Family Office Strategia

Olen vuosikausia tutkinut intensiivisesti omistajuutta ja omistajia sekä etsinyt ”menestyksen metodia.”  Uskon, että syvällisesti motivoitunut, mission tai selkeän purposen omaava omistaja on parempi omistaja.

Siksi omistajien tulisi käyttää riittävästi aikaa pohtimaan ”miksi omistamme, mitä omistamme nyt ja jatkossa ja miten omistamme.” Harjoitus on haastava, koska se vaatii oman vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista, rohkeutta ajatella laatikon ulkopuolelta ja sitoutumista epävarmaan.

Miten motivoidutaan visioon? Ensimmäinen askel on hyväksyä, että asia ottaa aikansa. Käytännössä se voi kestää muutaman vuoden. Toinen askel on altistaa itsensä asian ympärille ja uusiutumiseen. On sitouduttava oppimaan uutta ja ymmärrettävä, että tiedämme asioista aika vähän. Kolmas askel on tehdä rohkea, viiden vuoden omistajastrategia.

Miksi family office -strategia kannattaa tehdä? Hyvä suunnittelu motivoi entisestään, saattaa estää virheitä ja auttaa navigoimaan kohti menestystä. Ihminen ei sattumalta kävele maaliin vaan eksyy metsässä, siksi huomista kannattaa miettiä, suunnitella ja dokumentoida.

Mitä hyvä strategia tuo pöytään? Hallinnan tunnetta, selkeän suunnan ja tavoitteet lyhyelle ja pitkälle aikavälille. Strategia on myös johtamisen työkalu ja alusta jatkuvalle vuorovaikutukselle. Kuuluuko tämä strategiaamme, tarvitsemmeko tätä ja mihin tämä siirto vie meidät.

Miten strategialla johdetaan? Tämä on kaiken avain. Hyvä strategia ohjaa tekemistä, auttaa tekemään oikeita sijoituksia ja ohjaa ajankäyttöä. Omistajalla on aina kiusauksia tehdä jotain ”syrjähyppyjä” mutta strategia auttaa oman vision kurinalaiseen toteuttamiseen. Strategian tulisi näkyä kaikkialla. Sijoituspäätöksissä, allokaatiossa ja omistautumisessa eli ajankäytössä. 

Uskon vahvasti, että motivoitunut ja sitoutunut on parempi omistaja kuin ”Allokaattori” joka sijoittelee omistuksiaan kuin kasinopöydässä.

V

Lue myös:

Kommentit

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää