukseen?

Tunnen useita ihmisiä, jotka olisivat halukkaita hallitustehtäviin. Käsittääkseni Inhuntin rakentamaan hallitusjäsenten pooliin ilmoittautui nopeasti satoja ihmisiä. Osa tuntemistani ihmisistä ajattelee, että ”nyt osaan asiat ja olisi hienoa olla mukana hallituksessa.”

Pohdin usein heidän ajatteluaan tulevasta. Uskovatko he (puoli)sosialistiseen systeemiin, jossa lusimalla pääsee eteenpäin, saa uusia haasteita ja mahdollisuuksia? Vai eivätkö he oivalla, että ihmiset ovat pääosin kiinnostuneita itsestään, eivätkä seuraa ja kiinnostu muiden haaveista tai horinoista.

Toisen pään sisään ei voi nähdä. Eikä sanomattomia ajatuksia ainakaan vielä lukea. Ihmisen on siis kerrottava toiveistaan, tehtävä itsestään arvokas ja tarpeellinen sekä osua oikeaan aikaan ja paikkaan hallitukseen palkkaavan omistajan tai vastaavan näkökulmasta.

Usein pienet piirit syntyvät tahattomasti pelkästään sen takia, ettei tietoa paremmasta ole.

Mitä voit tehdä, mikäli haluat hallitusvastuuseen?

  1. Kirkasta oma osaamisesi, lisäarvosi ja kokemuksesi, siten että sinut tuntevat tunnistavat sinut samoista asioista
  2. Ryhdy kertomaan julkisesti ajatuksistasi, tavoitteistasi ja kiinnostuksestasi.
  3. Ota yhteyttä yrityksiin, joiden hallituksiin haluat osallistua.
  4. Liity hallitustyötä edistäviin yhteisöihin ja verkotu muiden ammattilaisten kanssa.
  5. Käy sopiva kurssi tai koulutus, jolla näytät kiinnostuksesi ja paneutumisesi asiaan. Älä kuitenkaan ajattele, että kurssin kautta sinusta kasvaa hallitustyökentelyn ammattilainen.

Itse olen profiloinut itseäni omistajien asialle ja hallitustyöhön, opiskellut asiaa ja julkaissut näkemyksiäni, ottanut yhteyttä muutamaan yritykseen ja pyrkinyt tekemään osaamisestani arvoa. Palaute on tähän mennessä ollut 100% positiiivinen. Omistajalle tai hallitusta johtavalle hyvin kanavoitu kiinnostus on ainoastaan hienoa, että joku osaaja itsekin arvottaa yhtiön niin korkealle, että haluaa osallistua sen johtamiseen.

Jos vielä kuvittelet, että joku olematon järjestelmä luo sinulle kysyntää ja mahdollisuuksia, herää unestasi ja ryhdy toimeen.

Kertomalla, tekemällä ja näyttämällä nostat valtavasti mahdollisuutta tulla valituksi.

V

Lue myös omat tavoitteeni:

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.