Vastoinkäyminen

23.11.2017 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Vastoinkäyminen

Ai miten hieno sana. Herkutellaan oikein kunnolla. Jokin käy vastoin omia toiveita, ajatuksia, haluja ja taitoja. Saatana.

Minut tuntevat tietävät vastoin käymisen ottavan aivan jokaiseen soluun ja kunnolla. Korkeilla kierroksilla käyvä kone ei erottele haasteita omien, ympäristön ja asetettujen tavoitteiden välillä. Vituttaa niin että nitisee.

Kirjoitin taannoin yhden suosituimmista kirjoituksista Tappioista. Kirjoitin tappion olevan kaikkein tavallisinta eikä sitä siksi pitäisi pelätä. On tappion tunnistaminen silti kalkeista kaikkein karvainta. Harva haluaa lähteä matkaan pettymään. Silti tappio ja vastoinkäymiset ovat luonnollisin osa jokaisen arkea ja elämää.

Miten kohdata vastoinkäyminen kypsällä tavalla. Miten hillitä oma kiukku ja kohdata ihmiset rakentavalla tavalla? Siinäpä haaste meille keskeneräisille. Omaa kiukkua purkamalla ei yleensä ratkaise yhtään mitään. Kiukulla tai tappiota toisen päälle kaatamalla ei voittoa saavuteta.

Vastoinkäymisten hetkellä olen pohtinut mitä tekee urheilun ammattilainen tappion haastaessa ehkä hyvääkin tekemistä? Mitä tehdä, kun Ruotsi johtaa 0-4 ja aikaa on rajallisesti. Keskittyy omaan peliin. Pohtii oman joukkueen rakenteita, pelikirjaa, harjoitteita ja viimeisenä lisävahvistuksia. Ei tappiota voiteta syyllisiä vaihtamalla. Tappio käännetään voitoksi kääntämällä tekemisen suunta omasta vastustajan päätyyn.

Olen konsultoinut kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä. Yleisin syy vastoinkäymiseen on huono ja tai liian vähäinen kanssakäyminen asiakkaan kanssa. Yksinkertainen viesti, joka menee huonosti jakeluun tässä tuotantotalouden siunatussa maassa. Myynti ylittää kustannukset, kun syntyy riittävä määrä oikealla tavalla, oikeassa paikassa ja ajassa suoritettua palvelua. Siihen olisi jokaisen kaupallisen pelikirjan tähdättävä.

No mistä sitten syntyy riemu rynnätä asiakkaita palvelemaan? Jostain paljon myynnin pelikirjaa syvemmältä. Pitää syntyä tai synnyttää tahto voittaa vastoinkäymisistä huolimatta. Voitontahto on avain vastoinkäymisten kukistamiseen. Halu päästä läpi harmaankin on oppimatka ongelmista onnistumisiin.

Paras tapa osoittaa tahtoa on ilmoittautua harjoituksiin joka ikisenä päivänä.

 

 

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.