Onko työelämän ainoa visio sen päättyminen?

Työ pitäisi uudelleenmuotoilla. Työn pitäisi joustaa 50-ikävuoden jälkeen siten että olisi mahdollisuus vähentää työtä asteittain halujensa ja kykyjensä mukaan. Työtä voitaisiin jakaa nuorempien kesken ja siirtää osaamistaan heille ja vähentämällä työtaakkaansa, voisi kiinnostus ja kyky tehdä työtä jatkua Hallituksen kaavailemille uusille eläkenumeroille asti ja sen ylikin, mutta siten että siinä on joku mielenkiintoinen porkkana. Kun työ ei ole pakkopullaa, jota on jo 40v tehnyt, vaan mielenkiintoista vaikuttamista ja itsensä kehittämistä, sitä jaksaa tehdä, kunhan siinä olisi iän lisääntyessä lisääntyvää joustoa.

Itsekin mietin monesti niitä ihmisiä, jotka käyttävät termiä "sitten eläkkeellä teen sitä tätä tota". Samat ihmiset monesti haikailevat viikonloppua alkavaksi viimeistään jo tiistaina. Aika paljon jää elämättä ja kokematta, jos miettii koko ajan tulevaisuutta, oli yrittäjä tai palkoollinen. Toivottavasti ihmiset pyrkisivät löytämään työtä, joka antaisi täyttymystä elämään. Töissähän vietetään päivästä todella pitkä aika. Do What You Love!

Aloin miettimään, mikä saa minut motivoitumaan ja innostumaan työstä. Ja voisinpa sanoa: Se on päämäärä. Minulla on unelma, jonka haluan tavoittaa. Se vaatii työtä. Rakastan kaikenlisäksi sitä työtä. Ja unelmani liittyy omaan työhöni. Olen sen takia valmis laittamaan enemmän sen eteen, että saavutan sen, minkä haluan. Ja menen mieielläni töihin. Onhan tässä ikäviäkin puolia, mutta ne ovat pientä verrattuna siihen, mitä haluan. Ja ei - se ei ole "eläkeläinen", vaan aktiivinen alani toimija, jota olen jo, mutta haluan olla vieläkin enemmän.

Tärkeintä tässä lienee se, että olen löytänyt työn, josta pidän. Rakastan siis työtäni.

Riippuu varmastikin aika pitkälti keneltä kysytään. Aina voi hehkuttaa että pitäisi tehdä sitä mitä rakastaa ja löytää työstä uutta sisältöä ja olla sitä ja tätä ja tuota. Unohdetaanko silloin ihan kokonaan kaikki siivoojat, varastotyöläiset ja muut arkisen työn raatajat. En ole kovin pitkälti näillä aloilla vieraillut mutta ei siellä suuria intohimoja omaa työtä kohtaan tuntunut kukaan tuntevan. Työ oli asia joka tehtiin että saadaan ruoka pöytään ja siihen uhrattiin niin vähän kuin on mahdollista jotta päästiin mahdollisimman pikaisesti taas töistä pois Elämään.

Maailma on täynnä ihmisiä joille työ ei ole Paikka Jossa Toteuttaa Itseään vaan ihan vaan välttämätön paha joka on hoidettava pois alta että saa pöperöä pöytään. Ei myöskään ole realistista kuvitella että kaikki voisivat vaihtaa unelmiensa työhön, maailma pysähtyisi aika nopeasti.

Pakko myöntää, että itsekin jättäisin aika nopeasti työt tekemättä ja tekisin sitä mitä rakastan jos rahatilanne antaisi myöten. En myöskään tekisi rakastamaani asiaa työkseni koska fysiikkani ei sitä kestäisi, etenkään enää tässä vaiheessa elämää. Aikansa kutakin. Nyt näpertelen töissä sen mitä jaksan ja siirryn sen jälkeen sitten harrastamaan sen verran kun kukkaro ja aika antaa myöten. ;)

Juuri tuosta "50-ikävuoden jälkeen mahdollisuus asteittain vähenemisestä" olen huolissani. Viime aikoina on ollut havaittavissa aika karkeaakin ikärasismia, joka kohdistuu jo hieman päälle 50:siin. Tämä on omituinen trendi jo siitä syystä että varmasti hyvin monet toimijat ovat hieman päälle viisikymppisinä kehittäneet taitonsa sekä työntekijöinä että kolleegoina huippuhyvään vireeseen. Siihen kun yhdistää työelämännälkää, jota useimmilla vielä on runsaasti jäljellä saadaan erinomainen yhdistelmä. Kun yleinen keskustelu pyörii sen ympärillä miten saataisiin ennenaikaisesti väsähtäneet viisikymppiset ylimääräisillä porkkanoilla innostumaan, niin meillä on negatiivinen spiraali joka toteuttaa itseään. Kohta viisikymppiset+ ovat ihan oikeasti out. Siinä menee lapset pesuvesien mukana ja vähän muutakin. Päälle viisikymppisissä on lähtökohtaisesti runsaasti virtaa ja työvuosia jäljellä. Huonolla johtamisella voidaan pilata kenen tahansa työmotivaatio, myös nuorempien. Ehkä kokeneempi tunnistaa paremmin huonoa johtamista ja osaa haastaa ja peräänkuuluttaa tasokkuutta. Mene ja tiedä josko tässä olisi se todellinen syy 50+ dissaamiseen?

Joo, kyllä viiskymppiset ovat liian vanhoja työelämään. Opit ovat 80-luvulta ja kokemukset ihan eri maailmasta kuin missä nykyään eletään. Kannattaa todella nyt levähtää ja onnitella itseään emeritustyöstä. Suomi nousee muitten työllä, sitten, taas.

Ja sitten ne vielä osaavat työnsä, tekevät kaiken vain yhden kerran ja tarvittaessa nopeasti. Lähtevät sitten ajoissa kotiin ja viettävät illat muualla kuin töissä. Samaan aikaan nuoret opettelevat teletappi-menetelmällä.

Tuo on kyllä ongelma, jos numero 50 koetaan ongelmaksi. Ei elämä siihen pääty. Tee elämäsi mielenkiintoiseksi. Laajenna osaamistasi; etenkin niiltä alueilta, jotka luistavat kuin itsestään. Opiskele koko elämäsi, se pitää ajattelun kunnossa. Ole utelias. Kyllä yliopistossa kehtaa olla luennolla ja seminaarissa 50 vuotiaanakin. En ole itse sitä kokenut ongelmaksi, oikeastaan se on harvinaisen virkistävää. Ota riskejä. Vierivä kivihän ei sammaloidu. Muuten, miksei joku kauppaketju alkaisi julkaisemaan levyjä ja myymään niitä ketjunsa myymälöissä? USA:ssa WALMART julkaisee omalla merkillään mm levyjä.

Kenen ongelma tuo numero 50 oikein on? Ei ainakaan niiden jotka ovat sen jo saavuttaneet. Nuoret sitä lukua pelkäävät. Se on itse asiassa ihan hieno luku. Samalla huomaa tulleensa sellaiseksi mitä nuorena vihasi.

En tiedä mikä tämä maaginen "50" on koska monet vaihtavat uraa vielä 60 vuoden iässä kuten itse olen tehnyt. Ainoa vaikeus on se että uran vaihtaminen tässä vaiheessa on raskasta ja sitä miettii kuinka kauan jaksaa painaa. Aika näyttää mutta ei ole tullut aika pitkäksi.