Ajankuva

Meillä menee nyt Suomessa samaan aikaan sekä hyvin että huonosti. Aika monella yrityksellä ja tekijällä on ollut vaikeaa jo kohta viisi vuotta. Syksyn 2008 äkkijarrutuksesta ei ole toivuttu, oikeastaan päinvastoin. Rakenteelliset muutokset ovat tekemättä. Monessa yrityksessä karsitaan ja on karsittu vähän kerrallaan vuodesta toiseen. Nokian jättäneillä on vaikeaa, metsästä ulos lentäneillä toimialan vaihto edessä, eikä monet tunne löytävänsä mielekästä tekemistä työmarkkinoilta.

Miten näinkin pitkä aika tekemättä, kehittämättä, rakentamatta tai innostumatta vaikuttaa ihmisen mieleen? Se lannistaa vaikka työpaikka säilyisikin. Tunnen useita ihmisiä jolla meni hyvin koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Nousujohteista aikaa, joka vaihtui jo tovi sitten henkiseksi käsien päällä istumiseksi. Monen katse haikailee mökkimaisemia, remonttia ei uskalla aloittaa eikä tulevaisuus näytä hyvältä. Samat ihmiset tiedostamattaan haikailevat vanhoihin hyviin aikoihin. Odottavat vanhan ajan paluuta.  Vanha aika ei palaa. Kasvu ja hyvinvointi kylläkin, mutta eri tavalla mihin olemme tottuneet.

Pitkään itseään säästellyt ihminen pohtii elämänsä tarkoitusta, työnteon järkevyyttä ja omaa rooliaan siinä. Elää menneisyyden vankina. Miksipä ei kun menneisyys hohtaa kultaisen kiinnostavana. Nämä ihmiset puhuvat hidastamisesta, asioiden rauhoittumisesta ja tasaantumisesta. Uskovat Nokian nousevan ja internetin aiheuttaman muutoksen pysähtyvän. He odottavat kaiken hyvän palaavan ennalleen.

Toisaalla ovat yrityselämässä hetken viettäneet tai sinne säntäävät uuden rakentajat. Heillä on aina mennyt hyvin, heidän vanhemmillaankin on mennyt loistavasti. Ainakin tähän asti. He uskovat yrittäjyyteen, digitalisaatioon ja Suomen kansainväliseen menestymiseen. He ovat sukupolvi, jolle Suomi voittaa sekä Euroviisut, Jääkiekon maailmanmestaruuden ja maailman parhaan maan mitalin. He katsovat Facebook-elokuvia ja ovat kuolemattomia. Näitä ihmisiä tarvitsemme. Ihmisiä jotka tekevät riittävän hulluja ja rohkeita ideoita mutta aidolla ja tinkimättömällä tavalla. Ikään kuin Herlininen, Hartwallien ja muiden perintöä kunnioittaen. Arvoa ja työtä seuraavalle sadalle vuodelle. Tarvitaan sinivalkoisen pääoman paluuta. Tarvitaan työtä seuraavalle sadalle vuodelle.

Ajatteletko että maailma tästä kyllä rauhoittuu? Puhu teineille tai parikymppiselle. Luuletko ettei heidän menestyspolullaan ole nälkää valloittaa maailmaa? Suomeen kasvaa sukupolvi, joka lyö meidät kaikki vielä ällikällä.

Uuden rakentaminen on osa ihmisyyttä.  Seikkailu ja kehittäminen evoluution elinehto. On siis syytä katsoa eteenpäin, uskoa ja yrittää tunnistaa mitä horisontissa siintää. Meille menestyneille sukupolville on vaikea hahmottaa, että edessä voisi olla vieläkin parempaa, menestyminen on uutta Suomessa.

Ei menestys ole kertakäyttötavaraa. Suomeenkin saadaan vielä sukupolvi, joka haluaa elämältään vielä nykyistäkin hyvinvointia enemmän.

Ps. Mitä ajattelen ajasta, ihmisistä ja juuri nyt kumpuavista uusista mahdollisuuksista? Katso vähän hätäinen video (youtube tuittuilee! Lisään videon iltapäivällä… Antoisaa päivää! #V)