Mitä eroa on johtamisella ja konsultoinnilla?

29.10.2018 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Mitä eroa on johtamisella ja konsultoinnilla?

Nauran asialle itsekin. Viisastelu on ni-in paljon mukavampaa kuin kiinteistä rakenteista vastaaminen. Sanominen on tekemistä helpompaa. Toisaalta hyvin sanottu ja oikea asiassa, paikassa ja ajassa yhdessä tehtynä kuulostaa aivan erinomaiselta. Puhuvat tekijät rakentavat meille huomista jokaisena päivänä.

Hyvä ystäväni kertoi taannoin minun puhuvan kuin toimitusjohtaja. Sanoi puheen muuttuneen viimeisen vuoden aikana. Jäin pohtimaan asiaa ja neuvomisen ja ohjaamisen suhdetta. Mitä eroa on siis johtamisella ja konsultoinnilla? 

Olen saanut paljon suitsutusta konsulttina ja vähän johtajana. Toimitusjohtajana olen toiminut n. 11 vuotta, erilaisissa hallituksissa yhteensä noin 10 vuotta ja konsulttina 15 vuotta. Kaikkea tekemistäni on aina leimannut intohimoinen halua luoda enemmän ja parempaa vähemmällä. Pidän uudesta, muutoksesta, paremmasta ja tehokkaammasta.

Johtaja yrittää saada erilaiset palaset yhdessä tuottamaan aiempaa parempia tuloksia niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Haasteena ovat kulttuuri, tottumukset, ihmiset, ympäristö ja muutosten haasteet. Toimitusjohtaja on yrityksen komposti, johon huolensa kaatavat kaikki toimittajista, asiakkaiden kautta hallitukseen, omistajiin, henkilöstöön ja kehen tahansa yrityksen kanssa asioiviin. Johtajan rasitteina ovat vallitsevat olosuhteen ja mahdollisuutena jatkuvuus, joka tuo mahdollisuuden tehdä parannuksia joka päivä, viikko ja kuukausi.

Konsultin työ on narulla työntämistä. Hyvä konsultti saa asiakkaan tai ryhmän itse keksimään itselleen parempaa, innostaa tekemään ja haastaa rakentavalla tavalla. Hyvä sparraaja tekee työtä koko sielullaan ja aina asiakkaan puolesta. Hyvän konsultin haaste on hillitä itsensä ja nostaa aina asiakas valokeilan keskipisteeseen. Huomaan itse konsulttina käyttäväni määrättömästi aikaa asiakkaiden murheiden pohtimiseen. Vuosien aikana konsulttina opin elämään asiakkaiden menestyksen kautta hyvässä ja pahassa.

Johtaja, hallituksen jäsen ja konsultti käyttävät samaa osaamista, työkaluja ja tekemistä arjessa. Hyveitä ovat henkilökohtaiset vaikutustaidot, kuuntelu, kokonaisuuksien hallinta ja kokemuksen tuoma rohkeus haastaa rakentavasti ja tarjota aidosti toimivia vaihtoehtoja. Haasteina on kuulla kaikkia, tasapainoilla mielipiteiden välissä ja synnyttää tuloksia erilaisten näkemyksien ristiaallokossa. Tuloksia pitäisi mitata samalla tavalla. Saako konsultti tai johtaja haluttuja tuloksia aikaiseksi ja nauttiiko hän organisaation luottamusta?

Olen ollut onnekas saadessani urallani erinomaisia esimiehiä, merkittävää vastuuta nuoresta iästä huolimatta, mahdollisuuden osallistua isoihin muutoksiin ja ennen kaikkea oppia usean huippujohtajan työstä. Näillä eväillä olen itsekin uskaltanut yrittää, hypätä tyhjän päälle, haastaa ja luopua asioista, joista on ollut aika luovuttaa. 

Johtaja ja konsultti tekevät saamaa asiaa eri tavoitteilla. Johtajan tehtävä on saada parempi yhtälö aikaiseksi ja konsultin auttaa johtajaa parempiin tuloksiin.  Ehkä tehtävät eivät sittenkään ole aivan niin kaukana toisistaan kuin julkisesta keskustelusta voisi kuvitella.

V

KIRJOITA KOMMENTTI

Jari Vento
2018-10-29 17:43:05

Erinomainen kommentti oli ihan suoraan omasta elämästä

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.