Tulosvaroitus

14.06.2016 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Tulosvaroitus

Kelasin tässä taannoin olevani loman tarpeessa. Tuntui, ettei riitä viikonloppu enää viikosta toipumiseen. On siis selvästi akkujen lataamisen aika.

Minulle on aina ollut melkein tärkeämpää tehdä henkinen tilinpäätös kuluneesta kaudesta pelkän laskennallisen sijaan. Käydä läpi suunnitelmat, tavoitteet, toteutumiset ja tarve kehitykselle. Itsensä konsultoiminen se vasta vaativaa onkin. Onneksi on ammattiapua lähellä.

Kävin läpi asiakkuudet, kulutetun ajan, kohtaamiset, laskutuksen ja tärkeimmät haasteet ja  kohokohdat. Todellisuus oli aika erilainen kuin kuvitelma omasta tekemisestä. Pääsi oikein yllättämään. Paperille piirrettynä ja analysoituna ongelmakin aukesi heti. Liikaa ja liian paljon ilman sitoutumista valittuun fokukseen. Aikavarkaat, poikkeukset ja yllätykset sotkivat suunnitelmia. Aika paljon tuli tehtyä virhearviointeja ympäristöstä ja omien voimien riittävyydestä.

Usein tuntuu, ettei mitään tapahdu, vaikka on reppu täynnä tekemistä.

Silti aika hyvä kevät. Syksy näyttää hyvältä ja elokuun hommat odottavat tekemistä. Oman tekemiseni ja roolin rinnalla pohdin Digitalistin tulevaisuutta ja vuoden 2017 tavoitteita. Haaveilen vähän erilaisesta vuodesta. Saattaisi olla kiinnostavaa viettää vuosi eri tavalla kuin viimeiset viisi. Jollakin tavalla tässä ollaan käännekohdassa. Kolme vuotta Digitalistia ja lähes kuusi yrittäjänä ja verkoston kautta eri kumppanien kanssa.

Antoisimpia ovat ne yhdessä vietetyt hetket kun oma rooli ja osaaminen sopivat suoraan odotuksiin ja tuovat lisää arvoa kohtaamiseen. Arvo syntyy arjessa pieniä, mutta fiksuja asioita tekemällä ja toistamalla. Silti on tulosvaroituksen paikka. Täytyy liputtaa tässä ja nyt jos vaikka saisi vielä entistäkin parempia tuloksia aikaiseksi.

Miltä sinun tulevaisuutesi näyttää tänään, tässä ja nyt?

KIRJOITA KOMMENTTI

Cara
2016-06-14 18:58:47

Tapa, jolla pysähdyt arvioimaan omaa tekemistä on todella hyvä. Itseään, saati omaa brändiään, on kuitenkin vaikein konsultoida. Hyvä kun varoitit, mutta muista, että saa myös liputtaa!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.