Tulipas rouhea otsikko. Inspiroiduin hyvistä Digitalist Network Developers FB-ryhmän keskusteluista pohtimaan oman liiketoimintamallini mielekkyyttä tai mielipuolisuutta. Kirjoitus sai raflaavan otsikon, koska mielestäni se kuvaa hyvin tämänhetkistä tekemistäni.
Kiteytetysti voisi sanoa, että rakennan työnäytettä ekosysteemiin pohjautuvasta liiketoimintakonseptista, jonka haluasin ehdottomasti toteuttaa vielä taloudellisesti isompana ja merkittävämpänä.
Liikeideani on tuottaa korkean jalostusarvon asiantuntijapalveluita verkoston avulla. Tämä tarkoittaa kasvun, kilpailuedun ja muutoksen johtamista digitalisoituvassa maailmassa. Lopputuotteita hankkeistani ovat muutosvalmennukset, strategiat, suunnitelmat, koulutukset, puheenvuorot ja kirjoitukset.
Ekosysteemissäni toimii itseni lisäksi muutamia muita konsultteja, kymmenen digitalist -kumppania ja suurin piirtein saman verran konsultointiasiakkaita. Työympäristön luovat digitalistit verkossa, tapahtumissa ja lukuisissa henkilökohtaisissa kohtaamisissa. Ekosysteemi tuottaa osaamista, tietoa ja mielipiteitä ja tarjoaa mielekkään toimintaympäristön digitalisaation kehittämiselle.
Ekosysteemin lisäksi minulla on oman osaamiseni kauppapaikka verkossa (tämä blogi), joka toimii myös ajattelun kirkastajana, terapiana ja itseni toteuttamisen kanavana. Kirjoittaminen verkossa ja ahkera jakaminen on poistanut itseltäni tarpeen markkinoida, myydä ja palvella asiakkaita erikseen.
Kirjoitan niin asiakkaille kuin asiastakin ja synnytän uutta tai parempaa tekemistä niitä kaipaaville.
Miten kymmenen yrityksen ja viiden tuhannen kävijän verkosto ja konsultointi voi pyöriä kannattavasti siten, että asiakaskin on tyytyväinen?
Kaikki perustuu toimintaympäristöihin, prosesseihin, työkaluihin ja intohimoiseen ja jatkuvaan kehittämiseen.
Toimintaympäristöni on täysin ulkoistettu eri kumppaneille. Taloushallinto, konsultoinnin alihankinta, verkkopalveluiden kehittäminen, ylläpito ja kehittäminen tapahtuu kaikki verkostossa eri kumppaneiden avulla. Vain ulkoistamalla kaikki johtamista, kehittämistä ja markkinointia lukuunottamatta jää riittävästi aikaa palvella asiakkaita. (Vietän n. 80% työajastani erilaisissa asiakaskohtaamisissa, mikä on ehkä liikaakin.)
Strategiani perustuu jatkuvaan parantamiseen, kehittämiseen ja mittaamiseen. Siksi puhun enemmästä, paremmin ja vähemmällä. Intohimoinen kehittäjä saa koko ajan parempia tuloksia vähemmällä vaivalla ja sekoilulla kun johtamiseen satsataan riittävästi.
Prosessini perustuvat jatkuvuuteen ja kurinalaisuuteen. Pyrin toimittamaan tehokkaasti, jatkuvasti ja lisäarvoa tuottaen. Kaikkein pyhin on hyvä substanssi ja laatu. Pyrin jättämään taakseni erinomaisia kohtaamisia, suunnitelmia ja kokemuksia tyytyväisille asiakkaille. Reklamaatiot ovat äärimmäisen harvinaisia. Olen tehnyt työtäni tällä tavalla yli kymmenen vuotta, joten jotain on tarttunut matkan varrella omaankin ajatteluuni.
Ajankäyttöni perustuu vuosisuunnitelmaan, ennakointiin ja jatkuvaan mittaamiseen. Yritän olla tarkka puheitteni, tekojani ja tuloksieni välillä. Haluan näyttää enemmän kuin väittää kaikissa tilanteissa. Numerot puhuvat oli kysymys niin markkinoinnista, myynnistä, tuloksista tai laadusta. Toki muutakin tarvitaan kuin pelkät numerot.
Asiakkaani ostavat näkemystä, ideoita, työkaluja ja ajattelumalleja. Olen intohimoinen ajattelumallien ja työkalujen kehittäjä. Työkalut muovautuvat jatkuvasti paremmiksi. Siksi uskallan sanoa olevani vuosi vuodelta entistäkin parempi. En usko valmiiseen maailmaan vaan ihmisen, ajattelun ja tulosten jatkuvaan parantamiseen. Siksi työkalutkin kehittyvät ajassa. Työkaluja löytyy hallitustyöskentelyyn, strategiseen suunniteluun, johtamiseen, brändäämiseen, markkinointiin ja digitalisaation hyödyntämiseen. 80% toimeksiannoistani liittyy uusien liiketoimintojen, strategioiden ja muutoksen johtamiseen. On itse asiassa hassua, kuinka vähän minulta kysytään isompia hankkeita digitalisaatioon tai markkinointiin vaikka juuri niillä alueilla omat tulokseni ovat kiistattomat.
Olen pohjimmiltani rakentava kapitalisti ja intohimoinen omistaja-arvon kasvattaja. Ehkä nämä piirteet ovat outoja IT- tai markkinointipalveluihin tottuneille asiakkaille. Vain terve ja tuottava yritys työllistää jatkossakin ja säilyy hengissä. Terveenä yrityksissä pysytään jatkuvasti toimintaa aktiivisesti kehittämällä.
Suurin haasteeni liittyy liiketoimintojen synergiseen fokusointiin. Haluaisin tasapainottaa tekemistä ja tehdä systeemistä entistäkin paremman jokaiselle Digitalist –osallistujalle, kirjoittajalle ja kumppanille. Haluaisin näyttää jatkossakin massan voimaa ja tuloksellista liiketoimintaa verkon avulla.
Digital Nomad – toimiiko yhtälö?
Voinko sanoa toimivani itse kuten opetan? Toimin verkossa toimivassa verkostossa, ekosteemin ja alustojen avulla. Toimintani on verkostomaista asiakastyössä ja arvon tuottamisessa. Työpisteeni sijaitsee verkossa keskellä Digitalsit –yhteisöä ja arvoa tuotetaan niin verkossa kuin kasvotustenkin.
Elän kuten opetan – etenen kuin Nato.
Uskon verkon mullistavan juuri vanhaa yrityskultturia vielä enemmän kuin tuovan uutta vanhan rinnalle. Voin sanoa uudistaneeni itseni, yritykseni, liiketoimintani ja ympäristöni digiaikaan viimeisen viiden vuoden aikana erinomaisilla tuloksilla. Siksi lisään someprofiliini ainakin toistaiseksi sanan Digital Nomad.
Kiitos inspiraatiosta #Digitalistit ja #läppärikulkurit. Illalla nähdään!
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti