Olemme tapojemme orjia arjessa.
Pidämme turhia palavereita, koska niin on aina ollut tapana. Strategiamme perustuu turvalliseen eiliseen vaikka sitä rakennetaan huomista varten. Tuhlaamme rahaa markkinointiin joka ei vaikuta. Toistamme samoja virheitä arjessa, koska emme osaa uudistaa ja uusiutua.
Menestyvä johtaminen perustuu kykyyn luoda ja kehittyviä arjen toimintatapoja. Yhdistellä osaajia, osaamista, ajatuksia ja tekoja, jotka ovat keskenään synergisiä aiheuttaen uusia tekoja, jotka johtavat onnistumisiin.
Onnistumista toistamalla syntyy menestystä.
Aivan liian usein alamme vain tekemään asioita. Arki on asioihin reagoimista ja kullakin hetkellä tärkeiltä tuntuvien asioiden toteuttamista. Orjuutamme itsemme arkeen tekemällä asioita kuten ennenkin ja pysähtymättä miettimään mitä muuta tai miten paremmin voisimme asioissa onnistua.
Onnistujat luovat menestymisen prosesseja. Arjessa kehittyminen perustuu haluun tehdä arjen pieniä asioita entistäkin paremmin. Miksi maksaa markkinoinnista mikäli se ei ole pakollista. Miksi järjestää omia tapahtumia kun saman vaikutuksen voi tehdä osallistumalla toisten onnistumisiin? Onko pakko kohdata kun asiat voi hoitaa verkossakin? Tavataan sitten kun halutaan tai siihen syntyy aito tarve eikä ajankäyttö estä kehittymistä.
Aivan turhan harvoin keskitytään luomaan parempia prosesseja arkeen. Aivan turhan usein toistetaan orjallisesti totuttua kaavaa. Aivan turhaan kuvitellaan että vallitseva tapa on asiaan kaikkein sopivin. Vain orjat toteuttavat orjallisesti samaa kaavaa. Vapaat valitsevat itse useammista vaihtoehdoista.
Vallitseva todellisuus on aina vain yksi vaihtoehto lukemattomista vaihtoehdoista.
Suurin osa ihmisistä ei kestä asioiden jatkuvaa muuttamista. Osa ei pysty muutoksen mahdollisuuksista edes puhumaan. Suurin osa haluaa nähdä vanhaa uuden sijaan arjessa. Joku järkevä sanoi rajasi olevan siellä mitä pystyt kuvittelemaan. Silti osa porukasta ei halua ajatella mitään vallitsevien tapojen tilalle.
Unelmoi arkesi uudella tavalla. Älä jää vanhan päälle sammaloitumaan vaan anna ajatusten muutoksille mahdollisuus. Aina joku lähelläsi tietää paremman tavan tehdä vanhoja asioita uudistavalla tavalla.
Rakenna arkesi siten, ettet ole tapojesi vaan unelmiesi orja.
KIRJOITA KOMMENTTI
Lisää kommentti