Onko liikuntaväki väärässä?

Erittäin hyvä ja asiaan osuva kirjoitus. Hienoa! Mitä jos se tarjooma olisikin jotakin muuta kuin: "Tule juoksemaan! Tavoitteena maraton kesällä 2013" tai " "Kesäksi rantakissaksi". Jos vaikka tarjoaisi mielenkiintoista liikkumista tavoitteena hyvä terveys ja pitkä ikä. Onko liian tylsää ja liian pitkälle menevää? Tuolle ikiliikkumiselle olisi tarvetta jo heti nuorena kun ei enää kiinnosta tai ole kykyjä olla mukana siinä huippu-urheilun kelkassa. Terveiset vaan kaikenlaisille muutosryhmille. Ajatuksia...

Ennakoivaa terveydenhuoltoa ei arvosteta vielä riittävästi. Käsittääkseni ongelmia on juuri Kelan ja verottajan suunnassa. Jos yritys haluaa tarjota työntekijöilleen mahdollisuuden liikuntapalveluihin, verottaja puuttuu asiaan heti ja kokonaiskustannukset nousevat pilviin.

Suoraa kuluttajille tarjottavia palveluita on monia. Joku varmaankin osaa kertoa että onko Keventäjät.fi kannattavaa liiketoimintaa (http://keventajat.fi/). Ja näyttääpä Facebook kavereiden joukossa olevan niin HeijaHeija, Nike+, Sportstracker kuin Endomondo käyttäjiä.. Ehkä tämä "sosiaalinen liikkuminen" on paras ratkaisu, kunhan sen lajivalikoimiin löytyy myös niitä mainitsemiasi perinteisiä liikuntamuotoja.

Hyvää pohdintaa Ville!

Olen aina pohtinut miksi eri liikuntapalveluissa painotetaan joko minimaalisesti tai ei ollenkaan ruokailupuoleen. Punttisalit nähdään urheilupaikkoina, ei terveellisen elämän edistyspaikkoina. Toki kaikki halukkaat (ja joiden lompakko kestää) voi palkata PT:n joka antaa ohjeita ruokailun suhteen.

Se mitä me syödään on paljon tärkeämpää lihoamisen estämisen, laihtumisen ja painonhallinnan kannalta kuin liikunta. Liikuntaa pitäisi olla valtavasti päivittäin, jos sillä halutaan korjata ruokailun aiheuttamia tuloksia. Liikunta on osa terveellistä elämäntapaa ja sillä on paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia, mutta liikunnan lisääminen ei ole vastaus ihmisten lihoamiseen.

Itse olen omistanut punttisalijäsenyyden koko aikuisiän ajan, ja olen todellakin jojoilija. Pahimmillaan olen väistellyt kaikin keinoin salia kuuden kuukauden ajan. Jotta liikunta jaksaa motivoida, pitää motivaation tulla itsesi sisältä. Itseäni parhaiten motivoi liikunta itsessään ja itseni rääkkäämisen tunne. Jos pyrin vain parantamaan tuloksia, repsahdan jossain vaiheessa.

Mikä voisi olla asia, joka jaksaa motivoida suurempaa määrää ihmisiä pitkän aikaa? Yhteisöllisyys. Ihminen on sosiaalinen otus, vaikka me suomalaiset väitetään välillä muuta. Yhdessä tekeminen on aina paljon mukavampaa ja yhteisön tuki on aina enemmän kuin yksilön tuki. Myös se, että olet vastuussa monelle kaverille, siktä että tulet treeneihin on suurempi paine, kuin, että tekstaat sille yhdelle kaverille, että en jaksa tänään lähteä lenkille.

Voisiko tämä liikuntapalvelu olla yksinkertaisimmillaan palvelu, joka tuo samanhenkisiä ihmisiä samalta alueelta liikkumaan yhdessä? Yhdessä uskaltaa kokeilla juttuja, joita ei muuten tulisi koskaan kokeiltua.

Some-liikkumisen on nähnyt hiipuvan alkuinnostuksen jälkeen ja nykyään ei päivityksiä tule liikuntasuorituksista juuri ollenkaan omien ystävien toimesta. En päivitä itsekään, koska liikun itseni takia.

Personal trainereiden lajirepertuaarit ovat todella suppeita ja usein tarjolla on vain kuntosalia, jumppaa, juoksua/kävelyä tai hiihtoa. Oi mitä luovuutta. Lajikirjo laajemmaksi niin mahdollinen omanlajin löytäminen sujuu automaattisesti tai usean oman lajin. Myös työpaikan yhteisliikkumisessa on aina se pieni aikuisen omahäpeä tunne. Ei uskalleta mennä uusien lajien pariin tekemään vaikka kuperkeikkoja, kun pelätään kokeilla ja epäonnistua. Silloin yleensä käytetään yhteisinä lajeina kävelyä/juoksua, mitkä ovat pitkässä juoksussa tappavat innostuksen.

Lajikirjo kopioitava lapsilta, jotka näkevät joka paikassa temppuradan ja liikuntapaikan.

Motivaatio pitää tosiaan lähteä itsestä. Kovasti yritin haastaa Villen kuukausi takaperin sosiaaliseen liikkumiseen Fitocracyssa. Ei muuten ole näkynyt Villeä. ;)

Tutustupa hetki Optimal Performancen ajatuksiin (http://www.optimalperformance.fi). Heillä on tosi kokonaisvaltainen näkemys hyvinvointiin ja pyrkivät ohjaamaan pienin askelein kohti terveempää elämäntapaa. Toisaalta tuo on myös mielenkiintoinen case sisältömarkkinoinnista; saitti, some, blogit, bestseller-tietokirjat ja kirsikkana kakun päällä salit täyttävä luentokiertue ympäri suomea. Palvelut on myös tuotteistettu aika kivasti.

http://www.ainoactive.com/tulokset/konecranes/ hyvä keissi josta Pekka Lundmark puhui aikoinaan Talouselämässäkin.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Omien kokemusteni perusteella olen myös pohtinut ja tuskaillut osin samoja asioita - miten palveluntarjonta on tällä hetkellä keskittynyt tiettyihin saleihin, studioihin tms., jotka pahimmillaan ottavat maksun kuukausittaisena suoraveloituksena "sitouttaakseen" asiakasta, riippumatta siitä käyttääkö palvelua vai ei. Itseäni ainakin tämä yhteen saliin sitoutuminen häiritsee, kun kiinnostusta on harrastaa monia erilaisia lajeja.

Tekisi mieli nähdä uutena palvelukonseptina ns. integraattoritoimija, jonka kautta voisi hankkia lippuja esim. uintiin, salille, joogaan, tanssiin ja miksi ei myös joukkuelajeihin. Sama toimija voisi tarjota myös personal trainer -tyyppisiä tsemppipalveluita ja ravintovalmennusta. Hyvä idea oli myös kokeilla jotain uutta ryhmässä, vaikka kerran kuussa mennä hyppimään voltteja temppuradalle tai geosuunnistamaan. Ja miksi ei yhteistyökumppaneina voisi olla myös fysioterapeutteja, lääkäreitä jne., jolloin yhden toimijan kautta olisi mahdollista saada kokonaisvaltaisesti terveyspalveluita.

Pointti on saada osallistumisen kynnys mahdollisimman alas ja kustannukset kohtuullisiksi. Asiakaslähtöistä asennetta kaivataan tässäkin, koska meitä motivoivat hyvin eri asiat siksi liikuntapaletti voi olla hyvinkin erilainen eri henkilöillä. Silti uskon, että fiksulla konseptilla sellainen palvelu, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia helposti, olisi mahdollinen. Somet, trackerit ja pelit pystyisi rakentamaan palvelun päälle niille, joita ne motivoi.

Kuulin juuri eräällä luennolla, että aivotutkijat puhuvat käyttäytymisen muuttamisessa ns. "tuhannen kerran säännöstä". Eli muuttaakseen, siis todella muuttaakseen käyttäytymistään, tarvitsevat ihmisen aivot ja hermosto tuhat toistoa uudelleen reititykseen. Lopettaessaan tupakointia, ajatus täytyy muodostaa tietoisesti tuhat kertaa, jotta siitä tulee automaatio ja osa elämää jne.

Muistan myös yhden tutkimustuloksen, jossa kerrotaan, että liikkumaan oppimisen kriittisin vaihe ovat ikävuodet 1 - 5, joten liikunta-alan yrityksillä on tekemistä meidän nelikymppisten kanssa, jos vanhemmat eivät ole huolehtineet liikunnasta varhaislapsuudessa.

Varsinaiseen aiheeseesi: Viitaten edellisiin, panos-tuotto-suhde lienee liikuntaa harrastamattomien keskuudessa sen verran heikko, että kannattaa tarjota enimmäkseen sellaisia lajeja ja sellaisillä myyntipuheilla, jotka aktiiveja kiinnostavat. Eikä hukata aikaa niihin, joiden liikuttaminen kenties kansanterveydellisesti ja työkyvyllisesti olisi tärkeintä.

Siihen pitäisi saada EU-tukea....

Näen tämän vähän samankaltaisena ongelmana kuin tupakoinnin lopettamisenkin. Kaikki tietävät järkisyyt ja vaikutuksen terveydelle, mutta se ei riitä. Tunne ja selvä heti saatava hyöty puuttuu. Melko kliseistä, mutta totta on, että terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin sen on menettänyt. Ja silloin on valitettavan monesti liian myöhäistä alkaa korjaamaan tilannetta.

Ajatellaanpa itseni kautta, koska se vaan on helpointa. Juoksumatolla tehdyt intervallit saa jokaisen solun kehossa huutamaan, että "Hullu, lopeta! Sähän ravaat paikallasi. Muista sohva!" eikä auta yhtään, vaikka sen kanssa yrittää käydä äänetöntä keskustelua vastaamalla, että "Rasva palaa, kunto kasvaa ja terveys lisääntyy." Samaan aikaan kuitenkin olen yhä epävarmempi omien perustelujeni suhteen. Mihin sitä rasvan palamista tarvitaan? Eikö kunnon kasvamisellakin ole rajansa? Missä se terveyden lisääntyminen näkyy? Ja niin, koska voin nähdä sen todellisen hyödyn? Minähän olen terve! Ei siis taida olla mikään ihme, että sohvan kutsu on joskus niin voimakas, että sitä on mahdotonta vastustaa.

Salia on muutenkin vaikea nähdä motivoivana paikkana, mutta ei se mahdotonta ole. Saa sieltä muutakin kuin hien pintaan ja mahdollisesti todella hyvät ja palauttavat yöunet seuraavaksi yöksi. (Haa, hyöty! Unenlaatu paranee heti.) Unen lisäksi salilla tapaa ihmisiä. Sielläkin on mahdollista olla sosiaalinen. (Taas yksi hyöty lisää! Verkostoitua voi liikkuessakin ja heti.) Nykyisin vietän todella paljon aikaa koneella ja somessa. Asennot eivät välttämättä aina ole kovinkaan hyviä ja hartiaseudun jumitus tulee valitettavan tutuksi. Siksi liikkuminen on hyväksi. Kotiin tullessa huomaa, että helposti jaksaa taas keskustella sometuttujen ja -ystävien kanssa eikä takaraivossa ja silmien takana jyskytä yhtään niin paljon. (Taas hyöty! Jaksaa paremmin tehdä töitään ja viettää vapaa-aikaansa verkossakin ja heti suihkun jälkeen.) Niin eikä sovi unohtaa sitäkään, että aineenvaihdunta toimii eikä vatsavaivatkaan kiusaa.

Toisin sanoen, markkinoinnissa käytettävien hyötyjen pitäisi olla nähtävissä heti. Ei sitten kun on vanha ja on kestävämmät luut kaatuessa. Jos ajattelen asiaa omien tunteideni kautta, niin intervallitkin tuntuvat ihan hyvältä idealta, kun samalla reissulla olen tavannut salituttuja ja saavuttanut rentouttavan unen seuraavaksi yöksi. Miten tämän sitten voisi viestiä liikkumattomille on ehdottomasti hankalampi juttu. Ainakin tiedän, että kuvat timmeistä hymyilevistä mimmeistä laihdutusryhmän mainoksen yhteydessä saa vain ajattelemaan, että tyypit ei varmaan ole koskaan lihavaa päivää nähneetkään.Vertailukuvaahan ei ole, joten eivät ne oikeasti voineet olla lihavia. Mitäpä siis jos esimerkiksi liikunta- ja hyvinvointikeskukset antaisivat puheenvuoron asiakkailleen, jotka voisivat kertoa hyödyistä, joita itse ovat saaneet? Tässäkin voisi hyödyntää muun muassa blogia ja vieraskynäosuuksia. Omista kokemuksistaan kirjoittanut tietenkin saisi itsekin jotain muuta kuin hyvää mieltä jakaessaan tietoa, vaikkapa maksuttoman kuukauden.

Oh, jospa pakkaisin treenikassini ja lähtisin kuuntelemaan hetkiseksi kehoni vastaväitteitä. Personal trainerini on lomalla, ja haluan kostoksi näyttää sille, että pärjäsin paremmin kuin hyvin ilman häntä. ;)

Esimerkiksi kuntosalien (tai liikuntakeskusten, mitä nimeä ne nykyään itsestään käyttävätkään) tavoitteena ei edes ole kannustaa ihmisiä liikkumaan. Jos kaikki salin asiakkaat kävisivät säännöllisesti treenaamassa, loppuisi tila nopeasti kesken. Tästä syystä salien markkinointi keskittyy (ainakin jossain määrin) haalimaan sellaisia asiakkaita, jotka ostavat vuosikortin, mutta eivät käytä salin palveluita.

Toinen asia, johon kiinnittäisin enemmän huomiota, on perusopetuksen liikuntaosuus. Ainakin omana kouluaikana ne parhaat liikkujat viihtyivät tunneilla, mutta niille epäurheilullisille liikuntatunnit olivat painajainen. Jos liikunnan ilo jää huonommuuden tunteen varjoon, ei sitä kyllä halua kokeilla myöhemmälläkään iällä.

Lisäksi huomaan omalla kohdallani sen, että olen luontaisesti ryhmäliikkuja (vajaan 20 vuoden jalkapallotaustan ansiosta). Kun nyt perheenlisäykset ovat rajoittaneet vapaa-aikaa enemmän tai vähemmän (usein enemmän), on vaikea löytää sopivaa ryhmäliikuntamuotoa. Tämä näkyy myös painon kehityksessä.

Ehkä liikunnallisuuteen on liitetty viime vuosina niin vahvaa hyvän tai huonon ihmisen arvotusta, että liikkumattomuuteen ja huonokuntoisuuteen liittyy sellaista häpeän tunnetta, joka tekee liikkumisen aloittamisesta henkisesti raskasta (kun liikunnasta tulee ensisijaisesti mieleen se, miten häpeällisen huonossa kunnossa on, on vaikea pitää motivaatiota yllä). Ehkä tämä arvotuskysymys pitää ratkaista, ennen kuin päästään kiinni varsinaiseen aktivointityöhön.

Ongelman ydin on useimmiten siinä, että liikunta-alalla työskentelevät valmentavat ihmisen fyysistä puolta ja luulevat sen muuttavan myös psyykeen. Liikuntamotiivien ymmärtämiseen tarvitaan enemmän käyttäytymistieteellistä kuin liikuntatieteellistä osaamista. Kysymys kuuluu: vastaako koulutusjärjestelmät käyttäytymistieteen haasteisiin?

Lopetin lopullisesti tupakoinnin 4 vuotta sitten ja aloitin tavoitteellisen liikkumisen kaksi vuotta sitten. Alussa rispaantunut polvikierukka hidasti menoani. Aloitin siis ontumalla 5 km:n lenkkejä ja kuntopyörällä polvi naksuen. Ja tämä oli ehkä homman pelastus! En yrittänytkään juosta itseäni läkähdyksiin tai repiä itseäni liikaa. Samalla halu liikkua enemmän, pitempään ja nopeammin, kasvoi isosti. Olinhan ollut nuorena jalkapalloilija ja kilpahiihtäjä.

Vaihdoin sauvakävelyyn ja kevään tullen pyöräilyyn. Nyt oli kunto jo noussut kovasti--läskin rapakunnosta ehkä normaaliksi. Ja tähän olisikin jäänyt tai loppunut, ellei mulla olisi ollut kuntoiluun mobiili-appista ) JA paria hyvää kaveria, jotka ovat kuntoiluhulluudessaan paljon mua edellä. Juuri kun kuvittelin, että kylläpä jaksan hienosti, niin Veli-Matti kehotti pidentämään lenkkejä reilusti. Neuvoi ostamaan pyöräilyhousut ja lukkopolkimet, juomaan riittävästi jne. Kiitos näistä valtavasti

Yhtäkkiä musta, joka olin aina ollut sitä mieltä, että mitä pitempi matka,sen typerämpi jätkä, tuli pitkien lenkkien tekijä. Peruslenkki on nykyään noin puolitoista tuntia, pitemmät kolme-neljä. Polvi on parantunut ja kestää nykyään juoksemisen. Kuntoilen monipuolisesti ja tavoitteena on edelleen kunnonkohotus. Toukokuussa tulee kaksi vuotta tilastoa täyteen, tällä hetkellä mittarissa on 330 kuntoilukertaa, 192 691 KCal ja 2 576 km. Kuten edellä on todettu, liikkumalla ei laihdu, mutta on multa kuitenkin noin kymmenen kiloa lähtenyt, ja 15 sais vielä häipyä. Se onkin seuraava tavoitteeni.

Katsoin tässä välillä 50 kiloa laihtuneen Raakel Lignelln haastattelun ja allekirjoitan kaikki hänen tuntemuksensa ja fiiliksensä. Liikkumalla ei laihdu, mutta liikunta saa aikaan sellaisen fiiliksen , että kieltäymys nousee uuteen vakaumukseen.

Miksi juuri nyt? Miksi juuri minä? Miten?

Ehkä syynä vaan oli totaalinen kyllästyminen huonoon kuntooni. Kyllä. Ehkä syynä oli polven kuntoutus. Kyllä. Aluksi aiheen antoi myös kaveriporukalla tehty painonpudotusvedonlyönti. Kyllä. Sitten kunnon mitattava paraneminen. Kyllä!

Mutta kun huume alkoi koukuttaa, niin riippuvuus oli syntynyt. Nyt tämä ei lopu enää koskaan! Kuntoiluappikseksi valitsin kokeilujen jälkeen Cardio Trainerin, se on samalla myös personal trainer yms. Siinä on erittäin koukuttava ominaisuus---se näyttää Android-puhelimen yläpalkissa kokoajan viimeisen 7 päivän kokonaiskalorikulutuksen. Ja jos menee "kullasta", 2000 Kcal, hopealle, niin on viimeistään pakko lähtee lenkille...Ja sen avulla voi mitata kehittymisensä, nykyään se motivoi mua ehkä eniten.

Lähtekää tälle tielle! Elämänlaatuni on parantunut valtavasti

Nykyisen liikuntapolitiikan viisi kivijalkaa ovat:
1. Yksilön liikkumista puoltavien perusteiden lisääminen ja vahvistaminen valistuksen ja tiedotuksen kautta.
2. Liikkumisen sisältöjen miellyttävyyden ja helppouden kuvan vahvistamista karsimalla kilpailuelemnttejä, rasitustasoja ja ajankäyttövaateita...
3. Liikuntatarjonnan saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen.
4. Omaehtoisuuden parantaminen.
5. Vahva usko kulttuurisiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin.

Miltä tilanne näyttää liikkumattomuuden näkövinkkelistä?
1. Huolimatta kaikkien aikojen tietomäärätulvasta yksilöiden liikkumisvietti heikkenee edelleen...
2. Miten pitkälle liikkumisen "tikku-ukkoistamisessa" on mentävä, jotta saavutetaan kriittiset väestöryhmät?
3. Onko puitteilla lopulta merkitystä, jos halu ei vahvistu vaan heikkenee...?
4. Onko kyseessä pelkkä viivytystaistelu , jos omaehtoisuutta ei saavuteta alkaen vähiten liikkuvista väestöryhmistä?
5. Miten laaja ja pitkäkestoinen kulttuurivaikutus on johtanut nykytilanteeseen ja miten tästä peruutetaan ulos?

Ehkä elintapojen ja elinolojen katveesta löytyy se syvempi tekijä, joka on muuttamassa meidän mielihalujamme. Niitä vastaan ei järjellä taistella.

Mutta onko "Miksi yritykset eivät löydä tapoja torjua poissaoloja ja vähentää liikkumattomuutta?" ylipäätään oikea kysymys? Ovatko asiat rinnasteisia? Ikään kuin liikkumattomuuden vähentäminen automaattisesti torjuisi poissaoloja. Jos ajatellaan yrityselämää ja työnantaja-työntekijä-suhdetta, mahtaako porukan usuttaminen liikunnan pariin tuottaa yhtään enemmän viivan alle? Siitähän yritykset ovat kiinnostuneet.

Voisiko olla, että työn mielekkyys pitää poissaolot vähäisinä, ei kuntoilu?

Ville, hieno kannanotto. Itsehän toimin alalla, mutta kun oma taustanikaan ei ole ammattiurheilijan eikä liikuntatieteilijän, niin tunnistan monta huomiota tuosta kirjoituksesta. Lukijalle tiedoksi, että olen yksi HeiaHeia-liikuntapalvelun perustajista. Kyseinen palveluhan perustettiin aikanaan ihan omiin tarpeisiin. Huomasimme opiskelukaverini kanssa, että olisi mukava tsempata toistemme liikkumisia vaikka toiselta puolen maailmaa, jos siihen olisi joku simppeli ja hauska työkalu. Halusimme tietoisesti tehdä jotain muuta kuin teknologiaa urheilevilta insinööreiltä urheileville insinööreille, ja olemme yrittäneet keskittyä yhteisöllisyyteen ja helppokäyttöisyyteen.

Meille palkitsevinta on ollut kuulla kuntoutusryhmistä ja vaikka reumapotilaista, jotka ovat lähipiirin tuella päässeet liikkumisen syrjään kiinni. Motivaatiohan ei pääsääntöisesti tule internetistä vaan siitä lähipiiristä.

Kommentissa olikin mainittu lasten liikkumiseen keskittymisestä. Väitän, että tämä on aivan keskeisessä roolissa tulevaisuuden kannalta. En edes aloita asiasta enempää, mutta esim UKK-instituutti on asiaa selvitellyt ja luvut esimerkiksi teini-ikäisten ruutuajan osalta ovat aika hämmentäviä. Pari kysymystä: 1. Moniko suomalainen vanhempi muistaa oman veroprosenttinsa? 2. moniko suomalainen vanhempi tietää, minkä verran heidän lastensa (tai edes heidän itsensä) tulisi liikkua päivittäin?

Väitän, että tietäjien osuus kysymyksessä 1 on suurempi kuin kysymyksessä 2.

Muutama kommentti:

"Miksi ala ei sitten räjähdä?"
En tiedä tuleeko nopeus olemaan räjähtävää, mutta aivan varmasti tilanne tulee kehittymään siihen suuntaan, että liikuntaan ja hyvinvointiin kiinnitetään huomiota kasvavassa määrin. Tilanne ja tietoisuus asiasta on kehittyneet aika nopeasti viime vuosina. Pelkällä terveysfasismilla tai hyväntahtoisellakaan sormen osoittelulla en usko olevan riittävää vaikutusta. Tarpeet ja motivaattorit ovat yksilöllisiä, ja uskon itse, että esimerkiksi työnantajan rooli on lähinnä tarjota mahdollisuuksia ja houkutella esiin se henkilökohtainen hyvinvoinnin missio. Yhdelle se voi olla "haluan voida hyvin", toiselle "haluan näyttää hyvältä", kolmannelle "haluan olla tosi kovassa kunnossa". Ensimmäinen saattaa kaivata vaikkapa hyviä ravintovinkkejä, kun kolmas kaipaa nousujohteisia treeniohjelmia.

"Miksi yritykset eivät löydä tapoja torjua poissaoloja ja vähentää liikkumattomuutta?"
Väitän, että monet yritykset eivät ole vielä ehtineet edes etsiä näitä tapoja. Pelkästään etsiminen vaatii jonkun aikaa, ja kun moni organisaatio käy muutenkin aika tiukkaan viritettynä, niin sitä aikaa ei välttämättä löydy. Sitä mukaa kun asian merkitys tunnistetaan, muutos tulee myös tapahtumaan.

Meillä HeiaHeiassa on ollut pyrkimys tehdä tästä liikuntaan innostamisesta helppoa myös firmoille siten, että innostus lähtee työyhteisöstä itsestään. Palvelu on aika helppo ottaa firmassa käyttöön ja vaikka firmassa usein on erilaisia "promoottoreita" tai valmentajia aktivoimassa väkeä, niin ilmankin pärjätään: merkittävä motivaatioelementti syntyy siitä, että kollegat tsemppaavat toisiaan tai tiimeittäin kisailevat keskenään. Jokainen silti omalla tavallaan - eli jos yksi tykkää halonhakkuusta ja toinen maratonista, he voivat silti olla samassa hankkeessa mukana eikä ketään jätetä rannalle.

"Olen itse kuntoilun jojoilia. Innostun, harrastan ja lopahdan. Tätä tapahtuu useita kertoja vuodessa. Pohdin miksi en pysty integroimaan liikkumista pysyvästi elämääni?"

Tämä olisi mielestäni hyväksyttävä - ja opittava näkemään enemmän harmaan sävyjä. Itse pidin ruutupaperille kirjaa liikkumisistani opiskeluaikoina. Merkitsin vain kuntosalikäynnit ja kovavauhtiset juoksulenkit. Se sopi silloin, mutta työssäkäyvälle varhaiskeski-ikäiselle systeemi on aika armoton: pitäisi osata kiinnittää huomio juuri noihin mainitsemiisi aamun kävelylenkkeihin ja vaikkapa siihen, oliko se liikkuminen hauskaa tai kenen kanssa sitä harrasti.

Sama pätee lasten ja nuorten liikkumiseen. Pitäisi hyväksyä, että kaikki eivät esimerkiksi ole kilpa- tai joukkueurheilijoita, ja että osalle voisi riittää pelkästään hauska liikunta hyvässä seurassa, vaikkeivät kilpaurheilijoiksi voisi kehittyäkään.

Itselleni iso juttu loppuvuodesta oli uimatekniikkakurssi. Olen ollut todella surkea vapaauimari, mutta kaveri sai maaniteltua minut uimavalmennukseen. Kyse oli todella epämukavuusalueesta, en uinut varmaan vuodessa samaa määrää kuin ensimmäisissä treeneissä, jotka alkoivat aamukuudelta. Mutta on ihan mahtavaa huomata voivansa lähes nelikymppisenä oppia jotain uutta ja kestävää, vieläpä tällaisessa asiassa, joka on ollut jonkinlainen aukko sivistyksessä. Tässäkin olennaista oli se, että hommaa tehtiin porukalla.

Ensinnäkin, Ikiliikkujat.comin-blogin pitäjänä kiitän osuvasta työnimen valinnasta! Toiseksi, insipiroiduin todella paljon tästä kirjoituksesta, kuten näköjään moni muukin. Osuit monessa asiassa liikuntafilosofiani ytimeen tai näin ainakin omien linssieni läpi kirjoitustasi tulkitsin.

Tänä päivänä osa liikkumattomuuden ongelmaa on, että liikunta on trendikästä. On muotia juosta maratoneja tai treenata fitness-tyyliin kuntosalilla. Kaikki tai ei mitään. Välimallit eivät kelpaa. Jotta liikkumattomat saataisiin liikkeelle, pitäisi tuoda esiin vaihtoehtoisia malleja. On ihan ok innostua tässä kuussa yhdestä lajista ja seuraavassa jostain muusta. Maailma on täynnä erilaisia lajeja ja tapoja liikkua, ja vain kokeilemalla voi löytää itselleen sopivan. Eikä aina tarvitse olla niin kovin tavoitteellinen, suunnitelmallinen tai pitkäjänteinen. Kunhan vain nostaa takapuolensa tuolista ja tekee jotakin.