Digitaidot 2

25.11.2016 | Kasvu | Ville Tolvanen

Digitaidot 2

Kirjoitin eilen minulle tärkeimmistä digitaidoista. Rohkeudesta, avoimuudesta, aktiivisuudesta, analysoinnista ja innostumisesta. Ajattelin jatkaa käytännön taitoihin, joita on helppo oppia kun asenne ja motivaatio ovat kohdallaan.

1. Puhu. Altista itsesi puhumaan julkisesti ja tee siitä tapa. Lue puhumisesta ja ennen kaikkea seuraa hyviä puhujia. Pohdi omaa tyyliäsi. Mieti miten vaikuttaisit puhumalla. Puhumalla puhe paranee. Kannatta myös harkita valmennusta aiheeseen.

2. Kirjoita. Pohdin vuosia sitten omia mahdollisuuksiani vaikuttaa. Olin puhunut pitkään jo lähes ammatikseni, mutta minua paremmat ammattikirjoittajat olivat aina parsineet ajatukseni. Päätin kokeilla kirjoittamisen opiskelua itse. Tuhannen tekstin jälkeen olen jossakin epätoivoisen kaukana mestareista. Silti pystyn ja rohkenen tulkitsemaan ajatuksiani kirjallisesti.

3. Verkostoidu. Seuraan paljon ihmisiä, ryhmiä ja medioita. Osallistun ajan ja jaksamisen antamissa rajoissa. Usein haluaisin päästä mukaan vielä paremmin verkon hyviin keskusteluihin. Vuorovaikuttamalla oppii aina uutta.

4. Tapaa uusia ihmisiä ja asiakkaita. Kasvokkain kuuntelet, puhut, vaikutat ja opit kuulemastasi. Yritä tavata mahdollisimman paljon uusia ja erilaisia ihmisiä. Elät kuplassa, vain jos päätät niin.

5. Rakenna ympäristöjä ja verkostoja. Kirjat, ryhmät, verkostot ja kollektiivit törmäyttävät ideoita ja ajatuksia erilaisten ihmisten välillä. Rakenna omasi tai osallistu aktiivisesti muiden verkostoihin. Verkostot moninkertaistavat mahdollisuuden oppia ja nopeuttavat tiedon hankintaa. Parhaimmillaan verkostoista kasvaa ekosysteemejä, jotka mullistavat työelämäsi.

Digitaidot ovat osa kommunikaatiota

Suuri osa digitaidosta liittyy kommunikaatioon. Silti erilaisten alustojen ja työkalujen käyttöä kannattaa opiskella ennakkoluulottomasti. Kokeilemalla tiedät toimivatko erilaiset kanavat sinulle ja tavoitteillesi.

Mitä ensin mitä tavoittelet. Opiskele sitten tarvittavia taitoja. Lisää lopuksi riittävästi osaamista ja toimintaa. Verkko tarjoilee vastauksen heti ja arvon pitkällä aikavälillä.

Aitoa digiymmärrystä on korvata vanhoja tapoja paremmilla pelkkien uusien kokeilujen sijaan.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.