Kirjoitin taannoin sarjan visionäärisiä liiketoimintaideoita eri yrityksille ja toimialoille. Parhaiten jutut löytyvät googlaamalla ”liiketoiminta 2020” tai hakemalla sanalla sivustoltani. Kiteytin aiheesta myös yhden blogauksen. Halusin avata suomalaisten yritysten tukkoista strategia-ajattelua ja tyytymistä nykyisen liiketoiminta-ajatuksen ylläpitämiseen. Tavoitteena oli kirjoittaa mielikuvituksen ja mahdollisen rajamailla viipyileviä ajatuksia ruokkimaan tavallista parempia strategiakierroksia.
En saanut kirjoituksillani aikaan sen syvempää keskustelua. Ajattelin ideoiden synnyttävän halua kommentoida yritysten mahdollisuuksia puolesta ja vastaan. Toivoin salaa löytäväni kirjoitusten avulla omistajia ja yrittäjiä, jotka olisivat valmiita suunnittelemaan laatikon ulkopuoleltakin. Haastoin vaatimaan strategialta enemmän kuin vuositavoitteiden arpomisen.
Aihe kiinnostaa yhä edelleen. Mietin olikohan satunnainen blogaaminen väärä kanava ajattelun levittämiselle. Olen kyllä jälkeenpäin kuullut monen löytäneen ajatukseni juuri 2020-kirjoitusteni avulla. Olisiko strategiaklubille tilaa verkossa tai muutamalle kohtaamiselle vuodessa? Kenellä sellaiseen olisi aikaa tai annettavaa? Löytyisikö yritysjohtajilta aikaa ja halua jakaa ajatuksiaan yli yritysrajojen. Ehkä tälläinen on jossain olemassakin?
Vai pitäisikö peilaamisen ja jakamisen sijaan keskittyä suorittamiseen? Paljon ajatuksia, jonkin verran pohdintoja, vähän vastauksia. Joku väitti kovasti verkossa vaikenevien yritysjohtajien keskittyvän puhumisen sijaan tekemiseen. Tohdin olla asiasta eri mieltä. Viestintä on johtamisen keskiössä ja osaamisen jakaminen selkeästi arvoa tuottava panostus.
Virtuaaliyhteisöt ovat mielessäni kaikkein vahvimpia. Ei tarvitse etsiä kalenteriaikoja, hakea ihmisille sopivia hetkiä eikä painostaa ihmisiä osallistumaan. Harmi että niin harva yrityksiä omistavia tai johtavia on vielä valmiita viestimään avoimesti ajatuksiansa. Ikävää että moni pitää viestimistä ajan tuhlauksena. Lämmin kiitos edelläkävijöille, jotka rohkenevat ja valitsevat osallistumisen. Yhdessä olemme taatusti yksittäistä ajatusta tai ajattelijaa enemmän.
KIRJOITA KOMMENTTI
Klaus Kuhanen
2014-01-12 11:35:36
Iso laiva kääntyy hitaasti - mutta kääntyy kuitenkin. Näin uskon! Jatka Ville valitsemallasi tiellä...
Lisää kommentti
Tero Pänttönen (@panttosentero)
2014-01-13 08:26:20
Itse olen huomannut että S-ryhmän päivittäistavarapuolella sekä OP-Pohjolassa ollaan yllättävän aktiivisia virtuaaliyhteisöissä, erityisesti twitterissä. Ei ehkä jakamassa niinkään tietoa ja puhumassa strategiasta vaan olemalla avoimin mielin kuuntelemassa ja keskustelemassa asioista. Toki myös vähän markkinoimassakin samalla. Muita isoja yrityksiä en ole samoissa määrin huomannnut. Ehkä niitäkin on.
Lisää kommentti
Ville Tolvanen
2014-01-15 20:37:29
Totta! Toivon avoimuuden, altistamisen ja rohkeuden viestimiseen kasvavan...
Lisää kommentti
Lisää kommentti