Sata tarinaa takana

Ja lyhyessä ajassa. Kysymys on selkeästi yksipuolisesta kovalevyn tyhjentämisestä. Suurin osa ajatuksista on vanhoja, varastettuja, kopioituja tai pimeään lentokoneen ikkunaan tuijottaessa hoksattuja.

Itsekritiikin paikka. Ensimmäinen huomio on se ettei ole hajuakaan onko itsekritiikki yhdyssana. En pidä itseäni kirjoittajana. En muista pilkku- enkä kielioppisääntöjä. En ole antanut sen häiritä. Ajatus ratkaisee.

Jokainen juttu tulee luettua parikin kertaa. Mutta vasta julkaisun jälkeen. Kirjoittaminen perustuu ajatusvirtaan ja haluun tilittää. Haluun jakaa ajatuksia. Perään jäävät kirjoitukset ehkä luovat jonkinlaisen profiilin. Itsekin olen arkistoa tutkinut ja miettinyt kuka siellä paasaa.

Ajatukset ja kirjoitukset syntyvät helposti. Taustalla ei ole halua guruilla, viisastella, tai opettaa. Mutta paljon intohimoa yrittämiseen, yrityksiin ja digitalisoitumiseen. Digitaalisuus on antanut tämänkin lahjan. Pidän kirjan kirjoittamista työteliäänä ja vaikeana julkaisumuotona. Miten saisin edes parhaat ystäväni lukemaan kirjani. En millään.

Julkaiseminen opettaa. Jokainen juttu jättää jäljen digiversumiin. Joku on sanonut ettei minulla ole itsesuojeluvaistoa (yhdyssana?). Olen eri mieltä. Kaipaan keskustelua, erimielisyyttä ja kommentteja elämästä. Toistaiseksi kirjoittaminen on tapahtunut pimeässä. Palautetta tai kommentteja tulee harvakseen. Vaikea sanoa onko kukaan kanavalla.

Toivottavasti jotakuta vituttaa tai harmittaa, ehkäpä joku on löytänyt idean tai ajattelun aihetta. Muuta en kai voi vaatia. On kiva kirjoittaa ja tila jatkuu toistaiseksi. Voi olla että innostus loppuu yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Näin näyttää useimmille käyvän.

Onko ajattelun laatu kärsinyt vauhdikkaasta julkaisutahdista? varmasti. Moni on sanonut että kirjoita enemmän vähemmästä. Kirjoittaminen on niin uusi asia että etenen sana sanalta. Katsotaan mihin se vie.