Murehdimme paljon asioita joihin emme oikeasti pysty vaikuttamaan.

”Tulevasta emme tiedä, eiliselle emme voi mitään, miksi emme siis nauttisi päivästä. ”

Omaakin elämääni on ohjannut ajatus päivään tarttumisesta – Carpe Diem. Otetaan kaikki irti päivästä ja tulevasta.

Löydän itseni murehtimasta usein täysin turhia asioita. Miten pärjään eläkkeellä, nouseeko Suomen talous ja jaksanko uusiutua liike-elämän vaatimuksiin. Täysin turhia kysymyksiä joihin omat vaikutusmahdollisuuteni ovat varsin rajallisia. Hulluja ajatuksia ja ajan hukkaa toteaisi moni ääneen.

Miten sitten saada aikaiseksi ilman maailman turhia murheita? Itseäni auttaa asioiden kirjallinen piirtäminen, tulevaisuuden suunnittelu ja suunnitelmiin palaaminen heikkoina hetkinä. On mukavaa kun on kättä pidempää jolla pohtia asioita ja tunnistaa murheiden turhuus.

Kadehdin luonnonlapsia joilla ei tunnu olevan huolta huomisesta.

Tosin toisen murheistahan on paha mennä sanomaan jos ei toinen satu niistä pyynnöstä tai pyytämättä avautumaan. Tuntuu että jokaisella meillä on murheemme, toisella suuremmat ja joillakin pienemmät. Itselle tärkeitä jokainen. Ilman murheitamme olisimme kai tunteettomia. Ei laaksoa ilman kukkulaa kulkee ajatuksen maisema.

Mitä jos eläisinkin ilman turhia murheita? Taitaa olla kuitenkin vitutuksen määrä maailmassa vakio. Ihminen etsii itselleen turhaumia asioiden hyvinvoinnista riippumatta. Ei taida olla ihmistä, joka ei murehdittavaa keksisi.

Ehkäpä yritys päästä murheista irti onkin se turhin retki. Ehkäpä on parempi antaa itsellensä murehtia turhiakin silloin kuin siltä tuntuu. Antaa itkun tulla kun itkettää. Annetaan auringon paistaa kun on paistaakseen. Ollaan niin kuin hyvältä tuntuu. Annetaan itsellemme lupa elää hyvässä ja pahassa.