Digitalisaatiosta totta

Keskustelu digitalisaation ympärillä junnaa paikallaan. Olemme yhä analogisen ja digitaalisen maailman kokeilujen, yhdistämisen ja pistemäisten ratkaisujen äärellä. Yksinkertaistaen voisi todeta, että kokeilemme verkkoa analogisilla prosesseilla ja kulttuurilla.

Todellista hyötyä saavutetaan verrattain vähän ja pistemäisesti.

Vuonna 2012 alkoi laajempi keskustelu digitalisaation ja sen väittämien ympärillä. Nyt ”kaikki mikä voi digitalisoituu” asia alkaa olla aika pureskeltu. Digitalisaatio on ainakin sanana saatu strategiaan ja hankkeita käynnistetty. Mitä nyt ja seuraavaksi tuhannen päivän aikana?

Minusta asiasta pitäisi tehdä totta yrityksen kaikilla toiminnan eri tasoilla. Eli kulttuurista johtamisen kautta asiakaskokemukseen, työhön, toimintaan ja toimintaympäristöön. Vasta sitten alamme aidosti nähdä mitä vähemmät saasteet, liikenne, neliöt ja resurssien jakaminen yhdessä saavat aikaiseksi. Vasta sitten näemme, miten liiketoimintaa voidaan tehdä enemmän ja parempaa vähemmällä.

Jokainen yritys tarvitsee digivision. Siitä mitkä asiat digitalisoituvat, milloin ja miksi. Ja ennen kaikkea kuvan paremmasta maailmasta ja lopputuloksesta. Miksi muutamme kaikkea infrastruktuurista työn kautta prosesseihin ja asiakaskokemukseen.

Digitalisaatiosta totta suunnittelemalla, johtamalla ja tekemällä.

Näen digitalisaation nelikenttänä. Toimintaympäristönä, työkulttuurina, toimintoina ja asiakaskokemuksena. Kaikki nelikentät jakaantuvat lukuisin omiin kokonaisuuksiinsa ja kehityshankkeisiinsa. Kaikkiin tarvitaan investointi- ja kehityssuunnitelmat. Yksi kuva on aina yleinen ja siksi tässä esimerkiksi asiakaskokemus nielee sisäänsä markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelunkin. Aivan kuten tuleekin tapahtumaan ajan kanssa.

Hyvä kysymys sitten on kannattaako taistella vanhan pankin, rakennusliikkeen tai teollisuusyrityksen kanssa vai keskittyä toimimaan uutta tyhjästä luovien toimijoiden kanssa. Yksikään murroksessa elävä toimiala ei ole saanut muutosta aikaiseksi sisältäpäin vaan muutoksen on ajaneet aivan uudet yhtiöt. En tiedä onko se masokismia, mutta jotenkin vaan pidän vanhan muotoilusta uuteen uskoon ja maailmaan.

Ehkä digitalisaatio –keskustelua häiritsee juuri sen sirpalemaisuus. Jokainen toiminto ja toimija puhuvat luonnollisesti omasta näkökulmastaan. Johto tuntuu kaipaavan todisteita ja ymmärrystä isosta kuvasta.

Ehkäpä juuri siinä on meidän digitalistien, muotoilijoiden ja apostolien paikka.

Olen ottanut kaikkeen kommunikaatiooni mukaan omistajien näkökulman, vastuun ja roolin omistaja-arvon kasvattamisessa digiaikana.