Verkostotalous

Tästä ajatuksesta kiitokset menevät lämpimään kahvihetkeen Töölön torille. Ajatus ei ole omani, mutta halusin jakaa sen kanssanne. ”Jakaminen on välittämistä.” Idea on niin hyvä, että se on kumpuillut ajatuksissani jo kuukausia.

Yritystoiminnassa on jo pitkään kohistu klustereista, verkostoista, verkostotaloudesta ja ekosysteemeistä. Katsotaanpa millaisia tuloksia eri toimintamallit synnyttävät.

Nokia onnistui tekemään taloushistoriaa. Sen yli vuosikymmenen kestänyt markkinajohtajuus matkapuhelimissa teki meistä kaikista tyytyväisempiä ja rikkaampia suomalaisia. Millaisen verkoston tai mitä uutta liiketoimintaa Nokia onnistui luomaan matkapuhelinliiketoiminnan ympärille? Unohdetaan alihankinta. Ei mitään, tai ei juuri ollenkaan. Nokia epäonnistui kaikissa merkittävissä palveluliiketoiminnan kehityshankkeissa. Club Nokia, N-Cage, Ovi, jne. Mikään ei onnistunut satojen miljoonien käyttäjien potentiaalista huolimatta. Miten yritys voi näin kategorisesti epäonnistua uusien liiketoimintamallien kapitalisoinnissa? Onko uudenlaisen toimintamallin hyödyntäminen oikeasti niin vaikeaa? Taitaapa olla.

Tutustutaan hetki toiseen osaamisklusteriin. Metsäteollisuus on aina antanut muiden jalostaa sivutuotteitaan. Se ei ole ollut turhan tarkka tärpäteistä tai muista kemikaaleista, puunjalostuskin oli pitkään erillisten yritysten hallussa. Metsän ympärille on syntynyt aika merkittävä osaamisklusteri. Storaenson Rethink-aloitekin on hyvä ajatus rakentaa metsäklusteri vielä kerran uudelleen. Osallistun mielelläni talkoisiin.

Voisiko olla niin, että ruokkimalla alihankkijoiden ohella innovaattoreita pärjäät itsekin paremmin? Eikö verkostotaloudessa vouhkata nimenomaan erilaisten kompetenssien yhdistämisestä? Eikö globalisaatio, digitalisaatio ja kuluttajistuminen juuri ohjaa räätälöidyn täsmätoiminnan rakentamiseen? Miksi suomalaiset menevät niin sekaisin menestyksestä, että jumalakompleksi iskee aina alle aikayksikön? Miksi yrityksen kuvittelevat hallitsevansa kaiken itse ja pitävät niitä asioita tarpeettomina, joita juuri nyt ei ehditä kehittää?

Miksi meillä Suomessa toimii lähes pelkästään suljettuja yrityksiä? Eikö portit olisi syytä avata pienimmillekkin puuhamielille ja puhua avoimesti yritystoiminnassa piilevistä arvoista, uusista mahdollisuuksista? Epäilen jokaiselta tehdaspaikkakunnalta löytyvän ylimääräistä tilaa. Sinne vaan työpajoja pitämään. Kyllä joku riskin kantaa? Itse olen yrittänyt piilevistä yritysarvoista meuhkata. Mitä jos kaivos- tai elektroniikkateollisuus kutsuisivat sata pientä toimijaa siipiensä suojaan? Voisiko minkä tahansa ympärille rakentaa kehittämiskeskuksen verkostotaloudelle? Olisiko lopputulos parempi kuin Nokialla? Voisiko arvoa luoda vuosisadoiksi eikä vuosikymmeniksi? Miksi kaikki pitää tehdä itse. Ja jättää tekemättä?

Miten hyödynnät henkilökohtaisen klusterisi? Voisiko yhden miehen yritys olla ekosysteemi? Voisiko mikroyritys rakentaa merkittävän osaamisverkoston? Tunnen muutamiakin tapauksia jossa yhdet aivot palvelevat monen yrityksen tarvetta luovalle tai strategiselle osaamiselle. Tälläisiä hämähäkkejä tarvitaan. Ennen heitä kutsuttiin patruunoiksi. Vielä enemmän tarvitaan kuitenkin halua luoda parempi Suomi jälkipolville, parempia yrityksiä ja arvoa yli kalenterivuoden. Ahneilla tuntuu tässäkin asiassa olevan ankea loppu. Olisivatko avoimuus, liittoutuminen, jakaminen ja yhteistyö seuraavan strategiakauden salaisuudet? Olisiko postimerkissäsi pönötyksen sijaan vapaus, veljeys ja tasa-arvo?