Päivän Tolvanen

05.09.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Päivän Tolvanen

Kirjoitan liikaa. Tai liian vähän. Ehkä ihan sopivasti. Kuka tietää mikä on oikea määrä sisältöjä ja ajatuksia verkossa? En voi ajatella jokaisen kirjoituksen olevan täydellinen. En voi olettaa ihmisten lukevan juttujani. En voi luottaa ihmisten haluun muistaa ajatuksiani. Eihän kukaan muista eilistä Hesariakaan. Mitä sillä on väliä kuinka paljon tuutista tulee?

Tutkimalla vaikuttamista verkossa syvällisesti törmää täysin poikkeaviin käyttäytymismalleihin. Passiivinen oleilu verkossa, esimerkiksi kotisivujen ylläpitäminen, ei nykypäivänä ole verkossa toimimista ollenkaan. Liikenne, kävijät ja käyttäjät hyödyntävät verkkoa hakukoneiden, yhteisöjen ja verkon suurimpien solmukohtien kautta. Seuraan läheisesti verkon edistymistä, digitalisoitumista Yhdysvalloissa. Pitkä historia etäkaupassa, markkinan koko, kilpailu ja suunnaton halu rakentaa lisää menestystarinoita kehittävät liiketoimintaa verkossa nopeasti. Toimijoiden kyky oppia, halu testata, draivi ja menestymisen nälkä näyttävät päinvastaiselta kuin toiminta täällä Suomessa. Nyt joku ajattelee, että kyllähän täälläkin osataan. Niin osataan, ei vain tule ihan heti mieleen missä ihan parhaiten.

Suomessa vaikeneminen on yhä kultaa. Jokin oli hopeaakin, mutten juuri nyt muista mikä. Moni on ehdottanut minulle kirjoittamista vähemmän, mutta syvällisemmin. Moni on sanonut että tämä on liikaa, moni on naureskellut Villen blogille. Harva on tullut sanomaan, että tuo tekeminen on kummallista, mutta kiinnostavaa. Harva on nostanut esille julkisen vuoropuhelun muutoksen, digitalisoitumisen, mahdollisuuksien ja paremman maailman puolesta. Eräs yritysjohtaja sanoi että on kummallista että olet ajatuksiesi kanssa läsnä, ihan tossa lähellä, verkon toisella puolella. Se oli maagista. Miten niin en voi julkaista päivän Tolvasta? Miksi Kauppalehti voi tulla päivittäin, mutta Ville ei. Miksi osaamista ei saisi jakaa eri yhteisöissä ja kanavissa, vaikka se ei ole ollut tapana. Miksi lukijan pitäisi itse löytää blogiini, että se olisi jotenkin arvokkaampaa? Miksi ajatukseni pitäisi painaa kirjaksi ja viedä jonnekkin pölyttymään? Eikö median idea ole juuri jakaa valmiita paketteja kuluttajien puolesta? Eihän kukaan meistä soita itse levyjä radiossa? Miksi emme voisi tutkia muuttuvaa maailmaa, katsoa mihin tutkimusmatka johtaa ja oppia joka päivä? Kukaan ei ole vastannut. On vain todettu että tämä on liikaa. Lupaan toimia toisin, heti kun joku antaa siihen hyvän syyn. Toivottavasti se ei tule osoittavan sormen varresta, joka katsoo taaksepäin, hyssyttelee, vaikenee tai pyytää olemaan hiljempaa. Menneen maailman muistoille ei täältä löydy ymmärrystä. Tai ymmärretään tietenkin, mutta ollaan enemmän huolissaan huomisesta kuin eilisestä.

Joku sanoi, että kyllähän ne sun sisällöt sieltä löytyvät. Tunnustan, olen välillä innoissani ja vahingossa tukkinut verkkoa. Vahinkoja sattuu, ainakin tekevälle. Mutta mikään kokemani ei tue ajattelua, että verkossa vähemmän olisi enemmän, vaikeneminen kultaa, harvinainen kommunikaatio hyväksi tai rajoitettu läsnäolo yhteisöissä suotavaa. Koko ajatushan on tutkia ja oppia uudesta asiasta. Tutkia ja oppia miten uusi maailma toimii. Oppia on kertynyt ihan mukavasti, kuuntelijoitakin löytyy. Kiitokset heille. Suurin ihmetyksen aihe on yhä se, miten jonkun mielestä yksi mies voi tukkia verkon? Jotenkin kuvittelisi tuhansien ihmisten yritysten tai massamedioiden tukkivan yhden suun omalla propagandallaan. Vai olisiko sittenkin kysymyksessä aito muutos maailmassa? Massatuotannoista yksilölliseen erottautumiseen, osaamiseen ja verkostoitumiseen? Saisimmekohan jälleen sukupolvena rakentaa yhden uuden maailmanjärjestyksen?

KIRJOITA KOMMENTTI

Pekka
2012-09-05 07:56:22

Jos joku on sitä mieltä, että sinä kirjoitat liikaa ja liian usein, niin haloo! Eihän niitä ole pakko lukea ja nappeja vääntelemällä saa pienemmälle. Tämä on tätä hyssyttelyä, josta pitäisi päästä nopeasti pois, koska se pitää tätä masilmaa kyynisenä. Antaa palaa vaan! Hyvä Ville!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-05 11:07:47

Kiitos Pekka! jotkut kokevat että on uskottavuus koetuksella mutta yritän pysyä rohkeana! tsemppiä, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 05:52:50

Kiitos! olen Pekka samaa mieltä että ohihan muukin media menee...en kirjoita yhtään enempää kuin irtoaa luontevasti. väkisin en saisi mitään kirjoitettua...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssönen
2012-09-05 11:37:13

Niin pitkään, kun sisältö on laadultaan kultaista ei oo mitään väliä julkaiseeko kerran päivässä, viikossa vai kuussa.toi lehtivertaus oli hyvä. Ilmestyyhän ne päivittäin vaikka sisältö on välillä kuraa. ;)

Markkinoivathan yrityksetkin itseään jatkuvasti useissa medioissa, miksi siis henkilöbrändin ei tulisi toimia samoin?

Rock on Ville!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 05:51:07

Kiitos! Tavoitteeni on juuri avata silmiä eri asioista, käydä vuoropuhelua kehittämisestä ja muutoksesta. Olen huomannut ettei suomessa silittely oikein kanna... tarvitaan ravistelua. Itse olen luonteeltani rakentavampi kuin blogini mutta olen huomannut ihmisten syttyvän eniten kriittisistä kirjoituksista. Niinpä niitä aina väliin..Saman ilmiön voi lukea lööpeistä. Siellä ei ole mitään positiivista. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-05 11:44:36

Kiitos Janne. Sisällön kullasta voi toki olla montaa mieltä.. yritetään! ja jatka sinäkin. ensimmäinen (tauon jälkeen) oli loistava! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Susanna Paloheimo
2012-09-05 19:23:18

Ville,

viimeksi tänään lainasin yhtä sun ajatustasi keskustellessani asiakkaan kanssa. Minuun nämä kirjoitukset uppoavat, lähinnä kadehdin sitä, miten paljon pystyt tuottamaan. Vieläpä laadukasta tekstiä ja hyvin kiteytettyjä ajatuksia.

Olen tyrkännyt sun blogipostauksia muillekin asiakkaille yrittäessäni saada heitä ymmärtämään, miten nopea muutosvauhti on. Ja että nyt on pakko ymmärtää, että mainoseurojen uusjakoa on harkittava vakavasti.

Päivän Paloheimoa ei ihan heti ole tulossa, lupaan. Mutta Päivän Tolvasen otan mielelläni omissa kanavissani vastaan. Ja jätän lukematta jutun kokonaan, jolleivät otsikko, kuvat, kuvatekstit ja väliotsikot houkuttele. Ihan niin kuin päivän Hesarinkin,

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 05:47:53

Kiitos Susanna, Haluan auttaa sinakin, jos pystyn! hyvä puointti nuo otsikot, kuvat jne,... täytyy skarpata!

Terkut, Ville
ps. ja kiitos jakamisesta. se lämmittää.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Antti Karppinen
2012-09-05 17:31:58

siinäpä sen artikkelin myötä tuotteistit juuri "Päivän Tolvasen" melko tyylikkäästi. Nähdäänkö se myös tulevaisuudessa printtinä? Ostettavana appsina?! ehkäpä? Kestotilauksena?! paljo maksaa?! Lukijoita riittää, ei huono! Peukutan, tykkään!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 03:26:22

Tämä kysymys on niin "hankala" et tarttis jonkun oikein miettimään... en ole vielä pystynyt oikein realisoimaan juttua.. ehkä se kytee 10 vuotta.. :) v

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jussi
2012-09-05 19:35:51

Tunnustan, että huonona päivänä olen ihmetellyt, miten tuo tolvanen jaksaa. Oikeastihan kyse on siitä, ettei itse juuri silloin jaksa. Eikä aina tarvitsekaan.

Mutta anna Ville palaa. Hyvin perusteltua kamaa - taas avautui silmät vähän isommaksi. Taidat olla ensimmäinen joka tekee niinkuin opettaa. Molen ylpeä sinusta.

jussi

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 05:46:34

Kiitos Jussi! Saa nähdä kuinka kauan jaksan...väkisinhän välillä alkaa toistamaan itseään. oppia ikä kaikki - myös itselle. Tykitetään!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Marko Orenius
2012-09-05 18:09:51

Kiitokset taas päivän epistolasta. Nämähän palvelee tarkoitustaan hyvin kun antaa ajattelemisen aihetta. Jos sieltä löytyy ideaa ja inspistä, jonka kautta jossain aletaan toimia uudella tavalla tms niin loistavaa. Kaikki digipuuhastelu on kokeiluasteella jossain mielessä niin eihän oppimista pidä keskeyttää katkaisemalla ajatusten virtaa aiheesta. Synapsien pitää laueta ja virran kantaa itseään pidemmälle. Kyllä verkko vastaa, aikanaan. Tsemppiä!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-06 03:26:58

Kiitos Marko! yritetään keksiä joku järkevä syy, ympäristö ja toimintamalli tehdä näitä...V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne
2012-09-06 08:16:45

Onhan tämä verkossa huutaminen se "purple cow" joka oikeasti erottuu, indexoituu ja vaikuttaa. Hiljaa oleminen ei todellakaan johda mihinkään, eikä sillä tavalla mikään muutu. Keskustelun avaamisessa tuskin on mitään väärää. Jos joku on kovasti sitä mieltä että huutaminen ärsyttää, niin aina voi laittaa napit korville.

Yllättävän moni asia on sellainen että siitä puhutaan paljon, muttei kirjoiteta mitään. Kuvitellaan että "jaettu tieto on menetetty tieto". Tiedon jakaminen vie meitä eteenpäin ja luo alustan menestyksen mahdollisuudelle. Pitää puhua ja keskustella enemmän tällä meidän omalla kotimaisella kielellä.

Pidetään ääntä, pidetään meteliä. Huudetaan ja potkitaan. Ärsytetään.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-10 12:31:38

Kiitos Janne! pidetään ääntä yllä. Olkoon viestimme enne tulevasta viestintämaailmasta. Vapaasta, kiinnostavastaja monipuolisesta. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pasi Räihä
2013-04-20 14:41:20

Meillä täällä Suomessa on järjestys. Se järjestys on numeroilla mitattava. Blogia saa kirjoittaa mutta sen on pysyttävä rajoissa. Se järjestys on tehty noudatettavaksi. Se järjestys on tehty rauhoittamaan mieliä. Se järjestys on tehty ehkäisemään säröjä yhteiskunnassamme. Jotta voisimme nukkua ja jotta voisimme olla innostumatta ja onnistumatta.

Älä noudata järjestystä Ville! Pidä hauskaa. Jaa onneasi meille.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-04-21 05:01:48

Kiitos Pasi! Tämä lämmitti. Hienoa että joku on "kanavalla" Terkut, V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Keränen
2013-06-12 07:40:32

Anna palaa Ville jatkossakin. Viestisi kuvaavat hyvin tämän päivän menoa ja hienoa huomata että tuot päivän polttavat aiheet kuumana eetteriin. Kuten Pekka jo mainitsikin niin en ymmärrä niitä, jotka haluavat hyssytellä ja pysyä piilossa. Asiat on otettava esille kun asiat ovat ajankohtaisia ja niistä pitää pystyä kirjoittamaan ja tietoa jakamaan muillekkin. Pidän erittäin paljon ajatuksesta yhteisöllisyys, jota mielestäni päivän Tolvanen on. Näen kanavasi vahvuutena, josta ainakin itse olen saanut hyviä ajatuksia ja mielenkiintoisia lähestymistapoja myös myynnin parissa. Toistamiseen, Anna palaa Ville jatkossakin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-12 07:42:31

Kiitos Mikko! palautetta tarvitsen paljon ja aina innostaa jatkamaan... #V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.