Anna muutokselle mahdollisuus

29.09.2013 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Anna muutokselle mahdollisuus

Mennyt viikko oli aikamoinen aivomyrsky. Tapahtui pohdittavaa viikoiksi eteenpäin. Ensin mediakonsernin yritysmuotoilu, hyvä keskustelu mainostoimiston tulevaisuudesta ja lopuksi lyömätön #NBForum2013 Jyväskylässä. (Nordic Business Forum.) Katsokaapa #NBForum2014 sisältöä tulevalle vuodelle. Kuka vielä sanoo, ettei Suomessa ole mahdollisuuksia tehdä ihan mitä tahansa? Äijät vetävät kenet tahansa hiljaiseksi.

Elämme ällistyttävän kiinnostavaa aikaa. Itseään etsivät niin vähittäiskauppa, mainostoimistot, muotokuvaajat, media kuin valmentajatkin. Ihan vaan muutamia mainitakseni. Mahdollisuuksiemme rajoja koetellaan maailmassa, jossa enemmän on mahdollista kuin koskaan ennen. Uskaltaisimmepa antaa mahdollisuuksille aina tilaisuuden jokaisessa hetkessämme. Uskaltaisimmepa yrittää uutta ennakkoluulottamasti ja antaa menestymiselle mahdollisuus. Saattaisimme olla maailman parhaan johtamisen kansa, johtavia Design-kulttuureja ja katajainen kansa, joka työllistyy opettamalla muita kouluttamaan, markkinoimaan, rakentamaan ja levittämään hyvinvointia. Kiitos vielä Alexander Stubb luvasta ajatella laatikon ulkopuolella. Kiitos Jari antamastasi uskosta ja energiasta. Kauan eläköön Vijay! Ehdotan Alexia Suomen ”Minister of The National Brand” seuraavaan hallitukseen.

Räyhäsin typerästi eräälle asiakkaalleni kokemaani turhautumista ja yhteistyöhömme hiipinyttä epäluottamusta. Asiat eivät tahdo edistyä haluamallani tavalla vaikka kuinka yritän. Eikä yrittämisen kääntyminen räyhäksi vie yhtään asiaa eteenpäin. Sieluuni sattuu ja tunnen itseni satutetuksi. Olen vain huono antamaan periksi tai toteamaan ettemme saa yhdessä mahdollisuuksia hyödynnettyä. Aion yrittää kaikkeni tästä eteenpäinkin ja pitää jäähyminuutit minimissä. Valitettavasti ylireagointeja sattuu allekirjoittaneelle vaikken niistä itsekkään pidä.

Suomalaisten keskustelu Marimekon suunnittelijoiden inspiraatioista tai Guggenheimin tarpeettomuudesta ei rakenna yhtään mitään. Keskustelusta on mennyt maku. Mieleeni piirtyy ajatus kulttuurimuutoksista. Miten unohdamme turhan vouhkaamisen ja keskitymme mahdollisuuksien kapitalisoimiseen? Miten edistämme uskoa muutokseen ja sen johtamiseen jokaisessa yrityksessä? Miten pääsemme matkapuhelinhistorian kertaamisesta tulevien sankaritarinoiden muotoilemiseen?

Oma vastaukseni on mahdollisuuksien jakkaran tuominen jokaiseen keskusteluun. Ehdotan lähes pähkähullua ennakkoluuttomuutta yritysten ja yrittäjyyden kehittämiseen. Elämme muutosten maailmaa, jossa harva yritystoiminta jää ennalleen. Kuinka uskaltaisimme ratsastaa ennennäkemättömillä voimilla kohti pimeää? Kuinka rakennamme henkilökohtaisista karismoista vision, joka valloittaa maailman. Levoton mieleni on pohdintoja täynnä. Toivon sydämestäni Digitalistin olevan yksi pieni verkosto mahdollisuuksien rakentamiseen. Rakkaudella, ammattitaidolla ja asenteella tehty hanke on toivottavasti askel eteenpäin. Täytyy muistaa antaa sillekin mahdollisuus muuttaa maailmaa. Muutosta syntyy ainoastaan antamalla sille aidon mahdollisuuden.

Ps. Hienoa keskustelua kirjoituksestani ”lopeta myynti.” Tarkoitus ei ollut ehdottaa liikevaihdon vähentämistä, vaan pohtia onko yksin omassa saarekkeessaan, myyntijargonia ja –oppeja jauhava yritystoiminto tullut tiensä päähän. Avoin rajapinta koko organisaatiosta uusiin ja nykyisiin asiakkaisiin,  rohkea yhtenäinen yrityskulttuuri ja aktiivinen vaikuttaminen saattavat olla irtonaista myyntiyksikköä vaikuttavampi tapa myydä yrityksen osaamista.

 

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-09-30 08:35:23

Kokemus on luovuuden tappaja pahimmasta päästä. Kun on tarpeksi kauan jotain tehnyt ja kaikkea kokeillut, ei enää viitsi hakata päätä seinään. Voi olla että se on viisauttakin, mutta saattaa kyllä jäädä muutama nerokas tempaus tekemättä.
Nuorempana ja kokemattomampana ei ole kokemuksen taakkaa hartioilla ja kaikki on vain mahdollisuutta. Tämän takia on erinomaisen tärkeää saattaa yhteen kokemus ja kokemattomuus, jolloin ihan kaikkia tyhmyyksiä ei tehdä ja hullutkin ajatukset tehdään hallitusti.
Meillä on paljon yrityksiä, joiden omistajat ovat jäämässä eläkkeelle, eikä jatkajaa ole. Näihin yrityksiin pitäisi saada nuoret oppisopimuskoulutukseen ja jatkamaan yritystä uusilla ajatuksilla ja riuskoilla ranteilla.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Mikko Marsio (@MikkoMarsio)
2013-09-30 12:57:47

Tällä hetkellä maailma tarjoaa yrityksille huikeita mahdollisuuksia. Usea yritys kokee että kylläpä on vaikeaa - varmasti onkin jos ja kun yrittää vanhoilla keinoilla ja uskomuksilla. Helsingin Sanomissa oli viikonloppuna talouspuolella artikkeli (http://www.hs.fi/talous/HS-analyysi+Internet+tekee+tyhmist%C3%A4+laitteista+%C3%A4lykk%C3%A4it%C3%A4/a1380340865231) miten Internet mahdollistaa aivan uusia tapoja palvella, huoltaa, valvoa, kehittää ja parantaa omaa liiketoimintaa suhteessa asiakkaisiin. Palatessani maailmalta viisi vuotta sitten tarjosin osaamistani tällä alueella - sain lasittuneita katseita vastauksena. Nyt viisi vuotta myöhemmin alue koetaan mahdollisuudeksi ja uutisen arvoiseksi.

Päälle viisi vuotta sitten Jack Welch sanoi kirjassaan, että käsite after sales services positioi palveluliiketoiminnan pelkääjän paikalle autossa. Jokin mikä on "after" ei ole tosissaan ottamista. Vierestä ei autoa ajeta vaan vikistään toiveita. Palveluliiketoiminnan digitalisoituessa kiihtyvää vauhtia ja digitaalisuuden mahdollisuuksia johdettaessa takapenkiltä on tilanne vielä tuskaisempi.

Helppo resepti: näkemystä, osaamista, uskallusta, tosiasioiden hyväksymistä ja paljon intohimoa toteutuksiin. Rahan kulumiselta ei voi kuitenkaan välttyä. Kuten Jeff Bezos toteaa: Jos fokuksesi on pitkän aikavälin tavoitteissa ovat asiakkaiden ja omistajien intressit yhtenevät. Lyhyellä aikavälillä kehittäminen ja tästä seuraavat muutokset ovat aina kustannuksia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-09-30 16:33:21

Hyvin pistetty! Juuri tästä minusta digitalisaatiossa on kysymys. Paremmasta liiketoiminnasta vähemmällä. rakenteet sirpaloituvat ja muodostavat uusia aroketjuja. Tätä varten synnytin myös Digitalist Networkin. Huomenna LIVE.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.