Olen käyttänyt tekoälyä jo pitkään oman ajatteluni, kirjoittamiseni ja työni tukena. Usein olen sanonut, että minulle tekoäly on ennen kaikkea toinen aivopuolisko. Sen kanssa voi keskustella, kokeilla keskeneräisiä ajatuksia ja rakentaa asioita, joita ei yksin saisi yhtä nopeasti valmiiksi.

Tällä viikolla tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai minut ajattelemaan koko asiaa uudelleen.

Olemme rakentaneet henkilökohtaista tekoälytyöympäristöäni, Luotsia, jo jonkin aikaa. Nyt siihen on yhdistetty kalentereita, sähköposteja, LinkedIn-julkaisujen tietoja ja Google Drivelle koottuja dokumentteja. Samassa ympäristössä ovat saatavilla kirjahankkeideni aineistot, Aura Boardsin johtamisen ideologia ja menetelmät sekä suuri määrä aikaisempia kirjoituksia ja keskusteluja.

Lisäksi käytössämme on ulkoinen verkkohaku, tekoälyn päättelykyky ja mahdollisuus arvioida työn laatua säännöllisesti.

Tämä muuttaa aika paljon.

Aikaisemmin olen keskustellut tekoälyn kanssa asioista, joista olen itse tiennyt jotain. Nyt voimme parhaimmillaan keskustella asioista, joista olemme yhdessä rakentaneet tietoa jo pitkään.

Ero on suuri.

Muisti on hyvä alku. Mutta mitä sillä tehdään?

Moni käyttää tekoälyä tekstin tuottamiseen. Kirjoitetaan sähköposti, tiivistetään raportti, tehdään esitys tai julkaistaan LinkedInissä.

Se on hyödyllistä. Mutta samalla vähän vaatimaton tapa ajatella teknologian mahdollisuuksia.

Minua kiinnostaa enemmän se, mitä tapahtuu ennen tekstin kirjoittamista ja sen jälkeen.

Mistä hyvä ajatus syntyy? Miten sitä pitäisi haastaa? Mitä aikaisemmista kokemuksista tiedämme? Onko joku muu tutkinut samaa asiaa? Miten ajatus muuttuu, kun siitä keskustellaan muiden kanssa?

Ja tärkeimpänä: mitä tästä kaikesta opitaan?

Olen tehnyt suuren osan työurastani yrittäjänä, konsulttina, sijoittajana ja hallitusten puheenjohtajana. Matkan varrella on syntynyt paljon kokemuksia, onnistumisia, epäonnistumisia ja näkemyksiä.

Suurin osa kokemuksesta on kuitenkin ollut hajallaan. Blogeissa, esityksissä, sähköposteissa, muistioissa ja ennen kaikkea omassa päässä.

Nyt meillä on mahdollisuus yhdistää tätä kaikkea.

Ei niin, että kone tietäisi kaiken. Vaan niin, että se osaisi auttaa löytämään oikeat asiat, tunnistamaan puuttuvan tiedon ja haastamaan ajatteluani.

Yksi oivallus, viisi tuotosta

Päätimme kokeilla uutta mallia.

Kun syntyy kiinnostava havainto tai ajatus, lähdemme kehittämään sitä yhdessä. Parhaimmillaan yhdestä oivalluksesta syntyy viisi erilaista tuotosta.

1. Ajattelumuistio. Kirjoitamme ajatuksen auki. Mitä oikeastaan väitämme? Mihin käsitys perustuu? Mikä siinä on uutta? Mikä voisi osoittaa sen vääräksi?

2. WhatsApp-viesti. Testaamme ajatusta pienemmässä piirissä. Emme jaa valmista totuutta, vaan kysymme, miltä ajatus muiden kokemusten perusteella näyttää.

3. LinkedIn-julkaisu. Avaamme keskustelun laajemmalle yleisölle. Kiinnostavinta eivät ole tykkäykset vaan erilaiset kokemukset, vastaväitteet ja kysymykset.

4. Blogikirjoitus. Syvennämme ajatusta, yhdistämme siihen kokemuksia, tutkimuksia ja aikaisempaa ajattelua. Kirjoitus jää löydettäväksi ja myöhemmin uudelleen arvioitavaksi.

5. Aura Boardsin kirjaston oppi. Jos ajatus on yleispätevä, hyödyllinen ja riittävästi perusteltu, siitä voidaan hyväksynnän jälkeen rakentaa yhteinen kysymys, periaate, työskentelymalli tai työkalu.

Näistä viides on minulle erityisen kiinnostava.

Silloin henkilökohtaisesta kokemuksesta voi parhaimmillaan syntyä jotain, jota muutkin ihmiset ja yritykset voivat käyttää.

Viisi julkaisua ei vielä tarkoita oppimista

Tässä kohtaa tekoäly haastoi alkuperäisen suunnitelmani.

Viisi tuotosta samasta ajatuksesta on lopulta vain sisällön monistamista. Sen osaa tehdä jo moni työkalu.

Oppiminen alkaa vasta, kun tuotoksista tulee jotain takaisin.

WhatsApp-keskustelu voi paljastaa, etten ole ymmärtänyt asiaa kunnolla. LinkedInissä joku voi esittää paremman perustelun. Tutkimuksesta saattaa löytyä vastakkaisia tuloksia. Käytännön hallitustyössä voi huomata, ettei kaunis ajatus toimikaan.

Silloin alkuperäistä ajatusta pitää muuttaa.

Ja joskus se pitää hylätä.

Tämä on minusta koko mallin tärkein ominaisuus.

Emme siis rakenna viiden julkaisun tuotantolinjaa vaan ajattelun ja oppimisen kehää.

Useimpien ajatusten ei edes kuulu päätyä kaikkiin viiteen vaiheeseen. Jos ajatus ei kestä pienen piirin keskustelua, on hyvä, että se pysähtyy siihen.

Laatu johtaa, määrä seuraa.

Entä jos tekoäly on aina samaa mieltä?

Tämä on toinen tärkeä kysymys.

Kun tekoäly tuntee kirjoitukseni, kokemukseni ja ajattelutapani, siitä voi tulla erinomainen keskustelukumppani. Mutta samalla se voi muuttua kaikukammioksi.

Olisi kovin mukavaa keskustella sellaisen kumppanin kanssa, joka aina ymmärtää minua ja pitää ajatuksiani erinomaisina.

Siitä tuskin oppii kovin paljon.

Siksi Luotsin pitää oppia myös väittämään vastaan.

Onko tämä oikeasti uusi ajatus vai olenko kirjoittanut samasta asiasta jo kymmenen vuotta? Mitä sanoisi ihminen, joka on kanssani eri mieltä? Mitä tutkimus osoittaa? Mitkä oletukset ovat heikkoja?

Tekoälyn pitäisi auttaa minua tekemään parempia johtopäätöksiä, ei vahvistamaan kaikkia vanhoja käsityksiäni.

Pidän tätä laadukkaan tekoälytyöskentelyn yhtenä tärkeimmistä vaatimuksista.

Tieto tarvitsee myös rajat

Kun tekoälylle avautuu pääsy sähköposteihin, dokumentteihin ja muuhun työhön, myös vastuu kasvaa.

Oma henkilökohtainen tieto, eri yritysten luottamukselliset aineistot ja Aura Boardsin yhteinen menetelmäkirjasto ovat eri asioita.

Niiden pitää myös pysyä eri asioina.

Yhdessä hallituksessa syntynyttä tietoa ei voi sellaisenaan käyttää toisessa yrityksessä. Eikä yksittäisestä sähköpostista tule julkista aineistoa vain siksi, että tekoäly osaa lukea sen.

Yhteiseen oppimiseen voidaan käyttää hyväksyttyjä, anonymisoituja havaintoja ja yleisiä periaatteita. Luottamuksellisuuden tarkistaminen pitää tehdä ennen ulkopuolista keskustelua, ei vasta lopullista julkaisua kirjoitettaessa.

Myös päätökset pysyvät ihmisellä.

Kone voi etsiä, yhdistää, vertailla ja ehdottaa. Ihmisen pitää ymmärtää, arvioida ja hyväksyä.

Voisiko kokemuksesta syntyä yhteistä pääomaa?

Tämä liittyy myös Aura Boardsin suurempaan ajatukseen.

Haluamme kehittää omistamista, hallitustyötä ja johtamista niin, että yritykset pystyvät ennakoimaan paremmin, tekemään laadukkaampia päätöksiä ja oppimaan jatkuvasti.

Minulle Luotsi on henkilökohtainen työympäristö. Aura Boards taas on yhteisö, jossa johtamisen menetelmiä voidaan kehittää yhdessä.

Luotsi auttaa valmistautumaan. Aura Boardsissa tehdään yhteistä työtä.

Jos pystymme jalostamaan kokemuksista yleiskäyttöisiä menetelmiä ja testaamaan niitä käytännössä, yhden yrityksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta voi syntyä hyödyllistä oppia myös muille.

Tällöin tieto ei jää vain dokumenteiksi.

Se muuttuu toiminnaksi.

Ja parhaimmillaan paremmaksi johtamiseksi.

Nyt kokeillaan

Tämä kirjoitus on uuden toimintamallin ensimmäinen kokeilu.

Ajatus syntyi keskustelusta. Sen jälkeen laadittiin muistio, jossa alkuperäistä mallia myös kritisoitiin. Erityisesti tekoäly nosti esiin oppimisen todentamisen, tietojen luottamuksellisuuden, kaikukammion vaaran ja tarpeen pysäyttää huonot ajatukset ajoissa.

Nämä havainnot muuttivat alkuperäistä ajatustani jo ennen ensimmäistä julkaisua.

Seuraavaksi kiinnostaa, mitä muut siitä ajattelevat.

Tavoitteena ei ole tuottaa mahdollisimman paljon sisältöä. Tavoitteena on käyttää omaa kokemusta paremmin, ajatella laadukkaammin ja oppia nopeammin.

Minusta tekoälyn tärkein mahdollisuus ei lopulta ole se, että ihminen pystyy tekemään enemmän.

Vaan se, että ihminen voi oppia enemmän siitä, mitä tekee.

Yksi oivallus. Viisi mahdollista tuotosta. Jatkuva oppiminen.

Miltä kuulostaa? Voisiko tällainen malli auttaa myös sinun työtäsi?

V.