Säästäminen on perseestä

25.08.2019 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Säästäminen on perseestä

Niin se on. Säästäminen on väärä tapa muuttaa tuloksia. Säästämällä sanotaan, ettei tehdä kaikkia asioita, joita pitäisi tehdä. Säästäminen harmittaa, eikä synnytä tuloksia joita tarvitaan.

Älä säästä, vaan muuta toimintaa, rakenteita tai ennen kaikkea ansaitse enemmän, ettei tarvitse säästää. Säästämisen tarve syntyy alhaisista tuloista tai liiallisista resursseista. Mieti mitä pitäisi tehdä, ettei tarvitsisi puhua säästöistä.

Jättämättä käyttäminen on viisasta. Samoin kulutuksen hillitseminen. Rahaankin kannattaa säästää talteen, mutta säästöt kuuluvat saunan taakse.

Säästämällä todetaan, että asiat ovat oikein, vaikka ne eivät todellisuudessa ole. Tarvitaan muutos, erilainen yhtälö ja sitä kautta parempi tulos. Säästämällä kiusataan kaikkia, eikä muuteta mitään. Johtaja, joka puhuu jatkuvasti säästämisestä laittaa tekijät puoliteholle, eikä ratkaise yhtälön todellisia ongelmia.

Mieti tarkkaan, ennen kuin mariset säästöistä. Puhu mielummin kustannuksista, niiden pienentämisestä tai tulojen nostamisesta. Marita kaikki turha ja lopeta nousukauden pöhön tuomat tuottamattomat asiat. Muuttamalla asioita saat uuden yhtälön. Säästämällä hoidat taudin sijaan pelkkiä oireita.

Pestään suut saippualla kaikilta säästäjiltä.

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.